Siirry sisältöön

Ulrike Meinhof

Wikipediasta
Ulrike Meinhof toimittajana. Kuva on vuodelta 1964.

Ulrike Marie Meinhof (7. lokakuuta 1934 Oldenburg, Saksa – 9. toukokuuta 1976 Stuttgart) oli saksalainen toimittaja ja sittemmin radikaali vasemmistolainen terroristi. Hän oli mukana perustamassa saksalaista Punaista armeijakuntaa (Rote Armee Fraktion, RAF), joka tuli julkisuudessa tunnetuksi nimellä Baader-Meinhof.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen radikalisoitumistaan Meinhof vaikutti ydinaseiden vastaisessa liikkeessä tiedottajana vuonna 1957 ja toimi vasemmistolaisen konkret-lehden toimittajana vuosina 1959–1969, päätoimittajana vuosina 1962–1964. Hän meni naimisiin tunnetun kommunisti Klaus Rainer Röhlin kanssa vuonna 1961 ja heille syntyivät kaksoset Bettina ja Regine 21. syyskuuta 1962. Vuonna 1962 Meinhofilta leikattiin aivoista hyvänlaatuinen aivokasvain, jonka jälkeen hänen käytöksensä muuttui aggressiivisemmaksi.[1][2] Avioliitto päättyi eroon vuonna 1968.

Meinhof alkoi liikkua yhä radikaaleimmissa piireissä Berliinissä. Vuonna 1970 hän siirtyi maan alle auttaessaan Andreas Baaderia pakenemaan vankeudesta sekä otti osaa pankkiryöstöihin ja pommi-iskuihin, joiden kohteina toimivat lähinnä poliisiasemat ja Yhdysvaltain armeijan tukikohdat. Saksan konservatiivilehdistö nimesi ryhmän nopeasti Baader-Meinhofiksi, vaikka Meinhof ei todellisuudessa ollut toiminnallinen johtohahmo ryhmässä, jonka keskeinen henkilö Baaderin ohella oli Gudrun Ensslin. Meinhofia voidaan kuitenkin yhdessä Horst Mahlerin kanssa pitää RAF:n ideologisina johtohahmoina. Meinhof kirjoitti monia ryhmän julistuksista. Näissä ryhmä hyökkäsi tavallisten ihmisten riistoa ja kapitalistisen järjestelmän imperialismia vastaan. Horst Mahler ja Ulrike Meinhof ottivat vallankumoukselliseen teoriaansa vaikutteita muun muassa Leniniltä, Maolta, Carlos Marighellalta sekä Jean-Paul Sartrelta ja Frantz Fanonilta.

1972 Meinhof jäi kiinni Langenhagenissa ja hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Meinhof oli muun ryhmän ohella syytettynä neljästä murhasta, 30 murhayrityksestä ja rikollisen ryhmittymän perustamisesta.

Viranomaiset ilmoittivat 9. toukokuuta 1976 Ulrike Meinhofin itsemurhasta. Meinhof löydettiin sellistään hirttäytyneenä. Virallisten tiedotteiden sisältämien lukuisten ristiriitaisuuksien takia asiaa tutkimaan perustettiin kansainvälinen tutkintalautakunta, joka päätyi kyseenalaistamaan, oliko kyseessä itsemurha: ”Tutkimustulosten perusteella on epäiltävissä, että Ulrike Meinhof oli jo kuollut, kun hänet ripustettiin roikkumaan, ja on huolestuttavia viitteitä, joiden mukaan joku ulkopuolinen on sekaantunut kuolemaan.”[3]

Meinhofille suoritettiin ruumiinavaus, jonka tuloksena aivoista pystyttiin havaitsemaan aivoleikkauksen aiheuttamia vaurioita.[4][5]

Kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen kirjailija Steve Sem-Sandberg on kirjoittanut Ulrike Meinhofin elämästä romaanin Theres – Romaani Ulrike Meinhofin elämästä. Suomalainen historioitsija Katriina Lehto puolestaaan on kirjoittanut Meinhofin elämäkerran Lähemmäs totuutta – ei todellisuutta ja tehnyt hänestä väitöskirjansa.[6] Ohjaaja Uli Edel on ohjannut Punaista armeijakuntaa käsittelevän vuonna 2008 valmistuneen elokuvan Baader Meinhof Komplex.[7][8]

Meinhof mainitaan suomalaisen SIG-yhtyeen Ludwig van Beethoven -kappaleessa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ HS 50 vuotta sitten 26.10.1975 | Naisen uusi ase: väkivalta hs.fi.
  2. ↑ John Hooper: The dead guerrillas, the missing brains and the experiment The Guardian. 18.11.2002. Viitattu 26.10.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Lautakunnan jäsenet olivat: Michelle Beauvillard (asianajaja , Pariisi), Claude Bourdet (toimittaja, Pariisi), Geores Casalis (teologi, Pariisi), Robert Davezies (toimittaja, Pariisi), prof. Joachim Israel (sosiologi, Kööpenhamina), Panayotis Kanelakis (asianajaja, Ateena), Henrik Kaufholz (journalisti, Århus), John McGuffin (kirjailija, Belfast), tri Hans Joachim Meyer (neuropsykiatri, Mayen) ja Jean-Pierre Vigier (fyysikko, Pariisi). Vrt. Der Tod Ulrike Meinhofs. Bericht der Internationalen Untersuchungskommission. iva-Verlag, Tübingen, 2. überarb. Aufl. 1979, ISBN 3-88266-012-0, s. 6 PDF-tiedostona saksaksi. (Arkistoitu – Internet Archive))
  4. ↑ Meinhof brain study yields clues news.bbc.co.uk. 12.11.2002. Viitattu 26.10.2025. (englanniksi)
  5. ↑ German Radical's Daughter Seeks Brain Kept After Suicide (Published 2002) nytimes.com. 12.11.2002. Viitattu 26.10.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Lehto, Katriina: Ulrike Meinhof - Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta - Katriina Lehto Keskisuomalainen. 9.12.2007. Arkistoitu 4.8.2012. Viitattu 29.5.2012.
  7. ↑ Der Baader Meinhof Komplex Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  8. ↑ Ilkka Ahtiainen, Elokuva näyttää kauniit ja julmat terroristit, Helsingin Sanomat 19.9.2008 s. C1 Artikkelin verkkotiivistelmä. (Käyttäjätunnuksella).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ulrike Meinhof.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bettina Röhl, Making Communism Fun! Ulrike Meinhof, Klaus Rainer Röhl and the Konkret Files, 2006 - Meinhofin tyttären kirja vanhemmistaan.
  • Lehto, Katriina: Ulrike Meinhof: Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7488-4
  • Steve Sem-Sandberg, Theres - Romaani Ulrike Meinhofin elämästä, Like 1997
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ulrike_Meinhof&oldid=23775886”