Barbara Helsingius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barbara Helsingius vuonna 1965.

Barbara Christina Elisabeth Helsingius-Koski (o.s. Helsingius; 27. syyskuuta 1937 Helsinki9. maaliskuuta 2017[1] Espoo[2]) oli suomalainen miekkailija sekä folk- ja laulelmamusiikin esittäjä, säveltäjä ja sanoittaja.[3] Hän levytti musiikkia 1960-luvun puolestavälistä lähtien suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja norjaksi. Helsingius esiintyi urallaan ympäri maailmaa, etenkin Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia miekkailijoita MM-kilpailuissa Pariisissa 1965: vasemmalta Irma Ivanoff (nyk. Lindeman), Yrsa Gallen, Barbara Helsingius ja Marjatta Moulin.

Helsingius tuli ylioppilaaksi Nya svenska samskolanista. Ennen muusikonuraansa Helsingius valmistui voimistelunopettajaksi. Hän osallistui miekkailijana Rooman olympialaisiin 1960 ja maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 1965 Suomen joukkueessa. Opiskellessaan pedagogiikkaa Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa Helsingius kiinnostui amerikkalaisesta folk-tyyppisestä musiikista ja hänen ensimmäinen levynsä vuodelta 1966 onkin suomen kielellä laulettua folkkia. Helsingius päätti opiskelunsa Asla-stipendiaattina Stanfordissa Master of Arts -tutkintoon vuonna 1963.

Helsingius avioitui amerikansuomalaisen Henry ”Hank” Kosken kanssa. He asuivat vuosina 1969–1975 Oslossa, jossa Koski työskenteli diplomaattina Yhdysvaltain suurlähetystössä. Vuonna 1975 perhe muutti Espooseen.

Helsingius toimitti useita laulukirjoja, joista viimeisin, Songs Finland Sings, on vuodelta 2000 ja sisältää hänen englanniksi kääntämiään suomalaisia lauluja. Näistä suurin osa on julkaistu myös kahdella samannimisellä CD-levyllä. Sanoituksia hän teki noin 700 neljällä kielellä.

Helsingius työskenteli Ylen englanninkielisessä Radio Finlandissa toimittajana vuosina 1978–2007.

Tunnustuspalkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ruotsalainen Alf Hambe -palkinto (1989)
  • Norja–Suomi-kulttuurirahaston palkinto (1994)
  • Nils Ferlin -palkinto (1994)
  • Pohjoismaisen NordVisa-järjestön ”Liv”-patsas (1995)
  • Pro Cultura Esbo (1995)
  • Ruotsin Laulelma-akatemian ainoa suomalaisjäsen

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barbara (1966)
  • Det var en gång (1977)
  • Olipa kerran (1978)
  • Speiling (1981)
  • Barbaras blandade (1981)
  • Kahlaajatyttö (1982)
  • Fra Barbara med kjaerlighet (1982)
  • Reflection. Songs from Finland (1982)
  • Drom og bekjennelse (1986)
  • Spegling (1986)
  • Rakkaudella (1986)
  • Tuulen niityillä (1992)
  • Sånt är vårt liv (1996)
  • Songs Finland sings. CD 1 : Popular Finnish songs in English (2002)
  • Songs Finland sings. CD 2 : Popular Finnish songs in English (2002)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laulaja Barbara Helsingius on kuollut Iltalehti. 9.3.2017. Viitattu 9.3.2017.
  2. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 8.4.2017, s. C 20.
  3. Helsingius, Barbara hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]