Eeli Kivinen

Eeli Kivinen (3. maaliskuuta 1900 Vimpelin Lakaniemi – 26. maaliskuuta 1990 Vimpeli) eli ”Vimpelin Väinämöinen” oli suomalainen kanteleensoittaja, pelimanni sekä kansanlaulujen esittäjä ja säveltäjä. Kaustinen Folk Music Festival myönsi Kiviselle vuonna 1979 mestaripelimannin arvonimen. Vimpeli-seura julkaisi vuonna 2000 Kivisen satavuotissyntymäpäivän kunniaksi CD-levyn Vimpelin Väinämöinen. Kivinen esiintyi myös elokuvassa Etelä-Pohjanmaan soitto- ja laulujuhlat Lapualla (1945) yhdessä soittajaystävänsä Viljami Kalliokosken kanssa.

Mestaripelimannin arvon ohella (1979) Kiviselle myönnettiin myös Vuoden paras äänilevy -ansiomerkki 1972, Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1973, Kalevala-seuran tunnustus, Väinämöisen Veljenpoika -arvonimi ja mitali 1973, osataiteilijaeläke sekä vapaussotien viiri ja kunniakirja 1980.

"Vimpelin Väinämöisen" taustaa

Eeli Kivinen syntyi musikaaliseen perheeseen ja oppi ensimmäiset laulut vanhemmiltaan. Oman kertomansa mukaan laulun lahjoihin vaikutti naapurissa asuneen Vekari-noidan (oikealta nimeltään Erkki Töyrä) antama ohje siitä että vastasyntynyt on pestävä paikallisen Helamajan puron vedellä. Kivisen äiti teki noidan ohjeen mukaan. Kasvaessaan Kivinen ystävystyi Vekarin kanssa ja sai tältä merkittäviä perinnevaikutteita.

Kivinen lähti Kanadaan töiden perässä vuonna 1927. Siellä hän teki erilaisia maa- ja metsä- ja rakennustöitä, sekä toimi muun muassa puolitoista vuotta teatteriseurueen jäsenenä. Kanadassa hän esiintyi myös laulajana ja viulupelimannina. Kanadassa oleilun aikana Kivinen loi vain kuusi laulua, mutta myöhemmin hän ammensi lauluissaan paljonkin Kanadan kokemuksistaan. Kivisen väinämöishahmoon samaistuminen alkoi jo Kanadassa. Esiintymisasuksi vakiintui tuolloin Kivisen suunnittelema hopeanvärinen "Kalevalaritarin asu" sekä "hopiapislaimiekka". Kotimaassaan hän esiintyi kansallispuvussa tai tavallisissa vaatteissaan.

Kivinen palasi vuonna 1933 synnyinseudulleen Vimpeliin ja jatkoi kotitilansa hoitoa 1960-luvun alkuun, jolloin poika Paavo jatkoi tilanpitoa. Hän sai vaimonsa kanssa ajan mittaan kahdeksan lasta. Suomessa hän myös vaihtoi viulunsoiton lopullisesti kanteleeseen tapaturman johdosta.

Suurimman osan tuotannostaan Eeli Kivinen loi Suomeen palattuaan. Inkeri Keravuoren keräämän aineiston perusteella omia kappaleita Kivisellä lienee noin 147. Säveltämättömiä runoja on noin sata.

Kivisen kappaleet ovat luonteeltaan romanttisia. Ne kertovat rakkaudesta, Pohjanmaasta, Amerikasta, tämän omista Kanadan-vuosien seikkailuista sekä erilaisista suurmiehistä (esim. Mahatma Gandhi, Haile Selassie, Kaarle XVI Kustaa, Edward VIII, Marsalkka Mannerheim). Hän myös sävelsi ja äänitti koko Raamatun Korkean Veisun 1970-luvulla. Vaikutteita Kivinen sai myös kansanperinteen ulkopuolelta: ahkerana kirjastossa kävijänä hän kävi läpi erilaisten lyyrikoiden tuotantoa. Kivisen tuotannossa voidaan kuulla kaikuja esimerkiksi tämän idolilta Rabindranath Tagorelta.

Kivisen esityksiä äänitettiin jo 1950-luvulla perinneaineiston osalta mutta hänet ja hänen itse luomansa materiaali "löydettiin" varsinaisesti 1960–1970-luvun vaihteen kansanmusiikkibuumin yhteydessä. Tämä johti radiohaastatteluihin, konserttikiertueisiin Ruotsia myöten, sekä kahden LP-levyn julkaisemiseen 1970-luvulla. Vuonna 2000 julkaistu juhlajulkaisu-CD on koostevalikoima näistä äänitteistä.

Kivisen soittotekniikka

Kivinen soitti 28-kielistä kannelta pisimmät kielet soittajan puolella. Hän väitti vedenhaltijan unessa opettaneen hänet soittamaan kanteletta näin päin. Kivinen soitti melodiat vasemmalla ja soinnut oikealla kädellä. Hänen soittotyylilleen oli ominaista improvisatorinen tahtilajien jatkuva vaihtelu. Itse hän piti tyyliään vaatimattomana: "Minä vaan laulan ja soitan ja romuutan, mutta kumminnii että oikeinpäin".

Omin sanoin

"..Se sanoo sillä lailla kun luet Pytakoraasta.. Seitsemän laneettaa soittaa alituiseen avaruuessa, tarttee vaan kuulla, tarttee vaan kyllin hiljaa olla. Ja se tavallisesti on kesäyö ja on tyyni yö, on käyny maininkeja, täytyy olla peilityyni ja leveä alue ku Lappajärvi.. Kun kuunteloo hiljaa, on itkun rajalla kauneuven eessä ja nöyrtyä ja hiljentyä, niin yht'äkkiä avautuu sielussa ja sitten se alakaa tulla."

"..Minä sain sitte sellasen rohkeuven niistä Otto Mannisen runoista, että ei se ookkaan sielun sairautta, se haaveileminen. Kun minä tuota itkin järven rannalla ja soitin viulia yöllä.. [...] Ja on niin tavattoman ihana vielä vanhanakin kuule, kun pääsee yksinäisyyden hämärään, kaivata, itkeä ja kaivata.."

"..Kun se tulee se hulluuven kuuro, niin sitten minä otan kanteleen ja soitan ja laulan.. Nuorena minä luulin että minä oon heikkomielinen. Ne kuurot on niin rajuja, minä kuulin kaikenlaista niin paljon.. Hulluuven kuuro, sitä toiset sanoo että se on innoitus."

"..Kun tulee vanhaksi, niin se ei enää Vellamo tule rantaan eikä laula. Vellamo tuli nuorena kanteleen kanssa, purjehti rantaan ja vetenneiot tulivat ja näyttivät itsensä ja sitten sävel, sävel, planeetat soitti, nuorena planeetat kaiku.." [...] En se ollut minä, joka loin musiikin, minä toistin vaan sen, minkä kuulin. Nuoruuden hulluudessa soitin takaisin avaruuteen sen, minkä sieltä sain."

Triviaa

Samoilta kyliltä kotoisin oleva runoilija Arto Melleri imitoi nuoruudessaan Kivisen levytyksiä puheineen laajalti. Teatterikorkeakouluvuosinaan hän esitti näitä parodisia imitaatioitaan myös koulun tilaisuuksissa. Melleri piti erityisesti Kivisen Amerikkaa koskevista lauluista ("Kolme kiitävi", "Rakkaani tule vuorille").

Äänityksiä (epätäydellinen diskografia)

• Vimpelin Väinämöinen. LP, Love Records 1970 (LRLP53).
• Korkea veisu. LP, Love Records 1977 (LRLP-187).
• Vimpelin Väinämöinen. CD, Kansanmusiikki-instituutti 2000 (KICD70).

Lähteet

• Anneli Asplund: "Vimpelin Väinämöinen", Väinämöisen Weljenpojat - tutkielmia talonpoikaisrunoudesta. Kalevalaseuran vuosikirja 55/1975.
• Ritva Tuokko (toim.): Vimpelin Väinämöinen. Vimpeli-Seura, 1993. ISBN 951-96934-0-8.