Aquae Sextiaen taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aquae Sextiaen taistelu
Osa Kimbrisotaa
Kimbrien ja teutonien vaellukset ja taistelut Rooman kanssa
Kimbrien ja teutonien vaellukset ja taistelut Rooman kanssa
Päivämäärä:

102 eaa.

Paikka:

Aquae Sextiae, nykyinen Aix-en-Provence, Ranska

Lopputulos:

Rooman voitto

Vaikutukset:

Teutonien heimo tuhottiin melkein kokonaan

Osapuolet

Rooman tasavalta

teutonit

Komentajat

Gaius Marius

Teutobod

Vahvuudet

30 000-35 000

tuntematon, suurempi kuin roomalaisten armeija

Tappiot

?

erittäin raskaat, erään lähteen mukaan 100 000 vankia

Kimbrisota
Noreia - Arausio - Aquae Sextiae - Vercellae

Aquae Sextiaen taistelu käytiin Gaius Mariuksen johtamien roomalaisten joukkojen ja teutonien välillä vuonna 102 eaa. Aquae Sextiaessa (nykyinen Aix-en-Provence, Etelä-Ranska). Taistelussa roomalaiset kukistivat viimein teutonit, jotka olivat yhdessä kimbrien kanssa edellisinä vuosina tunkeutuneet Rooman alueille ja voittaneet useita roomalaisarmeijoita ja aiheuttaneet raskaita tappioita roomalaisille.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimbrit ja teutonit lähtivät vaeltamaan etelään noin vuosina 120–115 eaa. voittaen useita gallialais- ja germaaniheimoja, jotka lopulta liittyivät tähän suureen joukkioon. Plutarkhos kertoo pelkästään sotureita olleen 300 000, mutta tämä arvio on todennäköisesti liioiteltu.[1]

Tunkeuduttuaan vuonna 113 eaa. Gallia Narbonensiksen provinssiin nykyiseen Etelä-Ranskaan germaanit kohtasivat roomalaiset, joiden armeijat lyötiin monessa taistelussa.[2]

Vuonna 105 eaa. konsulit Quintus Servilius Caepio ja Gnaeus Mallius Maximus kokosivat ennen näkemättömän suuren armeijan, johon kuului 80 000 legioonalaista ja 40 000 apujoukkojen sotilasta. Konsulit johtivat armeijansa päin vihollista, mutta konsulien erimielisyyksien takia germaanit kukistivat roomalaiset Arausion taistelussa ja aiheuttivat raskaita tappioita tuhoten melkein koko armeijan.[2]

Seuraavana vuonna Gaius Marius valittiin uransa toisen kerran konsuliksi. Hän oli edellisenä vuonna päättänyt sodan Numidian kuningas Jugurthaa vastaan, joten roomalaiset vaativat hänen nimittämistään taas konsuliksi, jotta hän voisi päättää pitkän ja suuria tappioita vaatineen sodan kimbrejä ja teutoneita vastaan.[3]

Roomalaisten onneksi germaanit jatkoivat matkaansa Hispaniaan, joten Mariuksella oli runsaasti aikaa valmistella armeijaansa. Arausion tappion jälkeen Roomalla ei käytännössä enää ollut kokeneita sotilaita, joten hän päätti perinteiden vastaisesta hyväksyä Rooman köyhimpien kansalaisten pääsyn armeijaan. Marius myös uudisti armeijaa (ns. Mariuksen uudistukset) korvaamalla kevyen jalkaväen sotilaat raskaasti haarniskoiduilla ja aseistetuilla sotilailla sekä uudistamalla merkittävästi myös sotakoneistoa.[3]

Vuonna 102 eaa. kimbrit ja teutonit tunkeutuivat taas Italiaan ja uhkasivat Rooman alueita.[4]

Ennen taistelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gaius Mariuksen rintakuva

Roomalaiset tiesivät germaanien liikkeistä, joten he asettuivat puolustusasemiin Italiaan johtavien reittien varrelle. Marius ylitti Alpit ja kaivautui asemiin Rhône-joen töyräälle ja hankki huoltotarvikkeita useiden päivien ajaksi. Hän oli päättänyt, ettei hän joutuisi lähtemään ruoan puutteen vuoksi, ja paransi myös huoltoyhteyksiään rakentamalla kanavan merelle. Mariuksen virkaveli konsuli Quintus Lutatius Catulus vartioi idässä Alppien yli johtavia solia. Hänellä oli komennossaan vain 20 000 miestä.[4]

Germaanit jaakantuivat kahteen osaan. Teutonit ja ambronit suuntasivat Ligurian läpi merenrantaa pitkin kohti Rhône-jokea ja Mariusta. Kimbrit taas lähtivät Noricumin läpi kohti Catulusta.[5]

Kun teutonit ja ambronit lopulta ilmestyivät Mariuksen leirin edustalle, heidän ulkomuotonsa ja aseensa pelottivat roomalaisia.[6]

Germaanien moninkertaisuudesta ja raivokkuudesta kertoneet huhut lisäsivät roomalaisten hermostuneisuutta, joten Marius tiesi, että taistelu saattaisi päättyä roomalaisten häviöön. Germaanit pystyttivät ensin leirinsä lähistölle ja haastoivat sitten roomalaiset taisteluun, mutta Marius piti joukkonsa tiukasti kurissa.[7]

Tämä jatkui useiden seuraavien päivien ajan germaanien hävittäessä läheistä maaseutua ja jopa hyökätessä roomalaisten leiriä vastaan pakottaakseen nämä taistelemaan. Hyökkäys torjuttiin kuitenkin helposti eivätkä roomalaiset sen jälkeen enää pelänneet germaaneja. Useimmat olivat valmiita taisteluun ja Marius joutui useaan kertaan selittämään, että hän luotti miehiinsä, mutta ennustusten mukaan hän joutuisi odottamaan sopivaa aikaa voitolle. Marius myös kuljetti mukanaan erästä syyrialaista naista, jolla sanottiin olevan ennustajan taito.[8] Lopulta germaanit päättivät lähteä ja jättivät roomalaiset taakseen. Plutarkhoksen mukaan germaaneja oli niin paljon, että heidän marssinsa roomalaisten leirin ohi kesti kuusi päivää, mutta tämä saattaa kertoa myös germaanien huonosta marssikurista.[7]

Teutonien lähdön jälkeen roomalaiset jättivät leirinsä ja seurasivat teutoneita muutaman päivän ajan ottamatta kuitenkaan kosketusta viholliseen. Marius valitsi leiripaikkansa huolella, jotta roomalaiset olisivat aina edullisemmassa maastossa viholliseen nähden. Hän myös julisti taistelevansa teutoneita vastaan, mutta odottavan kunnes aika oli sopiva.[9]

Viimein teutonit saapuivat Aquae Sextiaeen. Marius käski taas tapansa mukaan joukkonsa leiriytyä vahvoihin asemiin lähelle vihollista. Paikasta oli vain lyhyt marssi Alpeille, joten Marius katsoi hetken olevan sopiva taisteluun.[9] Roomalaisten leirin alueelta sai kuitenkin huonosti vettä, joten useimmat roomalaiset valittivat vedenpuutetta. Tällöin Marius osoitti germaanien leirin lähellä olevaa jokea ja sanoi, että vettä saisi sieltä, mutta hintana olisi veri.[10]

Mariuksen sotilaat hyväksyivät tämän, vaikkakin vastahakoisesti. Roomalaisten orjat, joilla ei ollut vettä itselleen tai kuormajuhdilleen, päättivät kuitenkin hakea vettä joesta vaikka he joutuisivat taistelemaan siitä. Roomalaisten orjat joutuivat kumminkin taisteluun germaanisoturien kanssa, jotka ajoivat pian orjat pakoon. Taistelun äänet houkuttelivat germaanien ambronisotureita paikalle, joita Plutarkhos kertoo olleen 30 000. Germaanit syöksyivät ulos leiristään ja alkoivat rytmikkäästi hakata miekkojaan kilpiä vasten ja huusivat samalla heimonsa nimeä: Ambrones.[11]

Plutarkhoksen mukaan Rooman liguurit liittolaiset, jotka olivat myös tulleet paikalle tunnistivat ambronien huutaman sanan oman maansa nimeksi, jota he käyttivät puhuessaan alkuperästään ja huusivat takaisin Ambrones. Lopulta ambronit hyökkäsivät joen yli, mutta kova virtaus sai heidän rivinsä hajoamaan. Tällöin liguurit hyökkäsivät ja alkoi raju taistelu, mutta pian muut roomalaiset saapuivat paikalle ja saivat germaanit ajettua pakoon. Monet heistä saivat surmansa ja roomalaiset etenivät germaanien leiriin asti, jossa Plutarkhoksen mukaan jopa naiset tarttuivat aseisiin tunkeutujia vastaan. Lopulta illan tullen roomalaiset vetäytyivät leiriinsä.[11] Tämä voitto valoi uskoa roomalaisiin, että germaanit oli mahdollista voittaa.[12]

Seuraavana yönä Marius kokosi 3 000 miehen joukon Marcus Claudius Marcelluksen komennossa ja käski tämän siirtyä pimeyden suojissa vihollisen asemien taakse ja kätkeytyä läheiseen metsikköön.[12]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhain seuraavana päivänä Marius johdatti joukkonsa ulos leiristä ja ryhmitti nämä edessä olevaan rinteeseen, niin että taistelulinja osoitti alas kohti rinnettä. Ratsuväki lähetettiin alas tasankomaalle houkuttelemaan teutoneja taisteluun. Tämä onnistui ja germaanit ryntäsivät ulos leiristä ja kävivät hyökkäykseen ylös rinnettä kohti roomalaisten linjoja. Mutta heidän ollessa 15 metrin päässä, legioonalaiset heittivät pilum-keihäänsä, joka porautui teutonien kilpiin surmaten ja haavoittaen heitä. Pilum oli myös suunniteltu murtumaan iskussa, joten niitä ei voinut irrottaa kilvestä eikä heittää takaisin. Useimmat teutonit joutuivat nyt taistelemaan ilman kilpeä.[13]

Germaanien rynnäkkö oli kuitenkin menettänyt voimansa ja roomalaiset työnsivät heitä taaksepäin.[13] Teutonien päästessä tasamaalle, he yrittivät taas koota voimansa ja luoda uudelleen taistelulinjan. Tällöin Marcellus johti joukkonsa kohti vihollisen selustaa yllättäen germaaniarmeijan täysin, joka romahti ja kääntyi pakoon. Roomalaiset surmasivat kaikki tielleen osuvat ja ottivat tuhansia vankeja, näiden mukana teutonien kuningas Teutobod.[14] Aquae Sextiaen taistelun jälkeen teutonien uhka oli kokonaan poistettu ja seuraavana vuonna Marius ja Catulus löivät vuorostaan kimbrit Vercellaen taistelussa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta - sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2.
  • Jan Ingar Thon & Niels-Peter Granzow Busch: Nerokas taktikko uudisti Rooman armeijan. Tieteen kuvalehti: Historia, 2008, 2. vsk, nro 8, s. 14-21. Bonnier Publications International AS. ISSN 0806-5209.

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thomas S. Burns: Rome and the barbarians: 100 B.C.-A.D. 400. JHU Press, 2003. ISBN 9780801873065.
  2. a b Cimbri and Teutons Viitattu 30.11.2010.
  3. a b Tieteen kuvalehti: Historia s. 16-19
  4. a b Goldsworthy s. 155
  5. Plutarkhos, Marius 15
  6. Goldsworthy s. 156
  7. a b Goldsworthy s. 157
  8. Plutarkhos, Marius 17
  9. a b Goldsworthy s. 158
  10. Plutarkhos, Marius 18
  11. a b Plutarkhos, Marius 19
  12. a b Goldsworthy s. 159
  13. a b Goldsworthy s. 160
  14. Goldsworthy s. 161