Tuumorilyysioireyhtymä
Tuumorilyysioireyhtymä on aineenvaihdunnan häiriö, joka ilmenee syöpäsolujen tuhoutuessa niin nopeasti ja suurissa määrin, ettei elimistö kykene poistamaan syöpäsoluista vapautuvia haitallisia aineita.[1] Yleensä tuumorilyysioireyhtymä puhkeaa kemoterapian jälkeen. Tuumorilyysioireyhtymä vaikuttaa sydämeen, munuaisiin ja lihaksiin. Oireyhtymässä yhdistyvät hyperurikemia, hyperfosfatemia, hyperkalemia, uremia ja hypokalsemia.[2]
Yleensä tuumorioireyhtymä puhkeaa 12–72 tunnin sisällä kemoterapiakerrasta.[2] Syöpätaudissa, jossa sairaat solut jakautuvat hyvin nopeasti, myös spontaani tuumorilyysioireyhtymä on mahdollinen.[1] Spontaani tuumorilyysioireyhtymä on silti hyvin harvinainen.[2] Sytostaattien ja syövän lisäksi vasta-aineet, biologiset syöpälääkkeet ja sädehoito voivat olla tuumorilyysioireyhtymän aiheuttajia. Oireiden helpotukseksi annettu glukokortikoidi saattaa myös laukaista tuumorilyysioireyhtymän.[1] Tuumorilyysioireyhtymä voi nopeasti edetä hengenvaaralliseksi ja vaatii välitöntä hoitoa.[2] Tyypillisiä oireita ovat munuaisten vajaatoiminta, rytmihäiriöt ja kouristukset.[1] Sairastuneella saattaa esiintyä pahoinvointia, oksentelua, ripulia, letargisuutta, lihaskramppeja, pyörtymistä, verenpaineen madaltumista ja nivelkipua. Tuumorilyysioireyhtymässä virtsaneritys muuttuu, ja hematuriaa voi esiintyä.[2]
Keskeistä on tuumorilyysioireyhtymän ennaltaehkäisy. Ennaltaehkäisyssä voidaan käyttää suonensisäistä nesteytystä ja lääkitystä, joka estää kiteiden muodostumista munuaisissa. Tuumorilyysioireyhtymän kohonneeseen riskiin voivat viitata potilailla esiintyvät korkeat valkosoluarvot, korkea veren virtsahappotaso, munuaisongelmat, dehydraatio, pidemmälle edennyt syöpä ja kasvainten suuri koko.[2] Hoidossa turvaudutaan suonensisäiseen nesteytykseen sekä virtsahappo- ja kaliumpitoisuuksien vähentämiseen. Ajoissa aloitetulla hoidolla voidaan merkittävästi parantaa ennustetta. Hoidon jälkeen syöpälääkitystä saatetaan jakaa uudelleen eri päiville tai hoidossa voidaan seuraavalla kerralla annostella lääkkeitä tavallista vähemmän.[1]
Tuumorilyysioireyhtymä on yleisintä kemoterapiaa saavilla potilailla, joilla on akuutti lymfaattinen leukemia, akuutti myelooinen leukemia, pienisoluinen keuhkosyöpä tai aggressiivinen non-Hodgkinin lymfooma, kuten diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma tai Burkittin lymfooma. Harvinaisempana tuumorilyysioireyhtymää esiintyy potilailla, jotka kärsivät anaplastisesta suurisolulymfoomasta, kroonisesta lymfaattisesta leukemiasta, neuroblastoomasta, rintasyövästä, pehmytkudossarkoomasta, medulloblastoomasta tai merkelinsolukarsinoomasta.[2] Tuumorilyysioireyhtymän ennusteeseen vaikuttaa sen syy. Hematologisista syövistä kärsivien potilaiden kohdalla tuumorilyysioireyhtymään liittyy arviolta 15 %:n kuolleisuus. Kiinteän kasvaimen muodostavista syövistä kärsivillä on raportoitu korkeampi kuolleisuus, 36 %. Korkeampi kuolleisuus näillä potilailla voi johtua siitä, että riskiä ei tunnisteta, jolloin ennaltaehkäisyä ei aloiteta ja hoidon aloitus viivästyy. Spontaanissa tuumorilyysioireyhtymässä sairaalaan otetuilla potilailla on esiintynyt jopa yli 58 %:n kuolleisuuslukuja. Tuumorilyysioireyhtymän ennustetta heikentävä tekijä on hyponatremian ja hypoalbuminemian esiintyminen sairaalahoitoon pääsyn hetkellä. Koska tuumorilyysioireyhtymä vahingoittaa munuaisia, voivat mahdollisuudet syöpälääkkeiden tehokkaaseen annosteluun heikentyä tuumorilyysioireyhtymän jälkeen. Myös luuytimensiirron mahdollisuus saattaa rajoittua. Näistä syistä syöpäkuolleisuus voi tuumorilyysioireyhtymän hoidon jälkeen kasvaa.[3]