Yhteisöasuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhteisöasuminen tarkoittaa perinteistä ydinperheeseen perustuvaa asumista yhteisöllisempää asumismuotoa.[1] Asuinyhteisön koko ja yhteisöllisyyden aste vaihtelevat, mutta ainakin osa arkipäiväisistä asumiseen liittyvistä toiminnoista on siirretty yhteisiin tiloihin. Asumiseen liittyvien tehtävien lisäksi yhteistoimintaan voi liittyä muitakin toimintoja, esimerkiksi lastenhoitoa, harrastuksia tai palkkatyötä. Yhteisöasumisessa yhteisön jäsenten välille syntyy myös sosiaalista vastuuta.[2]

Yhteisöasumisen synnyn taustalla on tarve saada tavanomaisille asumuodoille vaihtoehtoja, jotka soveltuvat paremmin monipuolisemmille elämäntavoille ja elämänarvoille. Esimerkiksi ruokakuntien pieneneminen sekä kaupunkiasumisen erillisyys luovat tarvetta asumismuodolle, joka olisi nykyistä asuntotuotantoa vuorovaikutteisempaa ja yhteisöllisempää.[3] Pyrkimyksenä on saada asumiseen uutta sosiaalista sisältöä, joka mahdollistaisi nykyistä paremmin luonnollisen kanssakäymisen ihmisten välillä. Tavoitteena on myös arkielämän helpottuminen.[4] Tutkimusten mukaan yhteisöllisyyttä tukevat toiminnot ovat lisänneet asukkaiden tyytyväisyyttä ja hyvinvointia.[5]

Asuinyhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismainen BIG-malli (ruots. bo i gemenskap) määrittää yhteisöt viiden ominaisuuden mukaan:[6]

  • Perusidea: BIG-yhteisö koostuu useasta taloudesta, joista jokaisella on oma asuntonsa. Talous voi olla myös suurperhe. Lisäksi käytössä on yhteistiloja, ainakin noin 10 prosenttia yhteenlasketusta asuinpinta-alasta.
  • Yhteinen toiminta: yhteisön perusta on yhteistoiminta, yhteinen työ - tarkoittaen lähinnä jokapäiväisiä kotitöitä. Yhteistoiminnalla pyritään helpottamaan arkielämää, esimerkiksi lastenhoitoa.
  • Asukasdemokratia: yhteisön asukkailla on oltava oikeus osallistua päätöksentekoon.
  • Yhteisön koko: 20-50 asunnon yhteisö voi olla riittävän pieni ja intiimi, mutta jäseniä on riittävästi että useimmat toiminnot voidaan toteuttaa yhteisesti,
  • Päämäärä: asuinyhteisö on ennen kaikkea sosiaalinen yhteisö. Tiiviimpien naapuruussuhteiden avulla pyritään kohti sosiaalisesti rikasta asumista. Yhteisöön voi sisältyä myös muita aatteellisia periaatteita.

Yhteisöasumisen luokitteluun on myös monia muita vaihtoehtoja. Yhteisöt voidaan jaotella esimerkiksi yhteisöllisyyden asteen ja toimintamuodon mukaan:[7]

  • Toimivat asuinalueet:alueen asukkaat ovat ryhtyneet kehittämään yhteisöllisiä toimia vapaa-ajalla, tai esimerkiksi yhteishankintojen tai yhteisruokailuiden kautta,
  • Asuinyhteisöt: jäsentalouksilla on oma asunto, mutta toiminnoista on edellistä suurempi osa siirretty yhteistiloihin, esimerkiksi yhteisruokailu ja lastenhoito
  • Suurperhe tai asuinkollektiivi: samassa asunnossa asuu vähintään neljä henkilöä ilman että he ovat perhe- tai sukulaisuussuhteessa toisiinsa.
  • Työyhteisö: asumisen lisäksi yhteisiä hoito- tai tuotantotehtäviä. Tavallisimpiä ovat maatalous- tai kulttuurityö.

Yhteistoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisiä yhteistoiminnan muotoja ovat lasten päivähoito yhteistiloissa, erilaiset harrastetoiminnot, lainattavat tavarat, yhteisruokailut, asukkaiden yksityiset ja yhteisön yhteiset juhlat, yhteiset elintarvikehankinnat, talonmiestöiden yhteisjärjestelyt, vaatehuolto (talopesula), Suomessa myös saunominen. Suuremmissa asuinyhteisöissä saattaa olla jopa oma kauppa.[8]

Yhteisöasuminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa syntyi 1980-luvulla ajatus kaupunkiympäristöön sijoittuvasta asuinyhteisöstä. Esikuvina olivat yhteisöt Pohjoismaissa, erityisesti Tanskassa. Jyväskylän asuntomessuilla 1984 esitelty Tuulenkylä oli suunniteltu yhteisöllistä asumista varten, se sisälsi kullekin ruokakunnalle oman mitoitukseltaan pienehkön asunnon ja yhteistiloja kokoontumiseen sekä sauna- ja pesutupatoimintoihin.[9] Saman tyyppisen periaateratkaisun mukaan rakennettiin 1990-luvulla useita kohteita kaupunkien tai suurten kiinteistönomistajien rakennusorganisaatioiden toimesta.

Vuosituhannen vaihteessa ammattirakennuttajien ja kiinteistönpitäjien kiinnostus hankkeisiin kuitenkin hävisi ja kaupunkiyhteisöjen rakentaminen tyrehtyi. Yhteisöllisiä hankkeita ryhtyivät vetämään yksittäiset omatoimiset asukasryhmät. Yhteisöllisen rakentamisen painopiste siirtyi erilaisten ekokylien rakentamiseen. Hankkeiden painotukset yhteisöllisen asumisen osalta vaihtelevat. Vuosina 2005-2010 on syntynyt jälleen esimerkkejä urbaanista yhteisöllisestä asumisesta, uutena ilmiönä yhteisöt senioriasumiseen liittyen.[10] Myös uudet pienimuotoiset ryhmärakentamiskohteet, joissa asukasryhmä rakennuttaa yhdessä asuntoryhmän, toteuttavat joskus yhteisöasumisen periaatteita.[11]

Kaupunkiympäristön asuinyhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat Anneli Lyytikkä ja Hilkka Kuusinen määrittelevät asuinyhteisön asuinalueeksi, jossa ruokakunnilla on oma asuntonsa, mutta osa toiminnoista on siirretty yhteisölle ja sen hallitsemiin yhteistiloihin. Tutkijapari kartoitti suomalaisia asuinyhteisöjä vuonna 1997, ja kun määritelmän lisäksi selvitys rajattiin koskemaan uudisrakennuskohteita jotka eivät olleet aatteellisia tai rajattu tietylle ihmisryhmälle, löytyi viisi asuinyhteisöä: Jyväskylästä 28 asunnon Tuulenkylä (valmistunut 1985) ja Vastatuuli (23 asuntoa, 1991), Tampereella Kotipehku (35 asuntoa, 1992) ja Hiidenkivi (32 asuntoa, 1994), sekä Oulussa Hiidenkiuas (24 asuntoa, 1993). Rahoitusmuodoiltaan hankkeet vaihtelivat: mukana oli kunnan tai rakennusliikkeen vuokrakohteita, asumisoikeus- ja asumisoikeustaloja ja asunto-osakeyhtiöitä. Yhteisten tilojen määrä vaihteli; niiden osuus kokonaishuoneistoalasta oli 10-22 prosenttia.[12] Myöhemmin rakentuneita vastaavat kriteerit täyttäviä yhteisöjä ovat muun muassa Haukiputaan Ekokello (11 asuntoa, 1998), Oulun Aarresaari (12 asuntoa, 2004), sekä Helsingissä Satakielentie (29 asuntoa, 2004) ja vuonna 2010 vielä valmisteilla ollut Malta (yli 40 asuntoa).[13] [14] [15] [16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kahri, Esko & Pyykönen, Hannu: Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu. Jyväskylä: Rakennuskirja Oy, 1984. ISBN 951-682-085-9.
  • Kimppa/Idea 2005. As.Oy Oulun Aarresaari. Viitattu 30.9.2010.
  • Yhteisöllinen kerrostalo 2010. Koti Kaupungissa ry – Hem i stan rf. Viitattu 30.9.2010.
  • Lyytikkälä Anneli & Kuusinen Hilkka: Suomalainen asuinyhteisö – selvitys uudisrakennetuista kohteista ja koerakentamishankkeen suunnitteluprosessi. Sarja Suomen ympäristö S18. Ympäristöministeriö/Edita, 2001. ISBN 952-11-01005-8.
  • Pylvänen, Riikka: Urbaani asuinyhteisö: Yhteisöllisen asumiskonseptin kehitys ja toteutuksen mahdollisuudet (Tiivistelmä) DPub. 2009. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto. Viitattu 30.9.2010.
  • Siipola, Pirjo: Kestävän kehityksen mukainen pientaloryhmä – kolmen suomalaisen ekokylähankkeen toteutus. Lisensiaatintyö. Oulu: Oulun yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Arkkitehtuurin osasto, 2000. ISBN 951-42-5788-X.
  • Tolvanen, Raija: Miten asuinyhteisö tehdään?. Helsinki: Asuntohallitus, 1990. ISBN 951-47-3493-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kahri & Pyykönen 1984, s. 388
  2. Tolvanen 1990, s. 2
  3. Lyytikkä & Kuusinen 2001, s. 7
  4. Siipola 2000, s. 97
  5. Lamminsivu 2009, s. 11
  6. Siipola 2000, s. 99
  7. Siipola 2000, s. 98
  8. Siipola 2000, s. 101-106
  9. Tolvanen 1990, s. 7-15
  10. Pylvänen 2009
  11. As.Oy Oulun Aarresaari
  12. Lyytikkä & Kuusinen 2001, s. 9, 12-19, 65
  13. Siipola 2000, s. 117-133
  14. As.Oy. Oulun Aarresaari 2005
  15. Lyytikkä & Kuusinen 2001, s. 46-48
  16. Hem i stan 2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]