Avaruusturisti
Wikipedia
Avaruusturisti on henkilö, joka on maksanut omista varoistaan rahaa päästäkseen avaruuteen. Avaruusturismi on tosin vielä erittäin harvinaista, sillä matka maksaa toistaiseksi miljoonia. Tarkat hinnat eivät ole julkista tietoa, mutta niiden kuitenkin tiedetään liikkuvan 20-25 miljoonan dollarin tienoilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Avaruusturistin määritelmä
Avaruusturistin määritelmä ei ole yksiselitteinen. Yleisesti käytetyn määritelmän mukaan avaruusturisti on henkilö, joka maksaa matkan omista rahoistaan ja osallistuu avaruuslennolle, joka ylittää 100 kilometrinlähde? korkeuden. Määritelmän tekee arbitraariseksi se, että avaruusturisti ei ole virallinen titteli, näin ollen myös muunlaisia kriteereitä on esitetty.
Eräät ovat sitä mieltä, että avaruusturisti on henkilö, joka ei ole vakituisesti astronautin tai kosmonautin ammatissa, vaan syyt lennolla olemiseen ovat esimerkiksi poliittisia. Muun muassa Christa McAuliffen ja John Glennin poliittisen uran aikaista sukkulalentoa on toisinaan sanottu turistilennoiksi. Niin ikään esimerkiksi Mir-avaruusasemalle kaupallisella sopimuksella lennätettyjä ihmisiä on sanottu turisteiksi. Mikäli kriteerinä käytetään omista rahoista maksamista, nämä lennot eivät ole avaruusturismia, koska lennon rahoittaneet tahot ovat esimerkiksi kaupallisia yrityksiä.
Eräs avaruusturismin osa-alue on avaruusaiheinen turismi, esimerkiksi avaruuskeskuksiin tehtävät tutustumismatkat, "vomit comet"-lennot (painovoiman puutetta simuloiva lentokone) sekä "edge of space"-lennot (korkealle ilmakehään lentävät lentokoneet). Näille matkoille osallistujia kutsutaan harvemmin avaruusturisteiksi, vaikka termin käytön voisikin perustella myös tässä kontekstissa.
Mikäli pitäydytään määritelmässä, jonka mukaan avaruusturisti maksaa matkansa itse ja lento ylittää 100 kilometrin rajan, Dennis Tito on kiistatta ensimmäinen avaruusturisti. Muita avaruusturisteja olisi tällä hetkellä puolenkymmentä.
Avaruusjärjestöt käyttävät termiä "avaruuslennolle osallistuja" (engl. spaceflight participant), joka kattaa sekä turistit että muut ei-ammattimaiset henkilöt avaruuslennoilla (esimerkiksi Christa McAuliffe). Space Adventures, yhtiö, joka on hoitanut jokaisen avaruusturistin matkajärjestelyt puolestaan käyttää termiä "private explorer" ja painottaa, että avaruusturisti ei ole oikea termi kuvaamaan matkojen luonnetta.
Etenkin media on kuitenkin ottanut käsitteen avaruusturisti yleiseen käyttöön ja myös ammattiastronautit käyttävät termiä kuvaamaan Space Adventuresin asiakkaita.
[muokkaa] Historia
Ensimmäiset haaveet "kuumatkailijoista" syntyivät 1950-luvulla science fiction -kirjallisuuden parissa.
Ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin vieraili Suomessa heinäkuussa 1961. Hän kertoi yleisölle avaruuden valottamisesta ja tulevaisuuden avaruusmatkailusta Helsingin Messuhallissa. Gagarin lupasi, että: "Silloin, kun aloitetaan turistimatkat avaruuteen, tehdään kaikki, jotta myös suomalaisia olisi näillä avaruusmatkoilla mukana." [1]
[muokkaa] Avaruusturisteja
Jokainen avaruusturisti on matkannut Kansainväliselle avaruusasemalle Sojuz-avaruusaluksella.
- Dennis Tito on amerkkalainen monimiljonääri ja ensimmäinen avaruusturisti
- Mark Shuttleworth, ensimmäinen afrikkalaissyntyinen avaruudessa
- Gregory Olsen.
- Anousheh Ansari.
- Charles Simonyi, joka aikoinaan suunnitteli Microsoft Word- ja Excel-ohjelmistot.
[muokkaa] Mahdollisia tulevia avaruusturisteja
Lista henkilöistä jotka aikovat kaydä turisteina avaruudessa.
- Richard Garriott,lähde? jonka luomuksia ovat Ultima-pelisarja sekä Tabula Rasa -nettiroolipeli.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Juri Gagarin Helsingin Messuhallissa 4.7.1961 Ylen elävä arkisto http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=12&t=283&a=823 17.3.2007

