Valesypressit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valesypressit
pallosypressi (Chamaecyparis thyoides)
pallosypressi (Chamaecyparis thyoides)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Pinophyta
Lahko: Pinales
Heimo: Sypressikasvit Cupressaceae
Alaheimo: Cupressoideae
Suku: Valesypressit
Chamaecyparis
Spach, 1841[1]
Synonyymit
  • Retinispora Siebold & Zucc., 1844[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valesypressit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valesypressit Commonsissa

Valesypressit (Chamaecyparis) on sypressikasvien heimoon kuuluva havupuusuku. Sukuun kuuluu määrittelystä riippuen viidestä seitsemään lajia, joista kaksi kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikassa ja loput kolmesta viiteen Itä-Aasiassa. Suvun edustajat ovat pienehköjä tai keskisuuria ainavihantia puita. Valesypressit muistuttavat ulkoisesti sypressejä (Cupressus), mutta toisin kuin useimmilla sypresseillä, valesypressien oksanhaarat ovat litteitä ja enintään hyvin niukasti särmäisiä, sekä kävyt ovat pienempiä.[2]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvun tieteellinen nimi Chamaecyparis on muodostettu muinaiskreikasta johdetuista kasvitieteellisen latinan matalaa tai suikertavaa tarkoittavasta etuliitteestä chamae- ja sypressiä tarkoittavasta sanasta cyparis.[1] Suvun suomenkielinen nimi viittaa puiden huomattavaan ulkoiseen yhdennäköisyyteen monien varsinaisten sypressien (Cupressus) kanssa.[2]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valesypressit ovat yksikotisia ainavihantia puita.[1] Ne ovat tavallisesti haarautumattoman yksirunkoisia, ja useat suvun lajit voivat kasvaa hyvinkin suuriksi puiksi, mutta jotkin lajit voivat toisinaan jäädä myös pensasmaisiksi.[1][3][4] Suurimmat suvun edustajat ovat enimmillään noin 70 metrin korkeuteen kasvavia lawsoninsypressejä (Chamaecyparis lawsoniana)[5] ja rungon ympärysmitaltaan jopa lähes kuuden metrin paksuisiksi kasvavia formosansypressejä (Chamaecyparis formosensis).[6] Useat koristekasveiksi jalostetut lajikkeet ovat pensasmaisia kääpiömuotoja.[7] Solakat oksat muodostavat tyypillisesti kartiomaisen latvuksen, joka saattaa vanhemmiten pyöristyä.[1][4] Oksat ovat tavallisesti siirottavia tai riippuvia, mutta jalostetuilla muodoilla ne voivat olla myös pystyjä.[1] Pienet oksanhaarat ovat useimmiten litteitä tai poikkileikkaukseltaan heikosti särmäisen vinoneliömäisiä, mutta pallosypressillä voivat olla myös liereitä.[1][3][2] Sivuttaiset litteät versot haarautuvat tasossa muodostaen viuhkamaisen litteitä oksia.[1][8] Versorangat ovat yleensä limittäisten suomulehtien peittämiä.[1] Rungon kuori on tavallisesti väritykseltään punaruskeaa ja voi olla rakenteeltaan säikeistä, uurteista tai suomumaisina tai pitkittäisinä liuskoina hilseilevää.[1]

Lehdet ovat muodoltaan suomumaisia tai äimämäisiä ja tyvestään ruodittomia.[1][4] Lehtiasento on ristikkäin vastakkainen.[1] Tavallisesti puu tuottaa äimämäisiä varhaislehtiä vain taimena, kaikkien myöhempien lehtien ollessa suomumaisia myöhäislehtiä, mutta jotkin koristekäyttöön jalostetut lajikkeet saattavat säilyttää kapean äimämäisen lehtimuodon pysyvästi.[4][9][10] Limittäin kasvavat suomumaiset myöhäislehdet ovat kaksimuotoisia siten, että litteän versorangan ylä- ja alapinnan litteät keskilehdet ovat tavallisesti pienempiä kuin litteän rangan laitoihin kiinnittyneet kourumaiset laitalehdet. Suomumainen lehti on muodoltaan vinoneliömäinen tai puikea, kärjeltään pitkäsuippuinen tai tylppä ja laidoiltaan ehyt.[1][4] Lehdissä on pihkatiehyitä. Ilmarakoja on lähinnä litteän verson alapinnan puoleisilla lehtien pinnoilla. Ilmaraot ovat huomaamattomia, eivätkä muodosta lehtiin selkeitä juovia.[1][4]

Valesypressit ovat yksikotisia, ja erilliset hede- ja emikukinnot kehittyvät saman kasviyksilön eri oksiin. Kukinnot kehittyvät yksittäin versojen kärkiin.[1] Hedekukinnot eli hedekävyt ovat hyvin pieniä ja muodoltaan lyhyen lieriömäisiä.[1] Hedekäpy koostuu 8–16 rankaan ristikkäin vastakkaisesti asettuneesta hedelehdestä.[1][8] Kunkin hedelehden alapinnalla on kahdesta kolmeen siitepölyä tuottavaa pölylokeroa, jotka ovat usein väritykseltään kirkkaan keltaisia tai punaisia.[1][8]

Emikukinnot eli kävyt ovat pieniä, ja vaihtelevat muodoltaan pallomaisesta hieman luumunmuotoiseen tai munanmuotoiseen.[1] Käpy koostuu yleensä 8–12 kilpimäisestä käpysuomusta, jotka ovat asettuneet rankaan ristikkäin vastakkaisesti neljästä kuuteen pariin. Yksittäinen käpysuomu itsessään muodostuu yhteenkasvettuneesta emisuomusta ja peitinsuomusta.[1][8] Kilpimäisen käpysuomun lapa voi olla muodoltaan neliömäinen, vinoneliömäinen tai monikulmiomainen.[1] Käpysuomun keskellä on pieni peitinsuomun kärjestä muodostuva piikki.[1][8] Yksi käpysuomu tuottaa tavallisesti useita siemeniä.[1][8] Kävyn kärkeä lähinnä oleva suomupari on steriili, eikä tuota siemeniä.[1] Siemenillä on kaksi kapeaa lenninsiipeä. Siementaimilla on kaksi sirkkalehteä.[1][8]

Elinkierto ja lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet valesypressit voivat elää satoja vuosia vanhoiksi. Vanhin tunnettu tarkasti määritetty suvun edustaja on ollut 1 755 vuotta vanha lawsoninsypressi.[4] Joidenkin erittäin suurikokoisten formosansypressien on arveltu saattavan olla jopa noin 3 000 vuotta vanhoja, mutta näiden ikää ei ole määritetty tarkasti.[11] Valesypressit voivat lisääntyä paitsi suvullisesta siemenistä, myös kasvullisesti taivukkaista.[12]

Luokitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valesypressit ovat havupuita, jotka kuuluvat sypressikasvien heimon alaheimoon Cupressoideae.[13] Geneettisten tutkimusten perusteella valesypressit eivät ole erityisen läheistä sukua yhdellekään alaheimon muista suvuista, vaan muodostavat kauan sitten muista eriytyneen basaalisen sisarryhmän kaikki muut alaheimon suvut sisältävälle ryhmälle. Toisinaan valesypressilaji Chamaecyparis hodginsii luokitellaan erilliseen yksilajiseen sukuunsa Fokienia nimellä Fokienia hodginsii, jolloin Valesypressit ja suku Fokienia olisivat toistensa lähimmät sukulaisryhmät. Valesypressien suvun tyyppilaji on pallosypressi (Chamaecyparis thyoides).[1]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valesypressilajit alkuperäalueineen: [2][4]

Nykyisen varsinaisiin sypresseihin kuuluvana pidetty nutkansypressi (Cupressus nootkatensis tai Callitropsis nootkatensis) luokiteltiin pitkään valesypressien sukuun tieteellisellä nimellä Chamaecyparis nootkatensis, mutta geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, ettei laji ole läheistä sukua valesypresseille.[14]

Nykyisin elävien lajien lisäksi valesypressien sukuun on kuvattu fossiilisten jäänteiden perusteella useita esihistoriallisia lajeja.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin vanha formosansypressiyksilö.

Valesypressien luontainen levinneisyys on hajanainen.[13] Niitä esiintyy Aasiassa itärannikolla sekä Pohjois-Amerikassa itä- ja länsirannikolla. Valesypressit ovat tyypillisesti vuoristoalueiden puita. Aasiassa sekä Japanin että Taiwanin vuoristoissa esiintyy kahtaa eri lajia.[15][16] Chamaecyparis hodginsii kasvaa luontaisena laajalla alueella eteläisen Kiinan, Vietnamin ja Laosin vuoristoissa.[17][18] Pohjois-Amerikassa lawsoninsypressiä esiintyy suppealla alueella Yhdysvaltain länsirannikolla Kalifornian ja Oregonin vuoristoissa ja pallosypressiä hajanaisesti alavilla rannikkoalueilla Yhdysvaltain itärannikolla ja Meksikonlahden rannikolla pohjoisesta New Hampshiresta lounaaseen Louisianaan.[13][19][20]

Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valesypressit ovat tyypillisesti sopeutuneet kosteisiin metsiin. Lawsoninsypressi kasvaa Pohjois-Amerikan länsirannikon lauhkean vyöhykkeen havupuuvaltaisissa metsissä.[19] Japaninsypressi ja hernesypressi kasvavat vuoristoisissa sekametsissä, usein veden äärellä.[7][10] Pallosypressi kasvaa tyypillisesti metsäisillä soilla.[20] Chamaecyparis hodginsii kasvaa lehtipuuvaltaisissa subtrooppisissa vuoristometsissä.[18] Pallosypressi sietää seisovaa vettä, kun taas monet valesypressit tarvitsevat hyvin vettä läpäisevän maaperän.[20][21]

Valesypressit ovat tyypillisesti pitkäikäisiä puita.[4][11] Ne kasvavat monin paikoin metsän latvuskerroksen yläpuolelle muita suuremmiksi ylispuiksi. Jotkin lajeista, kuten formosansypressi, voivat uusiutua ainoastaan luonnonmullistuksen kaadettua ympäröivää metsää.[11]

Monet valesypresseistä ovat nykyisin uhanalaisia. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt formosansypressin erittäin uhanalaiseksi[11] sekä lajit Chamaecyparis taiwanensis ja Chamaecyparis hodginsii vaarantuneiksi.[18][22] Lisäksi myös silmälläpidettäviksi lajeiksi määriteltyjen lawsoninsypressin ja japaninsypressin luonnonkannat ovat huomattavasti kärsineet nykyaikaisen metsäteollisuuden myötä.[19][7]

Merkitys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lawsoninsypressistä koristekäyttöön jalostettu tiheäoksainen muoto.

Valesypresseillä on sekä kulttuurillista että taloudellista merkitystä ihmisille. Suvun tuottamaa puuainesta on pidetty lahonkestävänä, kevyenä ja hyväntuoksuisena. Aasialaisten lajien puu on perinteisesti ollut hyvinkin arvostettua; sitä on käytetty Japanissa ja Taiwanilla varsinkin temppelien rakentamiseen.[11][7][10] Japanissa kasvavien japaninsypressin ja hernesypressin kaatoa säännösteltiin Edo-kaudella; niiden kaataminen Kisojoen laaksosta oli sallittua ainoastaan ylhäisön käyttöön.[9] Valesypressien puuta käytetään yhä nykyisin puurakentamiseen erityisesti Japanissa, vaikka käyttö onkin vähentynyt suurten puiden vähetessä. Pohjoisamerikkalaisen lawsoninsypressin puuainesta on myös käytetty laajalti metsäteollisuudessa.[19] Lawsoninsypressiä on myös viety Japaniin, jossa valesypressipuun kysyntä on suurta.[19] Pallosypressin puuta on käytetty puurakentamiseen lähinnä paikallisesti lajin kotiseudulla Yhdysvalloissa.[20]

Useat valesypressit ovat merkittäviä koristekasveja. Lawsoninsypressi on erittäin suosittu koristepensaana tai pienenä koristepuuna.[19] Luonnossa hyvinkin suurikokoisesta lawsoninsypressistä on jalostettu lukuisia väritykseltään ja kasvutavaltaan poikkeavia lajikkeita, joista monet ovat pieniä ja pensasmaisia. Lawsoninsypressistä jalostettuja lajikkeita on rekisteröity enemmän kuin yhdestäkään muusta havupuulajista.[19] Myös japaninsypressistä ja hernesypressistä on jalostettu lukuisia viljelylajikkeita koristekasvikäyttöön.[7][10] Hernesypressi on suosittu myös puistopuuna Japanissa ja osissa Eurooppaa.[10] Monien jalostettujen lajikkeiden lehdet ovat luonnonmuotojen suomumaisista myöhäislehdistä poikkeavasti pysyvästi neulasmaisia varhaislehtiä.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 281–290, 384–386. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)
  • Farjon, Aljos ja Filer, Denis: An Atlas of the World's Conifers: An Analysis of their Distribution, s. 73–74, 234, 255, 287–288. Leiden: Brill, 2013. ISBN 9789004177185. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 281
  2. a b c d Mitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 32–36. Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.
  3. a b Chambers, Kenton L.: Chamaecyparis Flora of North America North of Mexico. Vol. 2. 1993. Flora of North America Editorial Committee. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Earle, Cristopher J.: Chamaecyparis The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  5. Earle, Cristopher J.: Chamaecyparis lawsoniana The Gymnosperm Database. 5.12.2014. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  6. Earle, Cristopher J.: Chamaecyparis formosensis The Gymnosperm Database. 7.12.2013. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  7. a b c d e Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 285–286
  8. a b c d e f g Fu, Liguo; Yu, Yong-fu ja Farjon, Aljos: Chamaecyparis Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  9. a b Earle, Cristopher J.: Chamaecyparis pisifera The Gymnosperm Database. 28.11.2012. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  10. a b c d e f Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 289
  11. a b c d e Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 282–283
  12. Earle, Cristopher J.: Vegetative Reproduction in Conifers and Ginkgo The Gymnosperm Database. 11.2.2016. Viitattu 27.8.2017. (englanniksi)
  13. a b c Farjon: An Atlas of the World's Conifers, 2013, s. 73–74
  14. Christopher J. Earle: Cupressus nootkatensis The Gymnosperm Database. 2011. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  15. Farjon: An Atlas of the World's Conifers, 2013, s. 255
  16. Farjon: An Atlas of the World's Conifers, 2013, s. 287–288
  17. Farjon: An Atlas of the World's Conifers, 2013, s. 234
  18. a b c Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 384–386
  19. a b c d e f g Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 284
  20. a b c d Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 290
  21. Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 286
  22. Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 287