B-52 Stratofortress
Wikipedia
Boeing B-52 Stratofortress on Yhdysvaltain ilmavoimien vuodesta 1955 alkaen käyttämä pitkänmatkan raskas pommikone.
B-52 Stratofortress kuuluu Yhdysvaltain ilmavoimien tunnetuimpiin ja luotettavimpiin pommikoneisiin. Sitä on käytetty jo yli 50 vuotta ja suunnitelmien mukaan viimeiset B-52:t poistuvat käytöstä vasta vuoden 2045 aikoihin, viimeistään kuitenkin vuonna 2050.
B-52 lensi ensilentonsa 1954, ja konetyyppi otettiin palveluskäyttöön seuraavana vuonna. Sitä on käytetty rintamapalveluksessa Vietnamin sodassa ja 1990-luvulla Persianlahdella ja Bosniassa. 2000-luvulla sitä on käytetty Afganistanissa ja Irakissa.
Yhdysvallat käytti Stratofortresseja 1950-luvulla strategisina pommikoneina, joiden tehtävä sodan syttyessä olisi ollut ydinlatauksien pudottaminen Neuvostoliittoon ja Itäblokin kohteisiin. Lokakuussa 1957 Kylmän sodan kuumetessa B-52:t määrättiin 15 minuutin hälytysvalmiuteen ydinpommein varustettuna. Kaksi vuotta myöhemmin Yhdysvaltain Strategic Air Command -yksikkö aloitti ilmapäivystyksen, joka tarkoitti että muutama ydinpommilastissa oleva B-52 oli koko ajan ilmassa. Kuuban ohjuskriisi lokakuussa 1962 nosti ilmapäivystyksen uudelle tasolle. Suuri osa B-52 laivastosta oli ilmassa ydinpommeilla aseistettuina. Kriisin lauettua päivysti taivaalla ympäri vuorokauden vain 12 konetta.
Massiivinen ilmapäivystys aiheutti myös onnettomuuksia, joista tuli Yhdysvalloille paljon kiusallista julkisuutta.
Vuonna 1966 B-52 törmäsi kuljetuskoneeseen Palomaresin kylän yllä Espanjassa. Kaksi sen pommeista putosi ehjinä, toinen kylän lähelle ja toinen 760 metrin syvyyteen mereen, kahden kemialliset räjähteet taas räjähtivät ja plutonium levisi kylän keskustaan ja läheisille kukkuloille.[1] Tämän jälkeen Espanja kielsi ydinaseilla varustettujen koneiden lennot ilmatilassaan.
Tammikuussa 1968 Thulen tukikohdasta noussut kone syttyi tuleen ja miehistön pelastuttua putosi mereen jään läpi noin 12 km:n päässä lentokentästä. Ydinaseiden sisältämä plutonium levisi maastoon laajalle alueelle. Alueen siivoustyöt kestivät neljä kuukautta. Tämän onnettomuuden jälkeen ilmapäivystys lopetettiin.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tekniset tiedot
- Lakikorkeus 15 151,5 metriä
- Huippunopeus noin 1 046 kilometriä tunnissa (0,86 Machia)
- Pituus 48,5 metriä
- Korkeus 12,4 metriä.
- Siipien kärkiväli 56,4 metriä
- Tyhjäpaino 83 250 kg
- Maksimi lentoonlähtöpaino 219 600 kg
- Maksimi asekuorma 31 500 kg
- Toimintasäde 7 210 km (B-52J)
- Siirtolentomatka 15 000 km (B-52J)
- Kahdeksan suihkumoottoria
- Miehistö viisi henkeä
- Heittoistuimia kuusi kappaletta
- Hinta noin 74 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria
[muokkaa] Aseistus
- Kahdeksan ydinpommia
tai
lisäksi
- Yksi Vulcan-konetykki
[muokkaa] Lähteet
- ↑ More than 40 years on, Spain revisits a nuclear accident Guardian. Viitattu 27.07.2007.
- ↑ 1968: Radiation alert following B-52 crash BBC: On This Day. Viitattu 27.07.2007.
[muokkaa] Aiheesta muualla

