Butch Vig

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Butch Vig

Butch Vig (oik. Bryan David Vigorson, s. 2. elokuuta 1955 Viroqua, Wisconsin) on yhdysvaltalainen muusikko ja musiikkituottaja. Hän on rockyhtye Garbagen rumpali ja tuottaja.

Vig opiskeli elokuvaa Wisconsinin yliopistossa Madisonissa, missä hän alkoi kiinnostua musiikki-alasta. Hän alkoi tuottaa joidenkin paikallisten punk-yhtyeiden albumeita ja tapasi myös tulevat Garbagen yhtyekaverinsa Duke Eriksonin ja Steve Markerin.

1991 Vig siirtyi suuremman profiilin tuotantotöihin, kun hän tuotti sekä Nirvanan Nevermindin että The Smashing Pumpkinsin Gishin. Vuosien 1993 ja 1994 aikana hän tuotantotöidensä ohessa alkoi suunnitella oman yhtyeen perustamista Eriksonin ja Markerin kanssa. Garbageksi nimetyn yhtyeen laulajaksi löydettiin lopulta skotlantilainen Shirley Manson.

Butch Vigin tuottamat albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2011: Foo Fighters - Wasting Light
  • 2009: Green Day - 21st Century Breakdown
  • 2008: The Subways - All or Nothing
  • 2007: Against Me! - New Wave
  • 2007: Jimmy Eat World - Chase This Light
  • 2005: Garbage - Bleed Like Me
  • 2003: AFI - Sing the Sorrow
  • 2001: Garbage - Beautifulgarbage
  • 1998: Garbage - Version 2.0
  • 1997: The And - Day
  • 1995: Garbage - Garbage
  • 1995: Soul Asylum - Let Your Dim Light Shine
  • 1994: Sonic Youth - Experimental Jet Set, Trash and No Star
  • 1994: Helmet - Betty
  • 1994: Freedy Johnston - This Perfect World
  • 1994: Killdozer - Uncompromising War on Art Under...
  • 1993: Smashing Pumpkins - Siamese Dream
  • 1993: Gumball- Real Gone Deal
  • 1993: Gumball - Super Tasty
  • 1993: Gumball - The Damage Done
  • 1993: Crash Vegas - Stone
  • 1992: Sonic Youth - Dirty
  • 1992: L7 - Bricks are Heavy
  • 1992: Chainsaw Kittens - Flipped Out in Singapore
  • 1992: Drain - Pick Up Heaven
  • 1992: Gumball - Wisconsin Hayride
  • 1991: The Fluid - Spot the Loon
  • 1991: Nirvana - Nevermind
  • 1991: Smashing Pumpkins - Gish
  • 1991: Tad - 8-Way Santa
  • 1991: The Young Fresh Fellows - Electric Bird Digest
  • 1991: Die Kreuzen - Cement
  • 1990: Urge Overkill - Americruiser
  • 1990: King Snake Roost - Ground Into the Dirt
  • 1990: Laughing Hyenas - Life of Crime
  • 1990: The Fluid - Glue
  • 1989: Killdozer - For Ladies Only
  • 1988: Die Kreuzen - Century Days
  • 1987: The Other Kids - Happy Home
  • 1987: Killdozer - Little Baby Buntin'
  • 1985: The Other Kids - Living in the Mirror
  • 1985: Killdozer - 12 Point Buck
  • 1985: Killdozer - Snakeboy
  • 1984: Killdozer - Intellectuals Are the Shoeshine Boys of the Ruling Elite
  • 1982: Die Kreuzen - Internal

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.