Bretonit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bretonit
Breizhiz/Bretoned
Bretagnen lippu eli Gwenn Ha Du
Bretagnen lippu eli Gwenn Ha Du
René LaennecJacques CartierAnne de BretagneFrançois rené de ChateaubriandRobert SurcoufJules VerneJack KerouacJ. M. G. Le Clézio
René LaennecJacques CartierAnne de Bretagne
François-René de ChateaubriandRobert SurcoufJules Verne
Jack KerouacJ. M. G. Le Clézio
Väkiluku 2 825 000¹
Merkittävät asuinalueet
Ranskan lippu Ranska 2 500 000
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kanada
Australian lippu Australia 1 000 [1]
Kielet bretoni, ranska, gallo
Uskonnot katolilaisuus
Sukulaiskansat kornit, kymrit, skotit, iiriläiset, manksit
Huomautukset
¹ Arvio Euroopassa asuvien Bretonien määrästä

Bretonit (Breizhiz) ovat Bretagnen alueella elävä kelttiläinen kansa. Bretagnen alue on saanut nimensä heidän mukaansa[2] ja se on yksi kuudesta kelttiläisestä maasta. Jotkut bretonit puhuvat edelleen bretonin kieltä. Bretagnen alueen nykyinen väestö on noin 4 365 500 henkilöä, mutta bretonien määrää tästä luvusta ei tiedetä. Erään arvion mukaan bretoneja olisi Euroopassa 2 825 000. Bretonien perinteinen kotiseutu sijaitsee Bretagnessa, mutta maastamuuton myötä heitä on myös muualla Ranskassa, sekä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vuoden 1981 arvion mukaan Ranskassa oli 2 500 000 bretonia.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bretonien esi-isät olivat Britanniasta tulleita kelttejä. Kelttien tarkkaa muuttoajankohtaa Britanniasta Bretagneen ei tiedetä, mutta todennäköisesti se tapahtui 300-luvun lopulta alkaen 900-luvulle asti kiihtyen loppua kohti. Muuttajia tuli ilmeisesti koko Britannian alueelta, mutta erityisesti sen lounaisosista. Bretagne ja Cornwall olivatkin käytännössä samaa kulttuurialuetta 900-luvulle mennessä. Alun perin kelttejä muutti Bretagnen ohella myös nykyisen Normandian länsiosiin. Bretonien varhainen ylimystö oli tarinan mukaan lähtöisin Walesista. Maastamuuton laukaisijaksi on epäilty esimerkiksi iiriläisten Britannian länsiosien valloitusta, sekä kelttien häviötä Wessexiä vastaan Dyrhamissa vuonna 577.[4]

Bretonit olivat frankkien muodollisen vallan alla 800-luvulle saakka, jolloin Nominoë yhdisti frankkien alaisuudessa olleet Domnonian, Cornouaillen ja Bro Waroc'hin kuningaskunnat. Bretagnesta oli läheiset yhteydalliin, bretonit tekivät kauppaa Penzacessa ja Trurossa ja kornit vastaavasti Malossa ja Brestissä. Normannivalloituksen yhteydessä monia bretoneja muutti takaisin Britanniaan etenkin Cornwalliin ja Walesin rajalle. Bretagnen yläluokka ranskalaistui kielellisesti ja kulttuurillisesti jo 1200-luvulla, vaikka rahvas säilyikin ranskaa taitamattomina. 1400-luvulla koitti Bretagnen kukoistusaika ja siitä tuli yksi läntisen Atlantin tärkeimmistä kaupan keskuksista. Bretagne säilyi itsenäisenä 1400-luvun loppuun asti sen hallitsijoiden käyttäessä hyväkseen Ranskan ja Englannin kuningaskuntien erimielisyyksiä. Itsenäisyys päättyi lopulta Bretagnen herttuattaren mentyä naimisiin Ranskan kuninkaan kanssa vuonna 1491, vaikkakin Bretagne säilytti monia vapauksia hallinnossaan. Bretagne sai pitää yllä jonkinasteista autonomiaa Ranskan vallankumoukseen saakka.[4]

Vuonna 1685 ala-Bretagnen väestöstä arviolta 85%, eli noin 660 000 henkilöä, osasi vain bretonia. Koko Bretagnen alueen väestöstä he muodostivat yhden kolmasosan. Idässä sijainneet hallintokeskukset ranskalaistuivat kaikkein nopeimmin ja kaupungeissa ylipäätään osattiin varsin yleisesti ranskaa. Maalaisväestö säilyi yksikielisenä, koska varsinaista ranskalaistamista ei edes yritetty. Myöskään 1700-luvun lopussa aloitettu standardiranskan opetus ei mainittavasti vaikuttanut puhujien määrään. 1905 bretonin puhujien määrä oli huipussaan sen ollessa noin 1,4 miljoonaa henkilöä. Tuolloin se oli kelttiläisistä kielistä suurin.[4]

Ennen toista maailmansotaa, Bretagnessa oli useita pieniä kansallismielisiä poliitisia liikkeitä. Monet näistä liikkeistä olivat ajan tavan mukaan demokratian vastaisia. Kun saksalaiset miehittivät Bretagnen, he liittoutuivat paikallisen kiihkokansallisen Parti National Bretonin kanssa. Ranskan vastarintaliike murhasi monia liikkeen johtajista ja muista bretoni-nationalisteista. Toisaalta monet bretonit toimivat vastarintaliikkeessä. Sodan aikana saksalaiset sallivat monia kulttuurillisia uudistuksia alueella ja tällöin aloitettiin muun muassa bretonin kieliset radiolähetykset. Sodan päätyttyä tätä käytettiin syynä bretonien kansallisen liikkeen alasajolle. Bretonin puhujia häirittiin ja vaatimuksia bretonin kielen opetuksesta kouluissa syytettiin fasistisiksi.[4] 1951 tuli kuitenkin voimaan laki jossa bretonin kielen ja kulttuurin opettaminen sallittiin kolmena tuntina viikossa mikäli opettaja oli tähän kykenevä[5]. Sodan jälkeen myös Ranskan alueiden rajat muotoiltiin uudelleen ja Pays de la Loiren sekä Bretagnen raja saivat nykyiset muotonsa, Pays de la Loire sai osia historiallisesta Bretagnesta ja muun muassa sen vanhan pääkaupungin Nantesin.

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bretoneja ei tunnusteta Ranskassa etniseksi ryhmäksi. Tämän vuoksi heidän määrästään ei ole tarkkaa tietoa, bretonia puhuu noin 200 000 henkilöä. Tunnettuihin bretoneihin lukeutuvat esimerkiksi Jack Kerouac ja Jules Verne. Bretonien kansallislaulu on Bro Gozh ma Zadoù, ja vanha motto on Kentoc'h mervel eget bezañ saotret. Kansallispäivää vietetään 6. toukokuuta.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bretonilaista kulttuuria pyritään pitämään yllä erilaisilla kulttuuritapahtumilla. Bretonilaiseen kulttuuriin on viime aikoina liitetty piirteitä muilta kelttiläisiltä kansoilta, kuten esimerkiksi säkkipilli. Bretoneilla on oma kansallislaulu, Bro Gozh ma Zadoù, joka perustuu kymriläiseen Hen Wlad Fy Nhadau lauluun. Uskonnolla on suuri merkitys Bretagnessa ja se on ollut perinteisesti yksi Ranskan uskonnolisimmista alueista. Bretonien epävirallinen kansallispäivä on 19. toukokuuta. Vuoden 1999 kelttiläisfestivaaleille Lorientissa osallistui yli 400 000 henkilöä, mikä teki siitä yhden suurimmista koko Euroopassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Charles Price: Australian Population: Ethnic Origins (PDF) Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  2. http://mb-soft.com/believe/text/methodis.htm
  3. a b James Minahan: Encyclopedia of the Stateless Nations. . ISBN 0-313-31617-1. (englanniksi)
  4. a b c d John Davies: The Celts. Cassel & Co, 2000. ISBN 0-304-35590-9. (englanniksi)
  5. Breton (ar brezhoneg)