Hyperfosfatemia
Hyperfosfatemia tarkoittaa epänormaalin korkeaa fosfaattipitoisuutta veressä. Aikuisilla ihmisillä hyperfosfatemiana voidaan pitää tilaa, jossa fosfaatteja on yli 1,45 millimoolia per litra veriseerumia (mmol/l). Aikuisilla normaali seerumin fosfaattipitoisuus on noin 0,8–1,45 mmol/l.[1]
Hyperfosfatemia on itsessään usein oireeton. Fosfaatit muodostavat kalsiumfosfaattisuoloja veren kalsiumin kanssa. Kalsiumin kulutus voi johtaa hypokalsemiaan, joka voi olla vaarallinen, ja josta hyperfosfatemian välittömät oireet pääosin johtuvat. Kudoksiin kertyvät suolat voivat myös kertyä kudoksiin aiheuttaen kivuliasta kalsifylaksiaa. Eräs yleinen syy hyperfosfatemialle on munuaisten vajaatoiminta.[1]
Hyperfosfatemiassa pitoisuudet merkitään millimooleina, sillä kehossa vapaat fosfaatit ovat käytännössä vetyfosfaattina (HPO42–) ja divetyfosfaattina (H2PO4–), joilla on eri massat. Nämä ovat keskenään tasapainoreaktiossa ja niitä on vastaavasti lukumäärällisesti 60 % ja 40 % solujen ulkopuolella. Pitoisuus voidaan ilmaista massanakin. Tällöin käytetään usein fosforin massaa, eli 1,45 mmol/l (fosfaatteja per veriseerumia) on noin 4,5 milligrammaa fosforia per desilitra veriseerumia (mg/dl).[1]
Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyperfosfatemia on akuuttina ja kroonisena usein oireeton. Pääosa hyperfosfatemian oireista liittyy sen mahdollisesti aiheuttamaan hypokalsemiaan. Fosfaatit nimittäin muodostavat kalsiumin kanssa pehmytkudoksiin kalsiumfosfaattisuoloja kuluttaen siten veren kalsiumia. Nämä kertymät eli kalkkeumat voivat vaurioittaa pikkuvaltimoita aiheuttaen kivuliasta kalsifylaksiaa. Tätä ilmenee eritoten vakavaa munuaisten vajaatoimintaa potevilla, joiden tulee käydä dialyysissä.[1] Kroonisesti korkeat fosfaattipitoisuudet myös lisäävät merkittävästi munuaisten vajaatoimintaa potevien sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta.[2]
Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fosfaattien liikasaanti on harvinainen syy hyperfosfatemialle, mutta munuaisten vajaatoimintaa potevilla se on hyvin todennäköinen hyperfosfatemian aiheuttaja. Eritoten lapsilla ja vanhuksilla muun muassa fosfaatteja sisältävien peräruiskeiden ja laksatiivien käyttö on joskus johtanut hyperfosfatemiaan ja samanaikaiseen hypokalsemiaan. Myös D-vitamiinien yliannostus lisää fosforin imeytymistä suolistosta ja vähentää parathormonin (PTH) vapautumista. Molemmat asiat altistavat hyperfosfatemialle.[3]
Vereen erittyvä PTH lisää fosforin eritystä virtsaan fosfaatteina. Vereen päätyessään D-vitamiinien aktiivimuodot, kuten kalsitrioli, vähentävät PTH:n eritystä. Veren fosfaatit taas estävät D-vitamiinien aktivaatiota (1α-hydroksylaatiovaihetta), jolloin PTH:n esto vähenee. D-vitamiinien yliannostus voi kuitenkin aiheuttaa hyperfosfatemiaa, mutta vitamiiniyliannostuksen aiheuttama hyperkalsemia on usein merkittävämpi haitta.[3]
Fosfaattien poistuminen kehosta voi olla heikentynyt. Yleinen syy tälle on munuaisten vajaatoiminta. Sitä voi myös aiheuttaa lisäkilpirauhasen vajaatoiminta, jolloin PTH:ta erittyy vereen vähemmän.[3]
Fosfaatit voivat siirtyä kudoksista niiden ulkopuolelle, muun muassa vereen. Näin käy joskus syöpähoidoissa ilmenevässä kasvaimen lyysioireyhtymässä, jossa kuolevista syöpäsoluista vapautuu fosfaatteja vereen. Muita esimerkkejä siirtymisen kautta hyperfosfatemiaan ehkä johtavista tekijöistä ovat rabdomyolyysi, krooninen hengitysasidoosi, diabeettinen ketoasidoosi, akuutti haimatulehdus ja maitohappoasidoosi.[3]
Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyperfosfatemiaa estetään ennalta vähentämällä fosforin saantia ruuasta.[3] Esimerkiksi munuaisten vajaatoiminnan kroonista hyperfosfatemiaa voidaan estää ennalta nielemällä kationisia fosfaatteja sitovia aineita. Nämä estävät suolessa fosforin imeytymistä. Esimerkkejä näistä aineista ovat kalsiumkarbonaatti, kalsiumasetaatti, sevelameeri, lantaanikarbonaatti, sukroferrinen oksihydroksidi ja ferrisitraatti. Hypokalsemiaa ja hyperfosfatemiaa potevalle voidaan todennäköisesti antaa infuusiona kalsiumia vaarallisemman hypokalsemian parantamiseksi siitäkin huolimatta, että tämä voi lisätä kalsiumfosfaattikertymien muodostusta kudoksissa.[1] Ainakin munuaisten vajaatoimintaa potevilla akuutin hyperfosfatemian hoitoon on suositeltavaa antaa suolaliuosta infuusiona virtsaamisen aikaansaamiseksi. Tämä poistaa fosfaattiylimäärää virtsaan. Asetatsolamidia (diureetti) voidaan myös antaa virtsan tuoton lisäämiseksi. Tarvittaessa hemodialyysillä voidaan poistaa veren fosfaatteja.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e EV Lerma et al: Nephrology secrets, s. 533–537. 4. painos. Elsevier, 2019. ISBN 9780323478717. doi:10.1016/C2015-0-06604-7.
- ↑ M Cozzolino, P Ciceri, A Galassi: Hyperphosphatemia: a novel risk factor for mortality in chronic kidney disease. Annals of Translational Medicine, 2019, 7. vsk, nro 3. PubMed:30906759. doi:10.21037/atm.2018.06.50. ISSN 2305-5839. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e f JE Parrillo et al: Critical care medicine: principles of diagnosis and management in the adult, s. 1229–1238. Mosby Elsevier, 2008. ISBN 9780323048415. doi:10.1016/B978-032304841-5.50060-1.