Björn Vikström

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Björn Vikström heinäkuussa 2012.

Björn Håkan Vikström (s. 17. heinäkuuta 1963[1] Turku) on teologian tohtori ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan piispa. Hän voitti syksyn 2009 piispanvaalissa hiippakuntadekaani Sixten Ekstrandin toisella äänestyskierroksella äänin 250–199. Vikström vihittiin piispan virkaan 29. marraskuuta 2009.[2] Hän on Porvoon hiippakunnan seitsemäs piispa.

Piispan vaalia luonnehdittiin konservatiivien ja liberaalien väliseksi kilpailuksi, jossa liberaali puoli pääsi selvästi voitolle. Vikströmin vapaamielinen Raamattu-käsitys oli vanhoillisille ongelma, ja keskustelu kärjistyi erityisesti vastakkainasetteluksi homoparien hyväksymisestä. Vikströmin myönteinen kanta homopareihin herätti vastustusta erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, jossa erään näkemyksen mukaan ”moni ei koe Vikströmiä hengellisenä johtajana”.[3]

Vikström vihittiin papiksi vuonna 1988, jonka jälkeen hän on toiminut seurakuntapastorina Hangossa ja Helsingin Matteuksen seurakunnassa, sekä kappalaisena 15 vuotta Kemiön seurakunnassa ja vt. kirkkoherrana Västanfjärdissä. Teologian tohtoriksi hän on väitellyt vuonna 2000 Åbo Akademissa, jossa hän toimi piispaksi valintaansa saakka tutkijana ja suunnittelijana kestävän kehityksen ja ympäristöetiikan alalla.[3]

Vikström on naimisissa Maria Björkgren-Vikströmin kanssa, ja hänellä on kolme lasta. Vikströmin isä on entinen arkkipiispa John Vikström ja setä entinen Porvoon piispa Erik Vikström.

Lähteet [muokkaa]

  1. Björn Vikström Borgå stift. Viitattu 1.10.2010. (ruotsiksi)
  2. Björn Vikström vihittiin Porvoon piispaksi 29.11.2009. YLE Uutiset. Viitattu 29.11.2009.
  3. a b Karumo, Markku: Porvoon hiippakunnan johtoon tuli uusi Vikström. Helsingin Sanomat, 17.9.2009.
Porvoon piispan vaakuna Edeltäjä:
Gustav Björkstrand
Porvoon piispa
2009–
Seuraaja:
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.