Wäinö Rautawaara
Gustaf Wäinö Rautawaara (vuoteen 1907 Jernberg; 21. kesäkuuta 1872 Ilmajoki[1] – 11. marraskuuta 1950 Helsinki[2]) oli laulaja, urkuri ja musiikkipedagogi sekä kuoron- ja orkesterinjohtaja.[3]
Wäinö Rautawaaran vanhemmat olivat nimismies Gustaf Jernberg ja Kristina Elisabeth Erling ja puoliso vuodesta 1904 pianonsoitonopettaja Wenny Johanna Emilia von Essen.[4] Rautawaara kävi kanttoriurkurikoulun 1894 ja valmistui musiikinopettajaksi Helsingin musiikkiopistosta 1896. Vaasassa hän toimi kanttorina ja yhdessä puolisonsa kanssa opetti taide- ja oppikoulussa 1902–1919. Helsingissä hän toimi konservatorion opettajana 1919–1924 ja Suurkirkon kanttorina 1925–1948. Rautawaara toimi myös useiden eri kuorojen ja orkesterien sekä soittojuhlien johtajana sekä esiintyvänä taiteilijana Suomessa ja ulkomailla. Mieskuoro Laulu-Miesten johtaja hän oli kymmenen vuotta, 1920–1930.[1][2][3]
Wäinö Rautawaaran veljiä olivat oopperalaulaja Eino Rautavaara ja oikeusministeri A. E. Rautavaara.[1] Sopraano Aulikki Rautawaara oli hänen tyttärensä;[5] poika Pentti Rautawaara oli tunnettu sellisti.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Aikalaiskirja 1934, s. 546. (Viitattu 6.12.2018.)
- ↑ a b Kuka kukin oli. (Viitattu 6.12.2018.)
- ↑ a b Wäinö Rautawaara kuollut. Helsingin Sanomat 14.11.1950, s. 9.
- ↑ Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 5, s. 15. Helsinki 1979. ISBN 951-1-05295-0
- ↑ ”Die Rautawaara” odottelee kesää ja puutarha-askareita. (60-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat 1.5.1966, s. 8.
- ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 692. (Viitattu 6.12.2018.)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wäinö Rautawaaran ruumiinsiunaus. Helsingin Sanomat 18.11.1950, s. 3.