Bennie Benjamin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bennie Benjamin
Bennie Benjamin.jpg
Bennie Benjamin vuonna 1947
Syntynyt 4. lokakuuta 1907
Kuollut 2. toukokuuta 1989 (81 vuotta)
Kotipaikka Christiansted, Tanskan Länsi-Intia
Ammatit sanoittaja, säveltäjä, muusikko

Claude A. ”Bennie” Benjamin (4. lokakuuta 1907 Christiansted2. toukokuuta 1989 New York) oli yhdysvaltalainen muusikko ja laulunkirjoittaja. Hän työskenteli enimmäkseen sanoittajana ja kirjoitti ensimmäisen menestyneen kappaleensa 1940-luvun alussa. Hän työskenteli 1940-luvulla yhteistyössä Sol Marcusin ja Eddie Seilerin kanssa, ja sanoitti vuodesta 1946 1950-luvun puoliväliin säveltäjä George David Weissin musiikkia. Benjaminin tunnettuja kappaleita ovat Frank Sinatran esittämä ”Oh! What It Seemed to Be”, Tennessee Ernie Fordin ja Kay Starrin ”I’ll Never Be Free”, Starrin ”Wheel of Fortune” sekä Nina Simonelle kirjoitettu ”Don’t Let Me Be Misunderstood”, jonka on nauhoittanut myös The Animals.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benjamin syntyi 4. lokakuuta 1907 Christianstedissä, Tanskan Länsi-Intiassa (nykyisin Yhdysvaltain Neitsytsaaret). Hän halusi alun perin tulla papiksi, mutta perheellä ei ollut rahaa lukukausimaksuihin. Vuonna 1927 hän muutti New Yorkiin.[1]

New Yorkissa Benjamin opiskeli kitaran- ja banjonsoittoa ensin Hy Smithin musiikkikoulussa ja myöhemmin Juilliard Schoolissa. Hän soitti viiden vuoden ajan Savoy Ballroomissa soittavassa Napoleon’s Orchestrassa ja esiintyi muusikkona myös muiden yhtyeiden kanssa.[1][2] Lisäksi hän toimi vaudeville-esitysten taustamuusikkona. Lopulta hän pääsi töihin musiikkikustantamoon vakituiseksi laulunkirjoittajaksi 1940-luvun alussa. Hän kirjoitti enimmäkseen yhteistyössä Sol Marcusin ja Eddie Seilerin kanssa.[1] Toisessa maailmansodassa Benjamin palveli Yhdysvaltain ilmavoimissa.[2]

Vuonna 1946 Benjamin alkoi tehdä musiikkia säveltäjä George David Weissin kanssa, ja yhteistyö jatkui 1950-luvun puoliväliin saakka. 1960-luvulla hän teki uudelleen kappaleita Marcusin kanssa.[1] Vuonna 1968 Benjamin perusti oman julkaisuyhtiönsä, Bennie Benjamin Musicin.[3] Lisäksi hän perusti vaimonsa kanssa Neitsytsaarten terveydenhuollon parantamiseen keskittyvän hyväntekeväisyyssäätiön.[1]

Bennie Benjamin kuoli 2. toukokuuta 1989 New Yorkissa.[1] Hänen vaimonsa Florence kuoli häntä aikaisemmin. Pariskunnalla ei ollut lapsia.[4]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benjaminin ensimmäinen hitti oli yhdessä Sol Marcusin, Eddie Seilerin ja Eddie Durhamin kanssa tehty ”I Don’t Want to Set the World on Fire”, jonka nauhoitti The Ink Spots vuonna 1941. Muita Benjaminin 1940-luvun alkupuolen menestyneitä kappaleita olivat Harry Jamesin nauhoittama ”Strictly Instrumental”, ja Tony Martinin nauhoittama ”Cancel the Flowers”.[1] Vaughn Monroen orkesteri nauhoitti vuonna 1942 menestyneen version Benjaminin, Edward Seilerin ja Sol Marcusin kappaleesta ”When the Lights Go On Again (All Over the World)”, joka perustui Ludwig van Beethovenin säveltämään menuettiin.[5] Vera Lynn saavutti kappaleella menestystä Englannissa.[6]

George David Weissin kanssa Benjamin kirjoitti Frank Sinatralle kappaleen ”Oh! What It Seemed to Be”. The Andrews Sisters nauhoitti heidän kappaleensa ”Rumors Are Flying” (1946), ja Doris Day ja Buddy Clark tekivät duettonauhoituksen kappaleesta ”Confess” (1947).[1][5] Myös Patti Page äänitti ”Confess”-kappaleen vuonna 1948.[7] Perry Como nauhoitti 1940-luvun lopulla paljon Benjaminin ja Weissin materiaalia, mukaan lukien kappaleet ”I Want to Thank Your Folks”, ”Surrender”, ”Pianissimo” ja ”I Don’t See Me in Your Eyes Anymore”.[1] Vuonna 1951 Benjamin ja Weiss tekivät jazzlaulaja Sarah Vaughanille kappaleen ”I Ran All the Way Home”.[7]

Benjaminin kappale ”The Girl from Jones Beach” toimi samannimisen elokuvan (suom. Venus uimapuvussa) nimikappaleena vuonna 1949. Hän kirjoitti nimikappaleet myös Walt Disneyn piirroselokuviin Fun and Fancy Free (suom. Pennitön ja suruton, 1947) ja Melody Time (suom. Säveltuokio, 1948).[2]

1950-luvulla Benjamin ja Weiss kirjoittivat kappaleen ”I’ll Never Be Free”, jonka levyttivät Dinah Washington ja duettona Tennessee Ernie Ford ja Kay Starr. Starr ja Washington nauhoittivat myös vuoden 1952 kappaleen ”Wheel of Fortune”; erityisesti Starrin versiosta tuli suuri hitti ja kappaleesta tuli yksi Benjaminin ja Weissin menestyneimmistä. Kaksikon 1950-luvun tuotantoon kuuluu muun muassa The Ames Brothersin nauhoittama ”Can Anyone Explain (No, No, No!)”, Patti Pagen vuonna 1954 äänittämä ”Cross Over the Bridge” sekä Joni Jamesin ”How Important Can It Be?” vuodelta 1955.[1]

Benjamin kirjoitti 1960-luvulla Elvis Presleylle kappaleet ”I Will Be Home Again” ja ”Lonely Man”. Hänen yhteistyökumppanikseen tuli uudelleen Sol Marcus. Nina Simonen vuoden 1964 albumi Broadway-Blues-Ballads sisälsi kuusi Benjaminin kappaletta, mukaan lukien ”Don’t Let Me Be Misunderstood”, josta The Animals teki suositun cover-version vuotta myöhemmin. Vuonna 1977 diskoyhtye Santa Esmeralda nauhoitti oman versionsa kappaleesta.[1]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benjamin voitti Top Writer’s Award -palkinnon kaksi kertaa: vuonna 1941 kappaleella ”I Don’t Want to Set the World on Fire” ja vuonna 1946 kappaleilla ”Oh! What It Seemed to Be”, ”Surrender” ja ”Rumors Are Flying”.[8] Benjamin itse oli erityisen ylpeä vuoden 1946 palkinnosta, jossa hän jätti taakseen populaarimusiikin veteraanit Richard Rodgersin, Oscar Hammerstein II:n ja Irving Berlinin.[2]

Benjaminille myönnettiin 1970-luvulla kaksi countrymusiikin Country and Western -palkintoa hänen aiemmin kirjoitetuista kappaleistaan ”I’ll Never Be Free” (1972) ja ”Wheel of Fortune” (1973).[2] Vuonna 1974 ASCAP palkitsi hänet Country Music Awardilla kappaleesta ”I Don’t See Me in Your Eyes Anymore”.[2] Vuonna 1984 Bennie Benjamin valittiin Songwriters Hall of Fameen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Huey, Steve: Bennie Benjamin Allmusic. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f Bennie Benjamin To Be Honored Tonight. The Virgin Islands Daily News, 16. lokakuuta 1974, s. 22. (englanniksi)
  3. a b Bennie Benjamin Songwriters Hall of Fame. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  4. Rites For Songwriter ’Bennie’ Benjamin, 81. Jet, 12. kesäkuuta 1989, 76. vsk, nro 10, s. 16. Johnson Publishing Company. ISSN 0021-5996. (englanniksi)
  5. a b Studwell, William Emmett & Baldin, Mark: The Big Band Reader: Songs favored by swing era orchestras and other popular ensembles, s. 64. Routledge, 2000. 978-0-7890-0914-2. (englanniksi)
  6. Jones, John Bush: The Songs That Fought the War: Popular music and the home front, 1939–1945, s. 77. UPNE, 2006. ISBN 978-1-58465-443-8. (englanniksi)
  7. a b Lambert, Philip: To Broadway, To Life!: The musical theater of Bock and Harnick. Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-982671-1. (englanniksi)
  8. Benjamin, Claude A. Songwriter St. Croix 1907 - 1989 Outstanding Virgin Islanders. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)