Valtion ravitsemiskeskus
Valtion ravitsemiskeskus (Vark), usein virheellisesti Valtion ravitsemuskeskus,[2] oli Suomen valtion virasto, vuodesta 1989 valtion liikelaitos, joka toimi laitoskeittiö- ja henkilöstöruokailualalla. Se aloitti vuonna 1948 jälleenrakennustyömaiden muonittajana, kasvoi valtion omien ja valtionapua saavien yhteisöjen henkilöstö- ja opiskelijaravintoloiden hoitajaksi, muuttui 1989 liikelaitokseksi, yhtiöitettiin 1993 Kulinaari Ravintolat Oy:ksi ja myytiin Fazerille, joka sulautti sen pian lounasravintolaketju Amicaan.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtion väliaikainen ravitsemiskeskus eriytettiin vuonna 1948 Työmaahuolto Oy:stä hoitamaan Lapin sodanjälkeisten jälleenrakennustyömaiden muonitusta Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alaisuudessa. Perustaminen oli pakon sanelemaa, sillä ruokahuolto oli työmailla välttämätöntä ja edellinen yrittäjä oli tehnyt konkurssin. Asetus väliaikaisesta valtion ravitsemiskeskuksesta (104/48) määritteli tehtäväksi valtion työntekijäin ja muun henkilökunnan ravitsemisolojen keskitetyn hoidon, mutta salli myös ministeriön luvalla harjoittaa muuta ravitsemusliikettä. Lähinnä sosiaalipalveluna pidetty Ravitsemiskeskuksen toiminta jatkui 1950- ja 1960-luvulla tie- ja vesirakennushallituksen maantie-, kanava- ja siltatyömailla sekä työttömyystyömaiden sekä monien työvoimaministeriön perustamien vastaanottoasuntoloiden ja ammatillisten kurssikeskusten ruokahuollossa, 1970-luvulla pääosin valtion henkilöstö- ja opiskelijaruokaloiden hoitajana.[3][4].
Vuonna 1975 annettu laki (101/75) vakinaisti Valtion ravitsemiskeskuksen ja siirsi sen toimimaan työvoimaministeriön sijasta nyt valtiovarainministeriön alaisuudessa[3][5]. Samalla Vark muutti Paasivuorenkatu 5B:stä lähelle valmistuneeseen Hakaniemenrannan virastotaloon[1].
Varkin toiminta liki kymmenkertaistui 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla sen jälkeen, kun vuoden 1976 valtion virka- ja työehtosopimuksissa asetettiin tavoitteeksi valtion koko henkilöstön asteittainen pääsy työpaikkaruokailun piiriin[3]. Kun vuonna 1973 Vark muonitti arkipäivisin noin 15 000 suomalaista 110 toimipisteessä,[6] vuoden 1988 paikkeilla se muonitti jo 130 000 päivittäistä asiakasta noin 400 toimipisteessä: virastoissa, oppilaitoksissa, sairaaloissa, tutkimuskeskuksissa yms. Hallinnollisesti se kuului valtiovarainministeriön palkkaosaston alaisuuteen. Varkin johtajana toimi Keijo Ketola, ja sillä oli oma koulutuskeskus Kankaanpäässä[6]. Sen osuus työpaikkaruokailutoiminnan liikevaihdosta oli noin kahdeksan prosenttia, ja liiketaloudellisesti laskettuna se tuotti tappiota, vaikkei sen tarvinnut maksaa vuokraa toimipaikkojensa tiloista tai varusteista. Sen suurimpia kilpailijoita olivat tuolloin valtionyhtiö Arctian tytäryhtiö Polarkesti, Fazer Cateringistä juuri muodostettu Amica sekä osuustoiminnallisen Eka-yhtymän Lounasrengas.[7]
Valtion ravitsemiskeskuksesta tuli valtion liikelaitos vuoden 1989 alusta yhtä aikaa Valtion painatuskeskuksen ja Valtion tietokonekeskuksen kanssa[8]. Vark hoiti henkilöstöruokailun ohella myös valtion edustustilojen kuten Smolnan kestityksiä, mutta hävisi heti liikelaitokseksi muututtuaan Amicalle ulkoasiainministeriön uuden Merikasarmin tarjouskilpailun[9].
Vuonna 1991 liikelaitos Vark työllisti keskimäärin 1 800 ihmistä ja hoiti vuoden lopussa 278:aa henkilöstöravintolaa (57 % liikevaihdosta) ja 136:tta opiskelijaravintolaa (43 % liikevaihdosta)[3]. Vark yhtiöitettiin vuonna 1993 Kulinaari Ravintolat Oy:ksi, jonka ostamisesta ranskalainen Sodexo kilpaili tuloksetta Fazerin kanssa. Fazer liitti Kulinaarin seuraavana vuonna osaksi Amica-lounasravintolaketjuaan. Varkin yhtiöittäminen ja myynti olivat Suomen valtion siihen asti suurin yksityistämisoperaatio.[10][11]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Hakaniemen uusi virastotalo auki joulukuussa. Helsingin Sanomat, 12.11.1975, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Jopa Vark itse käytti molempia muotoja sekaisin viestinnässään, esim. Varkin työpaikkailmoitus "keittäjiä, ruokala-apulaisia, kassoja". Helsingin Sanomat, 7.5.1979, s. 36. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d Hallituksen esitys Eduskunnalle lainsäädännöksi Valtion ravitsemiskeskuksen muuttamisesta valtionyhtiöksi eduskunta.fi. 1992. Viitattu 6.3.2023.
- ↑ Valtion ravitsemiskeskus. Helsingin Sanomat, 24.1.1948, s. 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.3.2023.
- ↑ LEL-kassat yhteen 1.1.1976. Helsingin Sanomat, 8.11.1975, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b Lounas 15.000:lle päivässä valtion ravitsemiskeskuksesta. Helsingin Sanomat, 26.1.1973, s. 12. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Iivonen, Jyrki: Köyhän kansan muonittaja pyrkii herrojen ruokapöytään, ja kainalojuttu Valtion ruokaa pelätään kuin ruttoa. Helsingin Sanomat, 26.1.1988, s. 25. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Hellman, Heikki: Viraston lentävä lähtö liike-elämään, ja kainalojuttu Suomalaista thatcherismia. Helsingin Sanomat, 27.12.1988, s. 37. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Iivonen, Jyrki: Miksi valtion ruoka ei kelvannut Merikasarmiin? Helsingin Sanomat, 23.05.1989, s. 38. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Fazerin ruokailupalveluosaaminen perustuu suomalaisten muonituslottien työhön Fazer (Internet Archive 24.9.2015). Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 5.3.2023.
- ↑ Valtion Kulinaari Ravintolat Fazerin omistamalle Amicalle. Helsingin Sanomat, 2.7.1993, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tarasti, Kristiina: Elämän luukku; Valtion ravitsemiskeskus 1948–1988. Valtion ravitsemiskeskus 1987.