Musiikkivideo
Musiikkivideo on populaarimusiikkiteoksesta sen markkinoimiseksi tehty filmi. Musiikkivideota voidaan pitää myös postmodernina taidemuotona.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1926 tuotettiin monia musiikia sisältäviä lyhytelokuvia. Useat 1930-luvun animaatiot sisälsivät musiikkia. Walt Disneyn vuosina 1929–1939 tehdyt Silly Symphonies -sarjan elokuvat olivat musiikkielokuvia. 1940 julkaistu Disneyn elokuva Fantasia koostuu kahdeksasta klassisen musiikin sävellyksestä, jotka on kuvitettu animaatioin. Looney Tunesin, sekä Merrie Melodiesin jaksoissa käytettiin kappaleita, joita myöhemmin kuultiin Warner Brosin elokuvamusikaaleissa.
Vuodesta 1940 lähtien Yhdysvalloissa yleistyivät soundies machines -nimiset laitteet, jotka esittivät muutaman minuutin mittaisia musiikkia sisältäviä videoita. Samoihin aikoihin tehtiin soundies-videoiden kaltaisia videoita myös televisioon.[2]
Elvis Presley teki 1950-luvulla lukuisia musiikkielokuvia, joissa oli musiikkivideoiden tapaisia kohtauksia. Vuonna 1957 julkaistun Jailhouse Rock -elokuvan loppukohtaus on musiikkihistorioitsijoiden yleisesti tunnustama nykyaikaisen musiikkivideon prototyyppi. [3][4]
Tony Bennett on kertonut elämäkerrassaan tehneensä ensimmäisen musiikkivideon. Video kuvattiin Stranger in paradise -kappaleesen Hyde Park -puistossa Lontoossa vuonna 1956. Video näytettiin American Bandstand -ohjelmassa.
Vanhin promootiokäyttöön tehty musiikkivideo tehtiin tšekkiläiseen kappaleeseen "Dáme si do bytu" vuonna 1958. Videon ohjasi Ladislav Rychman.
1960-luvulla suositut yhtyeet alkoivat tekemään musiikkielokuvia, yhtenä esimerkkinä The Beatlesin Yeah, yeah, tässä me tulemme.
Musiikkivideoita alettiin tekemään 1970-luvun alussa promootiokäyttöön. Musiikkivideoista tuli suurelle yleisölle suunnattu markkinointiväline, kun televisioyhtiöt alkoivat näyttämään niitä ohjelmissaan 70-luvun puolivälissä, [2]
Alice Cooperin vuoden 1973 kappaleen Elected musiikkivideota pidetään ensimmäisenä musiikkivideona, jossa yhtyeen jäsenet näyttelevät jonkinlaisen juonellisen tarinan soittamisen sijaan. Kappale tehtiin parodioimaan Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Queenin Bohemian Rhapsodyn musiikkivideo vuodelta 1975 oli merkittävä käänne siinä, että yhä useammat levy-yhtiöt alkoivat tehdä musiikkivideoita julkaistujen singlejen tueksi. 1970-luvun lopulla musiikkivideot yleistyivät ja jo 1980-luvulle tultaessa musiikkivideot olivat hyvin yleisiä. Yhdysvaltalainen MTV (”Music Television”) aloitti ensimmäisenä pelkkien musiikkivideoiden tauottoman esittämisen 1981.
Alkujaan musiikkivideoissa ei ollut sen kummempaa tarinaa, vaan videossa näkyi lähinnä soittajia soittamassa ja laulamassa kappaletta, ja mahdollisesti myös muita lyhyitä pätkiä. Vuonna 1982 julkaistu Michael Jacksonin Billie Jean esitti katsojille tarinan. Tästä alkoi kertova musiikkivideoteollisuus.
Michael Jacksonilla on hallussaan useita saavutuksia/ennätyksiä musiikkivideoiden osalta. Esimerkiksi Thriller on maailman menestynein musiikkivideo yhdeksän miljoonan kappaleen myynnillään ja Scream on maailman kallein musiikkivideo[5] seitsemän miljoonan dollarin budjetillaan. Ghosts taas on maailman pisin musiikkivideo. Sen pituus on yli 38 minuuttia.
Suomessa musiikkivideoteollisuus kehittyi hieman muita Länsi-Euroopan maita hitaammin, mutta 1990-luvulta lähtien myös suomalaisartistit ovat tehneet musiikkivideoita yleisemmin.
Musiikkivideota, johon on laitettu laulun sanat näkyviin, kutsutaan lyriikkavideoksi. Lyriikkavideot ovat yleistyneet 2010-luvulla YouTuben kaltaisten sivustojen myötä. Jonkin verran lyriikkavideoita on julkaistu jo aiemmin. Varhaisia lyriikkavideoita ovat R.E.M.in Fall on me (1986), Princen Sing o' the times (1987), sekä George Michaelin Praying for time (1990).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ music video Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.8.2014.
- ↑ a b Jukka Tikkanen: Musiikin visualisoinnin historia materiaalit.internetix.fi. 1997. Viitattu 28.3.2019.
- ↑ Guralnick & Jorgensen 1999, p.106.
- ↑ Browne-Cottrel 2008, p.77.
- ↑ IS esittelee: Kaikkien aikojen kalleimmat musiikkivideot (Arkistoitu – Internet Archive), iltasanomat.fi
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alanen, Antti & Pohjola, Ilppo: Sähköiset unet: Musiikkivideot – Miten taiteesta tuli pop. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992. ISBN 951-37-0837-3.
