Valepeltoetana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valepeltoetana
Deroceras reticulatum.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nilviäiset Mollusca
Luokka: Kotilot Gastropoda
Alaluokka: Keuhkokotilot Pulmonata
Lahko: Maakeuhkokotilot Stylommatophora
Heimo: Peltoetanat Agriolimacidae
Suku: Deroceras
Laji: reticulatum
Kaksiosainen nimi

Deroceras reticulatum
(Muller, 1774)

Synonyymit
  • Agriolimax reticulatum
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Valepeltoetana Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valepeltoetana Commonsissa

Valepeltoetana (Deroceras reticulatum) on peltoetanoiden heimoon kuuluva etana. Se on maailmassa taloudellisesti merkittävin tuholaisena esiintyvä kotilolaji[1].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valepeltoetana muistuttaa etenkin peltoetanaa (Deroceras agreste), mutta myös muita Deroceras-suvun lajeja ja varma määritys saattaa vaatia genitaalipreparaatin tekoa. Täysikasvuinen valepeltoetana keskikokoinen, on venyneenä 4–5 cm pitkä ja sen väritys vaihtelee kellertävänvalkoisesta ruskean kautta harmaaseen. Paksua ja voimakkaasti nystyistä ihoa peittää tumma, verkkomainen kuviointi. Selän loppupään harjanne on lyhyt ja selkäkilven takaosassa, oikealla kyljellä sijaitsevan hengitysaukon ympärys on hieman ympäristöään vaaleampi. Jalka on väriltään vaaleasta vaalean harmaaseen. Etanan erittämä lima on normaalisti kirkasta mutta eläintä häirittäessä erite muuttuu valkoiseksi.[2][3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajinmäärityksen vaikeuden vuoksi valepeltoetanan todellinen levinneisyys tunnetaan huonosti. Euroopassa havaintoja on kuitenkin kaikkialta Kaukasukselle saakka. Suomessa se on yleinen Ahvenanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Suomessa, mikä lisäksi vanhoja havaintoja tunnetaan Oulun seudulta sekä Inarista.[2]

Se on levinnyt vieraslajina Pohjois-Amerikkaaan, Sri Lankaan sekä Uuteen-Seelantiin.[3]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valepeltoetana on sidoksissa kulttuuriympäristöihin. Se viihtyy avoimissa ympäristöissä ja välttelee metsiä. Myös kasvihuoneet kelpaavat elinpaikoiksi. Laji on vakava tuholainen, joka syö jopa puolet ruumiinpainostaan eli gramman vuorokaudessa. Massaesiintymän rajana pidetään 25 yksilöä neliömetrillä, jolloin hehtaarin alalla etanat voivat syödä satoja kiloja kasveja vuorokaudessa. Lajilla on myös taipumus vaihtaa ruokailupaikkaa, minkä vuoksi todellinen satovahinko voi olla 10–30 kertainen. Laji vahingoittaa etenkin kevätviljaa, vihanneksia, jyviä ja juureksia.[2][4]

Yksi etana kykenee tuottamaan noin 700 munaa vuodessa ja laskee ne 60–75 kappaleen ryhminä. Lisääntyminen edellyttää parittelua.[3]

Laji haistaa sitä saalistavat kovakuoriaiset. Uhattuna valepeltoetana heiluttaa ruumistaan ja erittää valtavan määrän limaa ja pakenee. Se kykenee myös pudottamaan takaruumiinsa kärjen.[2][3]

Valepeltoetanan saalistajia luonnossa ovat ainakin seuraavat: Abax parallelepipedus, puistokiitäjäinen (Carabus nemoralis), sinikiitäjäinen (Carabus violaceus), Ctenognathus bidens, etanakiitäjäinen (Cychrus caraboides), Holcaspis mucronata, Megadromus antarcticus, Plocamostethus planiusculus, tarhasysikiitäjäinen (Pterostichus madidus), aitosysikiitäjäinen (Pterostichus melanarius), isosysikiitäjäinen (Pterostichus niger), Scaphinotus marginatus ja kosteikkokotilo (Zonitoides nitidus).[1]

Valepeltoetana kykenee talvehtimaan missä tahansa elämänvaiheessa ja se kestää hyvin kylmää. Yksilö elää yhdestä kahteen vuotta.[2][3] Tetanocera elata -kärpäslaji loisii valepeltoetanalla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Deroceras reticulatum (grey field slug) (englanniksi)
  2. a b c d e A. Koivunen, P. Malinen, H. Ormio, J. Terhivuo & I. Valovirta: Suomen kotilot ja etanat. Opas nilviäisten maailmaan. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-6-8. s. 61 sekä 264
  3. a b c d e IdTools (englanniksi)
  4. Ferramol

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]