Tuomas Takalo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuomas Takalo on suomalainen taloustieteilijä. Hän työskentelee taloustieteen professorina Hankenilla. Takalon tutkimukset käsittelevät muun muassa innovaatioita, immateriaalioikeuksia sekä rahoitusmarkkinoita. Takalo on dosentti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, Turun kauppakorkeakoulussa sekä Oulun yliopistossa ja lisäksi hän toimii neuvonantajana Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Aiemmin Takalo on työskennellyt muun muassa Suomen Pankin neuvonantajana rahapolitiikka- ja tutkimusosaston tutkimusyksikössä.[1]

Takalo on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1999 otsikolla "Essays on the Economics of Intellectual Property Protection".[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomas Takalon kotisivu Viitattu 18.6.2016
  2. Väitös: VTL Tuomas Takalo Helsingin yliopisto 20.2.1999. Viitattu 18.6.2016
  3. Takalo, T.: Esseitä immateriaalioikeuksien taloustieteestä. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1999, 95(3). vsk, s. 607-610. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2016

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.