Daavid (veistos)
| Daavid | |
|---|---|
| nimi | Daavid |
| tekijä | Michelangelo Buonarrotti |
| valmistumisvuosi | 1504 |
| taiteenlaji | veistos |
| korkeus | 517 cm |
| sijainti | Accademia di belle arti di Firenzen galleria |
| paikkakunta | Firenze |
Daavid-patsas (ital. David di Michelangelo) on italialaisen taidemaalarin ja kuvanveistäjän Michelangelo Buonarrottin veistämä suuri marmoriveistos, joka valmistui vuonna 1504. Sen veistäminen aloitettiin vuonna 1501, mutta marmorikappale, josta patsas veistettiin, irrotettiin miltei kymmenen vuotta ennen Michelangelon syntymää. Daavid on yli viisi metriä korkea ja esittää Raamatun kohtausta, jossa Daavid valmistautuu surmaamaan Goljatin. Jotkut historioitsijat kuitenkin uskovat, että Daavid oli patsaan mallina toimineen miehen nimi, eikä raamatullisen henkilön.lähde? Patsasta pidetään yhtenä Michelangelon ja renessanssiajan merkittävimmistä taideteoksista.
Daavidin kontraposto perustuu Michelangelon tekemiin tutkimuksiin ihmisen anatomiasta. Se oli aikoinaan ja on nykyisinkin vaikuttava ilmestys. Kaikki mittasuhteet eivät kuitenkaan ole luonnonmukaisia, sillä pää ja ylävartalo ovat suhteellisesti suurempia kuin alavartalo. Näin normaalia suurempi ylävartalo ja pää luovat vaikuttavamman elämyksen, kun suurta veistosta katsellaan alhaalta. Patsaan henkilöllä on esinahka, vaikka Raamatun Daavid oli juutalainen ja näin luultavasti ympärileikattu.
On arveltu veistoksen esittävän Michelangelon tulkintaa ruumiista sielun vankina.lähde? Lihakset ovat patsaassa jännittyneitä ja suonet ovat pullistuneet näkyville, mikä tuo tunnetta patoutuneisuudesta. Patsas sai aikanaan paljon ylistystä ja Michelangelo sen valmistumisen jälkeen komission Julius II:n hautamonumentin suunnittelusta.
Daavid on Firenzessä Italiassa. Aluksi sen sijoituspaikka oli Piazza della Signorialla, mutta siirrettiin suojaan vuonna 1873 Accademia di belle arti di Firenzen galleriaan. Piazza Signorialle Palazzo Vecchion eteen sijoitettiin patsaan jäljennös vuonna 1910. Daavid-patsaasta on tehty myös muita jäljennöksiä, joita sijaitsee esimerkiksi Lontoossa ja Los Angelesissa.
Vuonna 1991 eräs mies vaurioitti patsasta vasaralla. Hän onnistui vahingoittamaan vasemman jalan varpaita, mutta tuhot korjattiin myöhemmin. 2003 patsasta kokeiltiin puhdistaa vedellä. Aiemmin patsas oli puhdistettu vuonna 1843.lähde?
Stanfordin yliopistossa on Digitaalinen Michelangelo-projekti, jossa digitoitiin Michelangelon teoksia. Daavidista on tehty kolmiulotteinen tietokonemalli, jota voi katsella internetissä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kritiikki
Baptistisaarnaaja ja kirjailija David Pawson kritisoi teosta sanoen, ettei se kuvaa Daavidia, joka Raamatussa esiintyy vaan näyttää enemmän kreikkalaiselle Jumalalle. Pawsonin mukaan Daavid oli isänsä Iisain pojista vähäisin ja nuorin, joka käy ilmi Samuelin etsiessä Daavidia ja hänen vanhimman veljen Eliabin nuhdellessa tätä ennen Goljatin eteen menemistä. Pawsonin perustelee asiaa sillä, että Saul tarjosi sota-asuaan Daavidille ennen kuin tämä meni Goljatin eteen, mutta sota-asu ei sopinut lampaita paimentaneelle nuorelle Daavidille. Daavid meni Goljattia vastaan paimenen asussa linko kädessä ja voitti. Daavid-veistos ei ole edes ympärileikattu, Pawson toteaa.[1][2]
[muokkaa] Galleria
2.Vapaudenpatsas 93 m
3.Äiti-kotimaa 91 m
4.Rio de Janeiron Kristus-patsas 39.6 m
5.Daavid (veistos) 5.17 m
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Raamattu 1938, 1. Samuelin kirja, 17. luku, viitattu 17.3.2011
- ↑ TV7, Ohjelmassa: Vanha Testamentti avautuu, David Pawson, klo 20:30 13.3.2011, viitattu 17.3.2011
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Digital Michelangelo Project. (englanniksi) (italiaksi)
Sivulta puuttuu