Siirry sisältöön

Uskontojen uhrien tuki

Wikipediasta
Uskontojen uhrien tuki
Perustettu 1993
Jäsenlehti Muutos
Aiheesta muualla
uskontojenuhrientuki.fi

Uskontojen uhrien tuki UUT ry on vuonna 1987 perustettu ja vuonna 1993 rekisteröity sitoutumaton yhdistys, jonka tavoitteena on tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja näiden läheisiä.[1][2]

Yhdistys pyrkii ehkäisemään ongelmia käsittelemällä julkisesti asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta uskonnollisten yhteisöjen jäsenille.[3] Yhdistys toimii valtakunnallisesti ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistys sai alkusysäyksensä vuoden 1987 alkupuolella, kun Ylen Kansanradio-ohjelmassa haastateltiin entisiä mormoneja ja Jehovan todistajia, jotka kertoivat kovista kohtaloistaan omissa liikkeissään. Kyseiset Kansanradion ohjelmat saivat joukon ihmisiä soittamaan Yleen, josta he pyysivät yhteystietoja haastateltuihin entisiin uskontokuntien jäseniin. Soittajilta saatujen yhteystietojen avulla lähetettiin kutsu ja 27. maaliskuuta 1987 kokoontui joukko entisiä uskonyhteisöjen jäseniä Tampereella.

Toiminta järjestäytyi rekisteröidyksi yhdistykseksi vuonna 1993. Eräänä kannustajana yhdistyksen rekisteröintiin oli Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti, joka kehotti Terttu Forsellia rekisteröintiin.[4] Yhdistys rekisteröitiin nimellä ”Uskontojen uhrien tuki ry” ja myöhemmin sen viralliseen nimeen liitettiin yhdistyksen vakiintunut kirjainlyhenne UUT.

Yhdistyksellä on säännöllisesti kokoontuvat vertaistukiryhmät mm. helluntailaisuudesta, karismaattisuudesta, Jehovan todistajista, mormoneista, esikoislestadiolaisuudesta ja vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneille, ja yhdistys jätti keväällä 2017 lapsiasiavaltuutetulle selvityksen pyrkiessään suojelemaan lapsia, jotka altistuvat tietyissä uskonnollisissa yhteisöissä voimakkaille peloille. Yhdistyksen mukaan yhteiskunnan on pyrittävä suojelemaan lapsia sillä selvityksen mukaan esimerkiksi monet Jehovan todistajiin kuuluvat lapset pelkäävät maailmanloppua ja helluntailaisiin sekä vanhoillislestadiolaisiin kuuluvat helvettiin joutumista.[5] Edellä mainittujen lisäksi UUT ry huomioi myös muut uskonnot, uskonnolliset liikkeet ja uskomukset, kuten Krishna-liikkeen, Sahaja-joogan, skientologian, teosofian ja antroposofian.[6] Yhdistys saa yhteydenottoja kymmeniin eri uskonnollisiin yhteisöihin liittyen.

Toimintamuodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontojen uhrien tuki UUT ry:llä on vertaistuki-, tiedotus- ja vaikutustoimintaa. Yhdistys tarjoaa vertaistukea puhelimitse, sähköpostitse sekä Facebookissa toimivien salaisten ryhmien kautta. Tärkeimpänä vertaistukena ovat kuitenkin UUT:n vertaistukiryhmät, jotka kokoontuvat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Ryhmien kokoontumiset vaihtelevat paikkakunnittain, eikä jokaisessa kaupungissa välttämättä ole kuukausittain kokoontuvaa ryhmää. Helsingissä kokoontuu sekä kaikille uskonnollisille taustoille avoimia ryhmiä että yksittäisille taustoille suunnattuja ryhmiä. Vertaistukiryhmien tilaisuuksissa käy eri uskonyhteisöjen entisiä ja nykyisiä jäseniä sekä näiden omaisia. Monien kokemukset liittyvät jäseniään tiukadti kontrolloivasta yhteisöstä irtaantumiseen.

Koronapandemian aikana vertaistukea tarjottiin verkossa Google Meet -alustalla ja pandemian loputtua tukiryhmiä on tarjolla myös verkossa. UUT tekee myös vertaistukitoimintaa MIELI ry:n Tukinet-alustalla.[4]

Yhdistyksen edustajat ovat esiintyneet säännöllisesti tiedotusvälineissä lahkoilmiötä käsiteltäessä.[7][8][9] UUT ry toimii yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, jotka pyrkivät edistämään ihmisoikeuksia ja tukemaan vaikeita elämäntilanteita kohtaavia. Yhdistys on antanut lausuntoja muun muassa eduskunnan käsitellessä uskontoa koskevaa lainsäädäntöä.

UUT julkaisee Muutos-lehteä (toisinaan tyylitellysti mUUTos). Ensimmäiset paperilehdet julkaisiin 90-luvun puolessa välissä ja 2000-luvun alussa saadun rahoituksen turvin kyettiin julkaisemaan hieman laadukkaampia lehtiä ja koostamaan niistä myös erillinen koostejulkaisu Muutokset vuodet 2000 – 2004.[4] Kun yhdistys alkoi saada STEAlta rahoitusta enemmän vuonna 2012 pystyttiin myös Muutos-lehteä alkaa painaa väreissä.

Lehden julkaisu on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. On monia vuosia, ettei lehteä ole kyetty julkaisemaan ollenkaan, mutta toisaalta on myös vuosia, jolloin on ilmestynyt kaksikin numeroa.

Lehden teemoina on tiedottaa uskontojen haittapuolista, kertoa uskontojen uhrien tarinoita tarjoten lukijalle näin vertaistukea. Lehdessä käsitellään myös erilaisia harvinaisempia uskonyhteisöjä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa olevia asioita liittyen uskontojen rooliin Suomessa.

Hallituksen puheenjohtajista ja toiminnanjohtajasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyksen rekisteröimisen jälkeisen ajan tunnetuin puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja, on Terttu Forsell (entinen Maljanen), taustaltaan entinen mormoni, mutta nykyinen luterilaisen seurakunnan aktiivi. Forsell toimi puheenjohtajana kahdessa jaksossa vuosien 1995 ja 2001 välisenä aikana. Vuonna 2001 puheenjohtajana toimi evankelis-luterilaisen kirkon pappi Leena Ranta.[10]

Vuosina 2002–2007 puheenjohtajana toimi Aki Härkönen, joka valittiin puheenjohtajaksi myös vuosina 2012–2013.[11][12] Vuonna 2008 hallituksen puheenjohtajana toimi Sari Myllymäki.[13] Vuosina 2009–2011 UUT:n puheenjohtajana toimi Joni Valkila, joka erosi tehtävästä tultuaan valituksi toiminnanjohtajaksi helmikuussa 2012.[14][15] Valkilan siirryttyä kokopäivätyöntekijäksi yhdistykselle Härkönen toimi hetken hallituksen puheenjohtajana, mutta tämän jälkeen rooliin nousivat Antti Kaskela 2015 ja Terho Miettinen 2016. Vuodesta 2018 eteenpäin Pia Puolakka on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.[4]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Terttu Forsell 1995–2001
  • Leena Ranta 2001
  • Aki Härkönen 2002–2007, 2012–2014
  • Sari Myllymäki 2008
  • Joni Valkila 2009–2011
  • Antti Kaskela 2015[16][17]
  • Terho Miettinen 2016–2018
  • Pia Puolakka 2018–
  1. UUT ry uskontojenuhrientuki.fi. Viitattu 3.5.2014.
  2. Liian moni uskonnon uhri on hiljaa ja kärsii Paikalliset. 31.1.2011. Helsingin uutiset. Arkistoitu 14.11.2018. Viitattu 14.11.2018.
  3. Uskontojen uhrien tuki UUT ry uskontojenuhrientuki.fi. Viitattu 3.5.2014.
  4. a b c d Erno Vanhala: UUT – 30 vuotta tukea uskontojen uhreille – Kertomuksia ja havaintoja Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n synnystä nykypäivään. Uskontojen uhrien tuki UUT ry, 2021. ISBN 978-952-94-4438-0
  5. UUT: Lapset pelkäävät mtv.fi. Arkistoitu 6.4.2017. Viitattu 3.6.2017.
  6. Uskonyhteisöt uskontojenuhrientuki.fi. Viitattu 3.5.2014.
  7. Valtakunta vaihtui omaan ajatteluun Kotimaa24.fi. 27.6.2012. Viitattu 3.5.2014.
  8. Päiväntasaaja: Kun uskonnollinen yhteisö ahdistaa (Radio-ohjelma) Yle Areena. 20.4.2011. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 3.5.2014.
  9. Silminnäkijä: Kastetusta kartetuksi - jehovalaisuuden jättäneet Elävä arkisto. 10.1.2011. Yle. Viitattu 3.5.2014.
  10. Pappi Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtajana Vapaa Ajattelija 1/2001. Viitattu 3.5.2015.
  11. Sundström, Kimmo: Aki Härkönen Uskontojen uhrien tuen puheenjohtajaksi 28.3.2012. Pääkaupunkiseudun ateistit ry. Viitattu 3.5.2014.
  12. Sundström, Kimmo: Uskontojen uhrien tuki jatkaa nousukiidossa 28.3.2013. Pääkaupunkiseudun ateistit ry. Viitattu 3.5.2014.
  13. Sundström, Kimmo: Sari Myllymäki Uskontojen uhrien tuen puheenjohtajaksi Pääkaupunkiseudun ateistit ry. 15.11.2008. Viitattu 22.4.2009.
  14. Sundström, Kimmo: Joni Valkila Uskontojen uhrien tuen puheenjohtajaksi Pääkaupunkiseudun ateistit ry. 13.2.2012. Viitattu 27.9.2009.
  15. Sundström, Kimmo: USKONTOJEN UHRIEN TUKI SAI RAY:N AVUSTUSTA (13.2.2012) Pääkaupunkiseudun ateistit ry. 13.2.2012. Viitattu 9.4.2012.
  16. Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 uskontojenuhrientuki.fi. Viitattu 2.8.2016.
  17. USKONTOJEN UHRIEN TUELLE UUSI HALLITUS (19.1.2015) ateistit.fi. Viitattu 2.8.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Uskontojen uhrien tuki UUT ry: Muutoksen vuodet 2000–2004. (Sisältää Muutos-lehdet neljältä vuodelta) Vantaa: Uskontojen uhrien tuki, 2005. ISBN 952-91-9430-7
  • Iloisen talon kellareissa. Into, 2011. ISBN 978-952-01-0617-1
  • Erno Vanhala: UUT – 30 vuotta tukea uskontojen uhreille – Kertomuksia ja havaintoja Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n synnystä nykypäivään. UUT, 2021. ISBN 978-952-94-4437-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]