Vuoden peli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden peli on Suomen leluyhdistyksen vuosittain jakama palkinto lautapeleille. Kilpailuun osallistuvat pelien valmistajat tai maahantuojat. Osallistujat valitsevat tuotteistaan yhden, joka kilpailee tittelistä. Kilpailukategorioita on vuodesta 2015 alkaen neljä (strategia-, lasten-, perhe- ja partypeli). Kuusihenkinen tuomaristo valitsee ensin kaikista osallistujista finalistit ja finalisteista voittajan. Tuomaristo koostuu viidestä toimittajasta ja yhdestä kaupan edustajasta, paitsi lasten peleissä, joissa tuomaristo koostuu päiväkotien työntekijöistä. Tunnustus näkyy voittajapelin pakkauksessa vuoden peli -tunnuksella. Samankaltaisia palkintoja jaetaan muun muassa Ruotsissa (Årets spel), Tanskassa (Årets spil), Saksassa (Spiel des Jahres) ja Yhdysvalloissa (Origins Award).

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja on jaettu vuodesta 1994 asti perhe- ja lastenpeleille. Aikuistenpelien palkintoja on jaettu vuodesta 1999 ja partypelien vuodesta 2015. Vuonna 2015 lisäksi Vuoden aikuistenpeli nimitys muutettiin Vuoden strategiapeliksi. Aikuistenpelien kategoriaan ei saatu tarpeeksi osallistujia kilpailun läpikäymistä varten vuosina 2000 ja 2004.

Vuoden perhepeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden perhepeli
Vuosi Peli Suunnittelija Valmistaja Maahantuoja
1994 Timanttipeli (Mister Diamond) Gunter Baars Saksan lippu Ravensburger
1995 Manhattan Andreas Seyfarth Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Tactic
1996 Touché Wayne Bobette Suomen lippu Tactic -
1997 Shanghai Sid Sackson Saksan lippu Ravensburger
1998 Lotus Dominique Tellier Saksan lippu Ravensburger
1999 Space Walk Rüdiger Dorn Saksan lippu Ravensburger
2000 Imago (Imaginiff) Jack Lawson, Andrew Lawson Suomen lippu Tactic -
2001 Bombay Bazar Sylvie Barc, Juan Rodriguez Suomen lippu Tactic -
2002 Bakari Virginia Charves Suomen lippu Tactic -
2003 Blokus Bernard Tavitan Ranskan lippu Sekkoïa Yhdysvaltain lippu Mattel
2004 Carcassonne Klaus-Jürgen Wrede Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Lautapelit.fi
2005 Menolippu (Ticket to Ride) Alan R. Moon Yhdysvaltain lippu Days of Wonder Suomen lippu Lautapelit.fi
2006 Quackle! (Snorta!) Chris Childs, Tony Richardson Ruotsin lippu Alga
2007 Ubongo Grzegorz Rejchtman Saksan lippu Kosmos Suomen lippu Marektoy
2008 Bandu (Bausack) Klaus Zoch Saksan lippu Zoch Verlag Suomen lippu Competo
2009 Zak Pak! (Zack & Pack) Bernd Eisenstein Saksan lippu Kosmos Suomen lippu Competo
2010 Dixit Jean-Louis Roubira Ranskan lippu Libellud Suomen lippu Lautapelit.fi
2011 Salaisuuksien saari Matt Leacock Yhdysvaltain lippu Gamewright Suomen lippu Competo
2012 Blitz (Geistesblitz) Jacquez Zeimet Saksan lippu Zoch Verlag Suomen lippu Competo
2013 Super Farmari (Super Farmer) Karol Borsuk Puolan lippu Granna
2014 Battle Sheep Francesco Rotta Ranskan lippu Blue Orange Suomen lippu Lautapelit.fi
2015 Port Royal Alexander Pfister Saksan lippu Pegasus Spiele Suomen lippu Lautapelit.fi
2016 Otrio Brady Peterson Yhdysvaltain lippu Marbles: The Brain Store Suomen lippu Competo
2017 Agricola: Family Edition Uwe Rosenberg Yhdysvaltain lippu Mayfair Games Suomen lippu Enigma Distribution Oy Finland

Vuoden lastenpeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden lastenpeli
Vuosi Peli Suunnittelija Valmistaja Maahantuoja
1994 Junior Alias Mikko Koivusalo Suomen lippu Tactic -
1995 Myyräpeli (Die Maulwurf Company) Virginia Charves, Bertram Kaes Saksan lippu Ravensburger
1996 Pingu (Plitsch-Platsch Pinguin) Seven Towns Saksan lippu Ravensburger
1997 Pörri ja perho (Buzz and Flutter's Big Electronic Game Book) - Kanadan lippu Tormont Suomen lippu Kirjalito
1998 Kurre Reiner Knizia Suomen lippu Tactic -
1999 Kanaset (Zicke Zacke Hühnerkacke) Klaus Zoch Saksan lippu Zoch Verlag Suomen lippu Tactic
2000 Safari Reiner Knizia Suomen lippu Tactic -
2001 Kanin loikka (Lotti Karotti) Kinetic Saksan lippu Ravensburger
2002 Ali Baba Gunter Baars Saksan lippu Ravensburger
2003 Kissa ja hiiret (Max Mäuseschreck) - Saksan lippu Ravensburger
2004 Kummitusjuna (Chaos in der Geisterbahn) Gunter Baars Saksan lippu Ravensburger
2005 Kummitusportaat (Geistertreppe) Michelle Schanen Saksan lippu Drei Magier Spiele Suomen lippu Marektoy
2006 Build-a-Burger - Espanjan lippu Educa Borras
2007 Piikkisiili (Polly the Porcupine) Bill Payne Ruotsin lippu Alga
2008 Eläinpyramidi (Animal Upon Animal) Klaus Miltenberger Yhdysvaltain lippu Haba
2009 Quoridor Kid Mirko Marchesi Ranskan lippu Gigamic Suomen lippu Lautapelit.fi
2010 Muumien purnukkajahti - Suomen lippu Kirjalito -
2011 Richard Scarryn Touhula (Richard Scarry's Busytown: Eye found it!) Forrest-Pruzan Creative Suomen lippu Tactic -
2012 Halli Klack! (Klack!) Haim Shafir Saksan lippu Amigo Spiel Suomen lippu Lautapelit.fi
2013 Rapelli - Kanadan lippu HaPe International
2014 Magic Tower (Der verzauberte Turm) Inka Brand, Markus Brand Saksan lippu Drei Magier Spiele
2015 Mucca Pazza Iris Rossbach Saksan lippu Zoch Verlag Suomen lippu Competo
2016 Muumipeikon kalaretki Reiner Knizia Suomen lippu Peliko -
2017 Dr. Eureka Roberto Fraga Ranskan lippu Blue Orange Suomen lippu Amo

Vuoden strategiapeli (aikuistenpeli)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden strategiapeli (aikuistenpeli)
Vuosi Peli Suunnittelija Valmistaja Maahantuoja
1999 Alcatraz Bernhard Weber Saksan lippu FX Schmid
2000 Ei voittajaa
2001 Quarto! Blaise Muller Ranskan lippu Gigamic
2002 Fits Charles Phillips, R. Wiecek Saksan lippu Ravensburger
2003 Cranium Whit Alexander, Richard Tait Yhdysvaltain lippu Hasbro
2004 Ei voittajaa
2005 Alhambra Dirk Henn Saksan lippu Queen Games
2006 Pentago Tomas Flodén Ruotsin lippu Mindtwister Suomen lippu Tactic
2007 Thurn und Taxis Andreas Seyfarth, Karen Seyfarth Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Lautapelit.fi
2008 Modern Art Reiner Knizia Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Lautapelit.fi
2009 Dominion – Valtakunta (Dominion) Donald X. Vaccarino Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Lautapelit.fi
2010 Mallorca (Finca) Wolfgang Sentker, Ralf zur Linde Saksan lippu Hans im Glück Suomen lippu Lautapelit.fi
2011 7 Wonders Antoine Bauza Ranskan lippu Repos Production Suomen lippu Lautapelit.fi
2012 Paris Connection David V.H. Peters Saksan lippu Queen Games
2013 Qin Reiner Knizia Saksan lippu Eggertspiele Suomen lippu Lautapelit.fi
2014 Splendor Marc André Ranskan lippu Space Cowboys Suomen lippu Lautapelit.fi
2015 New York 1901 Chenier La Salle Ranskan lippu Blue Orange Suomen lippu Competo
2016 Castles of Mad King Ludwig Ted Alspach Yhdysvaltain lippu Bézier Games Suomen lippu Competo
2017 Jórvík Stefan Feld Yhdysvaltain lippu Stronghold Games Suomen lippu Lautapelit.fi

Vuoden partypeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden partypeli
Vuosi Peli Suunnittelija Valmistaja Maahantuoja
2015 Huhupuheita (Telestrations) - Yhdysvaltain lippu USAopoly Suomen lippu Competo
2016 Kivi Maureen Hiron, Sheyla Bonnick Suomen lippu Peliko -
2017 Who's the Dude? - Alankomaiden lippu Identify Games Tanskan lippu Maki A/S

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]