Jälleenrakennuskausi
Jälleenrakennuskaudella tarkoitetaan tavallisimmin muutamaa vuotta kestänyttä ajanjaksoa toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa sanalla tarkoitetaan usein jatkosodan jälkeistä tilannetta, mutta myös välirauhan aikaa talvisodan jälkeen.
Jälleenrakennuskaudella pyrittiin rakentamaan edullisesti ja nopeasti. Joka paikassa käytettiin samanlaista arkkitehtuuria, taloissa ja julkisissa rakennuksissa. Jälleenrakennuskauden tyypillisin talo oli nelikulmainen ja kaksikerroksinen puutalo, rintamamiestalo. Rakentamista ohjeisti ja standardoi Alvar Aallon aloitteesta 1942 perustettu Suomen Arkkitehtiliiton Jälleenrakennustoimisto, josta on kehittynyt nykyinen Rakennustieto Oy. Ohjeet julkaistiin RT-kortistona, joka yhä toimii suomalaisen rakentamisen tietolähteenä.[1]
Sotakorvausten summa oli noin 300 miljoonaa dollaria, ja maksuaika oli lyhyt rahasummaan nähden, 6 vuotta. Neuvostoliitto vaati maksun vuoden 1938 hintojen ja kurssin mukaan. Summa nousi kaksinkertaiseksi.
Suomi olisi halunnut maksaa korvaukset kokonaan puutuotteilla, mutta se ei sopinut Neuvostoliitolle. Neuvostoliitto vaati suurimman osan korvauksista metallituotteina, eli muun muassa laivoina, junina ja tehtaiden koneina. Suomen oli tästä syystä pakko laajentaa ja modernisoida metalliteollisuuttaan. Viimeinen sotakorvausjuna lähti Neuvostoliittoon syksyllä 1952.
Sotakorvausten lisäksi Suomella oli muitakin huolen aiheita. Luovutettujen alueiden siirtoväki ja rintamalta tulleet sotilaat piti asuttaa eri puolille Suomea, jälleenrakentaminen oli aloitettava ja sodassa kaatuneiden perheistäkin oli huolehdittava.
Talouden vakauttamiseksi säännöstelytaloutta jatkettiin sodan jälkeenkin, ja ostokorttien kuponkeja leikattiin 1950-luvulle saakka.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kirsi Saarikangas: Rakennetun ympäristön muutos ja asumisen mullistus, s. 104–109 teoksessa Kai Häggman; Anu-Hanna Anttila. Suomalaisen arjen suuri tarina. Werner Söderström; 2010. ISBN 978-951-0-36732-2.