Bernard Madoff

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bernard Madoff

Bernard L. Madoff (s. 29. huhtikuuta 1938) on 1960 perustamansa Bernard L. Madoff Investment Securities -nimisen sijoitusyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja teknologiapörssi Nasdaqin entinen johtaja.[1] Hänen yrityksensä oli Wall Streetin merkittävimpiä markkinatakaajia. Joulukuussa 2008 FBI pidätti Madoffin epäiltynä petoksesta hänen poikiensa tekemän ilmiannon perusteella[2]. Pidätyksen yhteydessä Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinoita valvova elin SEC jäädytti Madoffin varat. Petoksen on arvioitu olevan laajuudeltaan jopa 50 miljardia dollaria (37 miljardia euroa)[3], mikä tekisi siitä kaikkien aikojen suurimman yksityishenkilön suorittaman sijoitushuijauksen.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madoff perusti yrityksensä 1960 ja sijoitti siihen 5 000 dollaria[5]. Ennen joulukuuta 2008 se väitti pääomansa suuruudeksi 700 miljoonaa dollaria ja väitti kuuluvansa arvopaperiyritysten merkittävimpään yhteen prosenttiin.

Madoff on toiminut NASDissa (National Association of Securities Dealers), joka on Yhdysvaltojen arvopaperialan itsesäätelyelin. Hänen yrityksensä oli yksi viidestä aktiivisimmista yrityksistä kehitettäessä Nasdaqia, ja hän toimi sen johtokunnan puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.[6]

Madoffin yrityksen tiedetään maksaneen ”toimeksiantovirrasta”, toisin sanoen maksaneen välittäjälle, että tämä järjestäisi asiakkaan toimeksiannon Madoffin kautta. Asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet sellaisten maksujen eettisyyden ja verranneet niitä "voitelurahoihin".[7][8] Madoff vakuutti, että maksu välittäjälle ei vaikuttanut asiakkaan saamaan hintaan.[9]

Madoff toimi johtokunnan puheenjohtajana Yeshivan yliopiston Sy Syms School of Businessissa.[10]

Oikeusjutut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syytteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen:

FBI pidätti Madoffin 11. joulukuuta 2008 epäiltynä arvopaperihuijauksesta, sen jälkeen kun hänen kerrottiin kuvailleen liiketoimiansa ”mahtavaksi Ponzi-huijaukseksi”.[11][12] Väitettyyn toimintaan liittyi hänen yrityksensä sijoitustoimintayksikkö eikä paremmin tunnettu markkinatakausyksikkö.

Madoffia vastaan nostettiin syyte, jonka mukaan sijoittajat ovat menettäneet huijauksessa 50 miljardia dollaria.[13] Madoff vapautettiin pidätyspäivänä 10 miljoonan dollarin takuita vastaan.[11] SECin mukaan Madoff on tunnustanut FBI:n edustajalle, ettei hän voi perustella käytöstään tietämättömyydellä[13], ja että hän ”maksoi sijoittajille rahalla, jota ei ollut olemassa”.[14] Madoffin asianajajan mukaan hän ”tekee kaikkensa selviytyäkseen näistä onnettomista tapahtumista”.[13]

Madoffin yhtiön suuret tuotot olivat herättäneet jo aiemmin ihmetystä. Todellinen tilanne paljastui, kun taantuman pelästyttämät sijoittajat alkoivat vetää rahojaan pois ja ilmeni, että rahasto oli käyttänyt uusien asiakkaiden rahoja vanhoille asiakkaille maksettuihin tuottoihin.[15]

Madoff ei joutunut vankilaan, vaan hänet vapautettiin takuuta vasten kotiarestiin luksusasuntoonsa. Joulun ja uudenvuoden aikana hän lähetti sukulaisilleen yli miljoonan dollarin arvosta koruja ja arvoesineitä. Syyttäjä vaati Madoffin vangitsemista velkojille mahdollisesti aiheutuneen vahingon vuoksi, mutta tuomari päätti 12. tammikuuta 2009 jättää hänet edelleen vapaalle jalalle.[16]

Tuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. maaliskuuta 2009 Madoff tunnusti oikeudessa syyllisyytensä kaikkiaan yhteentoista syytteeseen. Varsinainen tuomio luettiin 29. kesäkuuta 2009.[17] Madoff tuomittiin 150 vuoden vankeusrangaistukseen.[18] Hän joutuu mahdollisesti istumaan sen erityisen vaarallisille rikollisille tarkoitetussa tarkkaan vartioidussa vankilassa.[19]

Teoreettisesti Madoff vapautuisi vankilasta 14. marraskuuta 2139.[20]

Siviilikanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

United States Securities and Exchange Commission nosti 11. joulukuuta 2008 Madoffia vastaan erillisen siviilikanteen.[5][14]

Vaikutuksia sijoittajille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madoffin yhtiöön olivat tehneet sijoituksia monet pankit. Miljoona-, jopa miljarditappiota huijauksesta arvellaan koituneen ainakin espanjalaiselle Santanderille, ranskalaiselle BNP Paribasille ja japanilaiselle Nomuralle.[21] Myös Nordealla on Madoffin rahastoissa sijoituksia noin 40 miljoonan euron edestä epäsuorasti rahastojen kautta.[22][15] Itävaltalainen Medici-pankki kaatui Madoff-sijoitusten seurauksena.[23] Juutalaisiin hyväntekeväisyysorganisaatioihin huijaus iski erityisen pahasti, sillä juutalaisessa yhteisössä sijoittaminen Madoffin rahastoihin tapahtui verkostomarkkinoinnin tapaan.[24]

Selityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pankkiiri, entinen kansantaloustieteen professori Björn Wahlroos arvioi, että Madoffin rahaston "mahdottoman" korkeiden tuottojen olisi pitänyt herättää vahvoja epäilyksiä, mutta kukaan ei silti tarkistanut asiaa, koska SEC:n tiedettiin valvovan Madoffia. Mikäli tätä viranomaisvalvontaa ei olisi ollut, sijoittajat olisivat olleet varovaisempia ja asia olisi tarkistettu. [25]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HBO tuottaa Madoffista kertovan elokuvan. Elokuvan päärooliin on kaavailtu Robert De Niroa.[26]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bernard L. Madoff Business Week Online. McGraw-Hill. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  2. Yle Uutiset Luettu 12.12.2008
  3. SEC Charges Bernard L. Madoff for Multi-Billion Dollar Ponzi Scheme (2008-293) SEC.gov. 11.12.2008. U.S. Securities and Exchange Commission. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  4. Times Online: "Wall Street legend Bernard Madoff arrested" (englanniksi)
  5. a b Dan Glovin, Bradley Keoun: Madoff Charged in $50 Billion Fraud at Investment Advisory Firm Bloomberg News. 11.12.2008. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  6. The Owner's Name is on the Door Madoff.com. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  7. Allen Ferrell: A Proposal for Solving the ”Payment for Order Flow” Problem 74 S.Cal.L.Rev. 1027. 2001. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  8. Robert H. Battalio, Tim Loughran: Does Payment for Order Flow to Your Broker Help or Hurt You? 15.1.2007. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  9. Q&A: Madoff talks trading CNNMoney. 29.5.2000. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  10. Voz Iz Neias?: Experts: Ponzi Scheme By Chairman of YU Business School Is Largest Ever In History
  11. a b Larry Neumeister: Ex-Nasdaq chair arrested on fraud charge Associated Press. 11.12.2008. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  12. Top Broker Accused of Fraud; Madoff, Money Manager for the Wealthy, Said to Have Run '$50 Billion Ponzi Scheme' The Wall Street Journal. 11.12.2008. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  13. a b c Diana Henriques, Zachery Kouwe: Prominent Trader Accused of Defrauding Clients The New York Times. 11.12.200. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  14. a b Edith Honan, Dan Wilchins: Former Nasdaq chair arrested over alleged £33 billion fraud International Herald Tribun. 12.12.2008. Viitattu 12.12.2008. (englanniksi)
  15. a b Madoff-huijaukset tuntuvat Euroopassakin Yle. Viitattu 15.12.2008.
  16. AP: NYC judge allows Madoff to remain free Google. Viitattu 13.01.2009.
  17. Helsingin Sanomat: Syyttäjä vaatii jättihuijari Madoffia loppuiäksi vankilaan Google. Viitattu 27.06.2009.
  18. Bernard Madoffille 150 vuoden tuomio pyramidihuijauksesta Helsingin Sanomat. 29.6.2009. Viitattu 29.6.2009.
  19. Helsingin Sanomat: Taloushuijauksesta syytetty Madoff tunnusti Google. Viitattu 12.03.2009.
  20. Federal Bureau of Prisons (englanniksi)
  21. Pankit selvittävät Madoff-tappioitaan Keskipohjanmaa. Viitattu 15.12.2008.
  22. Nordea: har exponering 48 mln eur mot Madoff-fond, Di.se
  23. Madoffin huijaus kampitti itävaltalaispankin Taloussanomat.
  24. Madoff scheme hits Jewish charities hard Businessweek. (englanniksi)
  25. "Nalle" Wahlroos paljasti huijari-Madoffin salaisuuden, Ilta-Sanomat 16.09.2010
  26. Robert De Niro May Play Bernie Madoff For HBO Film Slashfilm. (englanniksi)