Yksikkö 29155

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yksikkö 29155 on Venäjän armeijan tiedusteluorganisaatio, jonka tehtävänä on toteuttaa salamurhia ja muita aktiivisia toimia, joiden tavoitteena on horjuttaa Euroopan maiden vakautta.[1] Yksikön uskotaan toimineen salassa ainakin vuodesta 2008 lähtien, vaikka sen olemassaolosta tuli julkista tietoa vasta vuonna 2019.[2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksikkö 29155 on liitetty bulgarialaisen asekauppiaan Emilian Gebrevin huhtikuussa 2015 tapahtuneisiin salamurhayrityksiin[3] ja GRU:n entisen everstin Sergei Skripaliin maaliskuussa 2018 tapahtuneeseen salamurhayritykseen, molemmat mahdollisesti saman agentin toimesta.[4] Yksikkö on todistetusti yrittänyt vaikuttaa myös Katalonian separatistien toimintaan.[5] Ben Macintyren kirjoitti London Timesissa joulukuussa 2019, että yksikön uskotaan olevan vastuussa myös yrityksestä horjuttaa Moldovaa ja epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä Montenegrossa vuonna 2016, jonka aikana yritettiin murhata maan pääministeri ja miehittää Montenegron parlamenttirakennus.[6]

Yksikön toimintaa on kuvattu "sotkuiseksi". Sen tehtävät jäävät joko kesken tai se jättää jälkeensä polun todisteita ja vihjeitä osallisuudestaan.[1]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäisestä Moskovasta 161. erikoisammattikoulutuskeskuksen päämajasta käsin toimivan yksikön komentaja on Kenraalimajuri Andrei Vladimirovitš Averyanov.[1] Yksikköön kuuluu Venäjän sotien veteraaneja Afganistanin, Tšetšenian ja Ukrainan sodista. Tunnistettuja yksikön jäseniä ovat Denis Sergeev (alias Sergei Fedotov), Alexander Mishkin (alias Alexander Petrov), Anatoliy Chepiga (alias Ruslan Boshirov), Sergey Lyutenkov (alias Sergey Pavlov), Eduard Shishmakov (alias Eduard Shirokov), Vladimir Moiseev (alias Vladimir Popov), Ivan Terentyev (alias Ivan Lebedev), Nikolay Ezhov (alias Nikolay Kononikhin), Aleksei Kalinin (alias Aleksei Nikitin) ja Danil Kapralov (alias Danil Stepanov).[1][7][8]

Le Monde -lehti kertoi joulukuussa 2019 ranskalaisten tiedustelupalvelujen tietolähteisiin perustuen, että 15 yksikkö 29155 agenttia vieraili Ranskan Alppien Haute-Savoie-alueella vuosina 2014–2018, mukaan lukien Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov, joiden uskotaan olevan vastuussa Skripalin myrkytyksistä.[9][10] Ison-Britannian viranomaiset ovat tunnistaneet GRU:n korkean tason upseerin Denis Vyacheslavovich Sergeevin (alias Sergei Fedotovin) Skripalia myrkyttäneen ryhmän komentajaksi.[11]

Helsingin Sanomat raportoi yksikön toiminnasta Le Monden ja New York Timesin tietoihin perustuen 15.12.2019.[12] Avoimen datan tutkimukseen perustuva kansalaisjournalismiryhmittymä Bellingcat on tehnyt merkittävää työtä yksikön toiminnan, jäsenten ja liikkeiden paljastamiseksi.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Osasto 13, Neuvostoliiton aikaisen KGB:n salamurha- ja sabotaasiyksikkö

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Schwirtz, Michael: Top Secret Russian Unit Seeks to Destabilize Europe, Security Officials Say The New York Times. 8.10.2019. Viitattu 9.10.2019. (englanniksi)
  2. Schwirtz, Michael: How a Poisoning in Bulgaria Exposed Russian Assassins in Europe The New York Times. 22.12.2019. (englanniksi)
  3. Bulgarialaisen asekauppiaan myrkytys auttoi tiedustelupalvelut venäläisten salamurhaajien jäljille, kertoo The New York Times Helsingin Sanomat. 22.12.2019. Viitattu 28.12.2019.
  4. 8 Russian Agents Linked to Bulgaria Poisoning – Bellingcat The Moscow Times. 25.11.2019. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)
  5. López-Fonseca, Óscar: Spain’s High Court opens investigation into Russian spying unit in Catalonia El Pais. 21.11.2019. Viitattu 22.11.2019. (englanniksi)
  6. Macintyre, Ben: Smersh spy-killers are back in business The Times. 6.12.2019. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)
  7. The Dreadful Eight: GRU's Unit 29155 and the 2015 Poisoning of Emilian Gebrev 23.10.2019. Bellingcat. Arkistoitu 23.11.2019. (englanniksi)
  8. Отравительная восьмерка. Как и зачем 8 сотрудников ГРУ пытались отравить «Новичком» болгарского предпринимателя Гебрева The Insider. 23.11.2019. Arkistoitu 4 December 2019. (venäjäksi)
  9. Janjevic, Darko: Russia posted GRU agents in French Alps for EU ops — report Deutsche Welle (DW). 5.12.2019. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)
  10. Bremner, Charles: Russian assassins hid out in Alpine ski resorts The Times. 6.12.2019. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)
  11. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2019/02/14/third-suspect-in-skripal-poisoning-identified-as-denis-sergeev-high-ranking-gru-officer/
  12. Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui Helsingin Sanomat. 5.12.2019. Viitattu 28.12.2019.
  13. BBC ja Bellingcat: Skripalien myrkytyksestä pääepäilty on kenraalimajuri Venäjän sotilastiedustelupalvelussa Helsingin Sanomat. 29.6.2019. Viitattu 28.12.2019.