Urheilijaeläke
Valtion ylimääräinen urheilijaeläke eli urheilijaeläke voidaan myöntää urheilijalle, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa, tunnustukseksi hänen olympiakisoissa saamastaan kultamitalista. Erityisestä syystä eläke voidaan myöntää myös merkittävästä kansainvälisestä urheilu-urasta. [1]
Eläkettä ei ilman erityistä syytä myönnetä 60 vuotta nuoremmalle henkilölle. Urheilijaeläke voidaan myöntää valtion talousarvioon tarkoitusta varten otetusta määrärahasta. Eläke on veronalaista tuloa ja se voidaan myöntää täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Vuonna 2016 täysi eläke on 1 324,32 euroa ja osaeläke siitä puolet. Eläkkeen määrä vahvistetaan vuosittain joulukuussa. Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon hakijan varallisuus sekä hänen toimeentulomahdollisuutensa.
Eläkettä ei myönnetä hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ovat korkeammat kuin kaksi kertaa täysi urheilijaeläke. Enintään osaeläkettä on myönnetty hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ylittävät täyden urheilijaeläkkeen tason. Eläkkeen myöntää opetusministeriö hakemuksesta saatuaan asiasta Suomen Olympiakomitean lausunnon. Eläkettä koskevat hakemukset käsitellään kerran vuodessa. Eläkettä ei voi hakea toisen puolesta.[2]
Urheilijaeläkkeen saajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen valtio myönsi ensimmäisen kerran urheilijaeläkkeitä vuonna 2015. Täyden eläkkeen ovat saaneet vuonna 2015 hiihtäjä Siiri Rantanen, vuonna 2016 keihäänheittäjä Seppo Räty, ralliautoilija Timo Mäkinen ja paralympiahiihtäjä Jouko Grip[3] ja vuonna 2018 ratamoottoripyöräilijä Teuvo Länsivuori[4].
Ennen urheilijaeläkkeen käyttöönottoa saatettiin poikkeuksellisten ansioiden perusteella myöntää ylimääräinen eläke. Urheiluansioiden perusteella ylimääräisen eläkkeen saivat: Hannes Kolehmainen (vuonna 1960), Clas Thunberg (1965), Tapani Niku (1970), Ville Ritola (1972), Sten Suvio (1974), Eino Leino (1974), Aleksanteri Saarvala (1974), Armas Taipale (1974), Arvo Haavisto (1976), Edvard Westerlund (1976), Sulo Etholén (1976), Yrjö Nikkanen (1982), Elis Ask (1985), Klaus Karppinen (1987) ja Sulo Nurmela (1988). Etholén ja Ask saivat ylimääräisen eläkkeen osaksi muista kuin urheiluansioista.[5]
Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilijaeläkkeet perustuvat säädöksiin:
- Valtioneuvoston asetus ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä 51/2015
- Laki ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä (1419/2014 5 §)[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Valtion ylimääräinen urheilijaeläke Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 26.5.2016. Viitattu 16.6.2016.
- ↑ Valtion ylimääräinen urheilijaeläke (Arkistoitu – Internet Archive), Opetus- kulttuuriministeriö. Viitattu 16.6.2016.
- ↑ Ministeri kehuu, painilegenda lyttäsi - tällainen on Rädyn ja Kirvesniemen saama urheilijaeläke Iltalehti. 15.6.2016. Viitattu 16.6.2016.
- ↑ Teuvo Länsivuori pääsee täydelle urheilijaeläkkeelle yle.fi. Viitattu 21.12.2018.
- ↑ Kirjallinen kysymys 501/2005 24.5.2005. Eduskunta. Viitattu 12.12.2019.
- ↑ Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ylimääräisestä urheilijaeläkkeestä, Finlex. Viitattu 16.6.2016.