Verkkovalvonta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tiedustelulainsäädäntöhankkeeseen sisältyvän tietoliikennetiedustelun toimintaperiaate.[1][2]

Verkkovalvonta tarkoittaa tietoliikenteeseen kohdistuvaa valvontaa. Siinä on kyse teknisestä pääsystä kaikkeen tietoliikenteeseen.[3] Verkkovalvontaa sinänsä käytetään useisiin tarkoituksiin. Teleoperaattorit tallentavat tietoja siltä varalta, että viranomaiset tarvitsevat niitä myöhemmin. Poliisi voi luvalla seurata tai tallentaa vakavasta rikoksesta epäillyn viestintää. Hätäkeskus voi puolestaan käyttää paikkatietoja vaarassa olevan ihmisen löytämiseksi.[4] Teleyritykset ja Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus valvovat verkkoa haittaohjelmien ja haitallisen liikenteen aiheuttajien poistamiseksi. Tietoyhteiskuntakaaren mukaan teleyrityksellä on velvollisuus huolehtia palvelujen tietoturvasta ja oikeus ryhtyä välttämättömiin toimenpiteisiin, kun haittaohjelmia havaitaan. Tarvittaessa ne rajoittavat tai estävät asiakkaansa liikennettä ja antavat opastusta.[5] Suomi on muun muassa tämän johdosta yksi maailman puhtaimmista tietoliikenneympäristöistä.[6]

Tietoliikennetiedustelu tarkoittaa Suomessa tietoliikenteeseen kohdistuvaa kohdennettua tiedustelua. Aihetta pohtiva Puolustusministeriön tiedonhankintaryhmä aloitti työnsä tammikuussa 2014. Se jätti mietintönsä keväällä 2017. Sillä hankittaisiin Suomen ylimmälle johdolle tietoa kansallisen turvallisuuden kannalta välttämättömistä asioista. Tieto koskisi sekä sotilaallisia että siviililuontoisia uhkia. Mukana olisi myös terrorismin vastainen työ ja kansainvälinen kriisinhallinta. Eduskunta hyväksyi 11.3.2019 hallituksen esityksen siviilitiedustelulaiksi.[7]

Vaikka Suomen viranomaiset eivät saisi valvoa suomalaisia viestimiä, niitä valvovat useat ulkomaat.[8] Suomen tietoliikenne kulkee todennäköisesti jo jonkin valtion verkkovalvonnan läpi. Esimerkiksi Yhdysvaltain tiedustelu NSA hankkii tietoja verkkovalvonnallaan paremmin kuin mikään muu toimija. Tämä varmistui Edward Snowdenin tietovuodon ja paljastusten myötä.[9]

Jako verkkovalvontaan ja tietoliikennetiedusteluun on tulkinnanvarainen. Eroja nähdään tiedonhankinnan kohdentamisessa ja missä määrin se arvioidaan mahdolliseksi.[10] Kohdennetussa tiedustelussa aiotaan soveltaa myös tiedustelukieltoa, joka tarkoittaa sitä, että aineistosta poistetaan ennen tarkempaa analysointia tiedustelukiellon alainen materiaali. Tiedustelukielto koskisi esimerkiksi asianajajan kohdalla hänen ja päämiehen välistä suhdetta sekä siihen liittyviä tietoja.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi, sivu 248.
  2. Kärkkäinen, Henrik: Näin Suomi tiedustelisi verkossa Ilta-Sanomat digitoday. 19.4.2017. Viitattu 6.6.2017.
  3. Karjalainen, Timo: Verkkovalvonnasta 19.1.2015. EFFI. Viitattu 5.5.2017.
  4. Ervasti, Anu-Elina: Vapautta vai vahtimista? 7.8.2015. Amnesty. Viitattu 5.5.2017.
  5. Teleyritykset ja Kyberturvallisuuskeskus torjuvat yhdessä haittaohjelmia Viestintävirasto. Viitattu 5.5.2017.
  6. Murnane, Kevin: Cyber Security: The World's Best And Worst Presented With A Well-Designed Infographic Forbes. 4.5.2017. Viitattu 6.5.2017. (englanniksi)
  7. Tiedustelulainsäädäntö – Sisäministeriö Sisäministeriö. 11.3.2019. Sisäministeriö. Viitattu 19.4.2019.
  8. Lehto, Mika: Muut maat tietävät Suomen tietoverkon liikkeet, Suomi ei: ”Meiltä puuttuu yleiseurooppalainen lainsäädäntö” Ilta-Sanomat. 19.4.2017. Viitattu 4.5.2017.
  9. Kauhanen, Anna-Liina: Viestintäministeriö tyrmää verkkovalvonnan. Helsingin Sanomat, 11.1.2015, s. A6-A7.
  10. Karhula, Päivikki: Tiedustelulainsäädäntö ja kiista massavalvonnasta Tiellä sananvapauteen – suomalaisen sananvapauden ja sensuurin historia. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.5.2017.
  11. Suihkonen, Rai: Pappi, juristi, lääkäri ja toimittaja saamassa suojan tiedustelulta Etelä-Suomen Sanomat. 24.11.2016. Viitattu 5.5.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]