Ylä-Savon sote-kuntayhtymä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ylä-Savon sote-kuntayhtymä, (perustamissopimuksessa käytetään kirjoitusasua Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä), oli neljän pohjoissavolaisen kunnan yhdessä omistama kuntayhtymä, joka järjesti sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja jäsenkunnissaan eli Iisalmessa, Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä. Päivähoidon järjestäminen jäi jäsenkunnille.

Kuntayhtymän toiminta lakkasi vuoden 2023 alusta, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille.

Kuntayhtymän kotipaikka oli Iisalmi.[1] Kuntayhtymä työllisti noin 1 400 työntekijää. Jäsenkuntien asukasmäärä oli noin 37 000.[2]

Iisalmen terveyskeskus (vasemmalla) ja Iisalmen sairaalaa (oikealla) elokuussa 2020. Kuvan keskiosassa on nähtävissä Iisalmen terveyskampuksen rakenteilla olevan, vuonna 2021 valmistuvaksi suunnitellun, esimerkiksi päivystyskeskuksen sisältämän uudisrakennuksen rakennustöiden suojarakenteita.

Kuntayhtymä ylläpiti esimerkiksi Iisalmen sairaalaa sekä terveyskeskusta kussakin jäsenkunnassa (Iisalmen terveyskeskus, Kiuruveden terveyskeskus, Sonkajärven terveyskeskus ja Vieremän terveyskeskus. Lisäksi kuntayhtymä ylläpiti hammashoitolaa kussakin jäsenkunnassa, kodinhoitoyksiköitä, mielenterveys- ja päihdepalveluja, perhe- ja sosiaalikeskuksia, kehitysvammaisten asumis- ja päivätoimintaa, ikäihmisten asumispalveluja, ympäristö- ja terveysvalvontapalveluja sekä eläinlääkärien toimipisteitä.[3][2]

Terveydenhuollon päivystystoiminnasta vastasi Iisalmen sairaala.[4] Kuntayhtymä sijaitsi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Monia erikoissairaanhoidon palveluja (esimerkiksi psykiatrian päivystys, vaativammat leikkaukset) tuotettiin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) piirissä.[5]

Sairaalat ja terveysasemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa
Toimipaikan nimi Kunta Osoite Koordinaatit Kuva Lisätietoja (www-sivu)
Iisalmen sairaala Iisalmi Riistakatu 23, 74120 Iisalmi 63.56350°N, 27.18267°E Iisalmen sairaalaa, oikeassa laidassa sisäänkäynti ensiapuun. Päivystys (Arkistoitu – Internet Archive)
Iisalmen terveyskeskus Iisalmi Meijerikatu 2, 74120 Iisalmi 63.56319°N, 27.18503°E Iisalmen terveyskeskus. Iisalmen terveyskeskus (Arkistoitu – Internet Archive), Vastaanotot (Arkistoitu – Internet Archive)
Kiuruveden terveyskeskus Kiuruvesi Nivankatu 31, 74700 Kiuruvesi 63.65842°N, 26.61136°E Kiuruveden terveyskeskusta. Kiuruveden terveyskeskus (Arkistoitu – Internet Archive), Vastaanotot (Arkistoitu – Internet Archive)
Sonkajärven terveyskeskus Sonkajärvi Taivallahdentie 4, 74300 Sonkajärvi 63.67064°N, 27.52427°E Sonkajärven terveyskeskusta. Sonkajärven terveyskeskus (Arkistoitu – Internet Archive), Vastaanotot (Arkistoitu – Internet Archive)
Vieremän terveyskeskus Vieremä Ponssentie 11, 74200 Vieremä 63.74548°N, 27.00354°E Vieremän terveyskeskus (Arkistoitu – Internet Archive), Vastaanotot (Arkistoitu – Internet Archive)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arkistoitu kopioYlä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimus (pdf) 22.2.2021. Ylä-Savon SOTE, ylasavonsote.fi. Arkistoitu 24.9.2021. Viitattu 12.3.2021 (päivitys).
  2. a b Tietoa meistä ylasavonsote.fi. Arkistoitu 1.3.2021. Viitattu 12.3.2021 (päivitys).
  3. Arkistoitu kopioToimipaikat Ylä-Savon SOTE, ylasavonsote.fi. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 12.3.2021 (päivitys).
  4. Arkistoitu kopioPäivystys ja ensiapu Ylä-Savon SOTE, ylasavonsote.fi. Arkistoitu 1.3.2021. Viitattu 12.3.2021 (päivitys).
  5. Arkistoitu kopioToiminta ja tehtävät Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, psshp.fi. Arkistoitu 12.8.2020. Viitattu 16.7.2020.