Vera Figner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vera Nikolajevna Figner
Vera Figner.jpg
Vera Figner 1870-luvulla
Tiedot
Syntynyt 7. heinäkuuta 1852
Kazanin läänin Tetjušin kihlakunnan Hristoforovkan kylä
Kuollut 15. kesäkuuta 1942 (89 vuotta)
Moskova
Puolue Narodnaja volja, KD, SR
Puoliso A. V. Filippova (erosi 1875)
Ammatti Kirjailija

Vera Nikolajevna Figner (ven. Ве́ра Никола́евна Фи́гнер, aviomiehensä mukaan Filippova (Фили́ппова); 7. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1852 Kazanin läänin Tetjušin kihlakunnan Hristoforovkan kylä – 15. kesäkuuta 1942 Moskova) oli venäläinen vallankumouksellinen narodnikki, Narodnaja voljan johtaja, myöhemmin kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vera Figner syntyi aatelisperheeseen, jossa oli seitsemän lasta. Hänen kahdesta sisarestaan, Lidijasta ja Jevgenijasta tuli vallankumouksellisia. Nuorin sisar Olga seurasi miestään karkoitukseen Siperiaan. Nikolai-veljestä tuli kuuluisa oopperalaulaja ja Pjotrista vuori-insinööri.[1]

Opiskelu ja siirtyminen politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1863–1869 Figner opiskeli Kazanissa Rodionovin sisäoppilaitoksessa. Vuonna 1870 hän pääsi Kazanin yliopistoon, jossa kuunteli kuuluisan anatomin Pjotr Lesgaftin luentosarjaa. Samana vuonna Figner meni naimisiin rikostutkija A.V. Filippovin kanssa, jonka kanssa hän matkusti Sveitsiin opiskelemaan lääketiedettä.[1] Vuosina 1872–1875 hän opiskeli Zürichin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vuonna 1873 hän liittyi venäläisten opiskelijoiden kerhoon, jonka jäsenet muodostivat myöhemmin Venäjän sosiaalivallankumouksellisen järjestön ytimen.[2]

Joulukuussa 1875[2] Figner palasi Venäjälle suorittamatta loppuun opintojaan. Venäjällä hän suoritti välskärin tutkinnon, erosi aviomiehestään ja liittyi Zemlja i volja -järjestöä lähellä olleeseen narodnikkiryhmään.[1] Joulukuussa 1876 Figner osallistui Kazanin katedraalin edessä järjestettyyn Venäjän ensimmäiseen poliittiseen mielenosoitukseen. Vuosina 1877–1879 hän työskenteli välskärinä ja levitti propagandaa Samaran ja Saratovin läänien kylissä. Vuonna 1879 hän osallistui Zemlja i voljan edustajakokoukseen Voronežissa.[2]

Liittyminen Narodnaja voljaan ja vangitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zemlja i voljan hajottua Figner toimi Narodnaja voljan toimeenpanevan komitean jäsenenä. Hän levitti vallankumouksellista propagandaa älymystön, opiskelijoiden ja upseerien keskuuteen Pietarissa, Kronštadtissa ja Venäjän eteläosissa. Figner johti Narodnaja voljan terroritoimintaa ja osallistui Aleksanteri II:n murhayritysten suunnitteluun Odessassa ja Pietarissa.[2]

Keisarin murhaa seuranneiden pidätysten jälkeen Figner oli Narodnaja voljan toimeenpanevan komitean ainoa vapaalla jalalla ollut jäsen Venäjällä. Figner pakeni Odessaan, jossa hän yritti organisoida uudelleen järjestön toimintaa.[2] Odessassa hän osallistui Stepan Halturinin ja Nikolai Želvakovin suorittaman sotaprokuraattori Strelnikovin murhan suunnitteluun. Figner pidätettiin Harkovassa helmikuussa 1883 Sergei Degajevin tekemän ilmiannon perusteella. Syyskuussa 1884 Pietarin sotaoikeus tuomitsi hänet kuolemaan, mutta yhdeksän päivän kuluttua tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.[1]

Figner vietti 20 vuotta eristysvankina Pähkinäsaaren linnoituksessa. Vankilassa hän kirjoitti runoja, jotka julkaistiin vuonna 1906.[2] Vuonna 1904 hänet lähetettiin karkoitukseen aluksi Arkangelin läänin Njonoksaan, sitten Kazanin lääniin ja sieltä Nižni Novgorodin. Vuonna 1906 Fignerin sallittiin matkustaa ulkomaille, jossa hän kampanjoi Venäjän poliittisten vankien puolesta. Vuonna 1907 hän liittyi sosialistivallankumouksellisiin, mutta erosi puolueesta Jevno Azefin paljastuttua petturiksi.[1]

Uusi pidätys ja karkoitus Nižni Novgorodiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1915 Figner palasi Venäjälle, jossa hänet pidätettiin, tuomittiin ja karkoitettiin Nižni Novgorodiin. Joulukuussa 1916 hän sai keisarillisen teatterin solistina toimineen Nikolai-veljensä ansiosta luvan asettua Pietariin.[1]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Figner valittiin perustuslaillisten demokraattien puolueen toimeenpanevan komitean jäseneksi ja puolueen ehdokkaksi Venäjän perustuslakia säätävään kokoukseen. Lokakuun vallankumoukseen hän suhtautui kielteisesti. Keväällä 1918 Figner toimi Maksim Gorkin perustaman Kultura i svoboda -kulttuurijärjestön varapuheenjohtajana.[3]

Kirjailijana ja viimeiset vuosikymmenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvun alussa Figner omistautui kirjalliselle toiminnalle. Hänen vallankumousliikkeen historiasta kertovaa teostaan Zapetšatlennyi trud (”Muistiin painunut työ”, 1921–1922) pidetään yhtenä venäläisen muistelmakirjallisuuden merkkiteoksista. Figner kirjoitti myös artikkeleita, narodnikkien elämäkertoja ja toimi Katorga i ssylka (”Pakkotyö ja karkoitus”) -lehden toimittajana.[2] 1920-luvun puolivälissä hän osallistui poliittisten rangaistusvankien seuran perustamiseen ja monien muiden kansalaisjärjestöjen työhön. Vuonna 1922 Fignerin 70-vuotispäivää vietettiin juhlallisesti Moskovan vallankumousmuseossa ja vuonna 1926 Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto myönsi hänelle henkilökohtaisen eläkkeen. Vuonna 1932 vietetyn 80-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistiin hänen kootut teoksensa. Moraalisen auktoriteettinsä turvin Figner yritti turhaan vedota Stalinin vainojen uhrien puolesta.[1]

Vera Figner on haudattu Moskovaan Novodevitšin hautausmaalle.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Entsiklopedija Krugosvet: Vera Figner Viitattu 19.12.2009. (venäjäksi)
  2. a b c d e f g Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 27, s. 331. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1977.
  3. Biografitšeski slovar ”Polititšeskije dejateli Rossii. 1917”: Vera Figner Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija. Viitattu 19.12.2009. (venäjäksi)