Tämä on lupaava artikkeli.

Tuoksu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tuoksu eli haju on hajuaistiin vaikuttava ärsyke. Tuoksun aiheuttaa jokin kemiallinen yhdiste tai useiden yhdisteiden seos, josta haihtuu molekyylejä ilmaan.

Tuoksut on yleensä nimetty aiheuttajansa mukaan, mutta tuoksuille ei ole määritelty tieteellisiä ”perustuoksuja”. Tuoksuja voidaan ryhmitellä monin tavoin.

Ihminen vastaanottaa tuoksumolekyylit nenän hajuepiteeleissä, joista niiden kemiallinen informaatio kulkeutuu sähköisenä hajuhermoa pitkin aivojen kuorikerroksiin. Ihminen voi tunnistaa yli kymmenen tuhatta tuoksua. Tuoksuja hyödynnetään esimerkiksi hajuvesissä.

Tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoksut ja hajut syntyvät karkeasti sanoen viiden alkuaineen muodostamista yhdisteistä: hiilestä, rikistä, hapesta, typestä ja vedystä. Yksittäisistä alkuaineista kloori on varsinaisesti ainoa tuoksuva alkuaine. Tuoksu syntyy ilmassa olevista molekyyleistä, jotka ovat haihtuneet nestemäisestä aineesta eli siirtyneet kaasufaasiin. Pääosa tunnetuista yli 60 miljoonasta yhdisteestä ei haise. On arvioitu että 400 000 yhdisteellä on jonkinlainen tuoksuominaisuus.[1]

Tuoksuille ei ole tieteellisesti määritelty samanlaisia ”perustuoksuja”, joihin muut tuoksut perustuisivat, kuten esimerkiksi mauille on määritelty perusmaut. Erään yleisen luokittelun mukaan tällaisia perustuoksuja olisivat kamferinen homepallo, myskinen parfyymi, kukkainen ruusu, piparminttupurukumi, pistävä etikka ja mätä kananmuna. Tuoksuille ei myöskään ole annettu omia nimiä, vaan tuoksut tunnetaan niiden aiheuttajien nimillä.[2]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoksut voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, kuten: kasvikset, maa, kemialliset, puu, makeiset, mikrobiologiset, kukat, mausteet ja hedelmäiset.[3] Hajuvesien perinteisiä tuoksuperheitä ovat sitrustuoksut, kukkaistuoksut, saniaismaiset tuoksut, chypre-tuoksut, itämaiset tuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut.[4]

Hajuaistimuksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoksu aiheuttaa hajuaistimuksen, kun hajumolekyyli kiinnittyy nenän sisällä hajuepiteelille. Molekyylin kemiallinen informaatio muuttuu sähköiseksi, ja signaali lähtee etenemään hajuhermoa pitkin. Hajuaistimus kulkee primaariseen hajuaivokuoreen ja sitten aivojen kuorikerroksiin. Molekyylin sisältämä informaatio analysoidaan mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa.[5] Ihminen voi arvioiden mukaan tunnistaa yli 10 000 erilaista tuoksua.[1]

Koostumuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoksut voivat koostua sadoista eri haihtuvista yhdisteistä, mutta jotkin harvat niistä ovat hallitsevia ja antavat kullekin tuoksulle sen tunnistettavan ominaislaadun. Esimerkiksi mansikan aromi muodostuu 350 yhdisteestä, joista tärkeimmät ovat butanoaatit, heksanoaatit ja metyylifuranoni.[6] Kahvista on tunnistettu yli 800 aromiyhdistettä, joista parikymmentä on erityisen tärkeitä kahvituoksun ominaislaadulle. Kahvin tärkeimpiä tuoksuryhmiä ovat furaanit, pyratsiinit ja pyrrolit, ja yksittäisistä tuoksuyhdisteistä voimakkaimmat ovat damaskenoni, furfuryylitioli, vanilliini ja guaijakoli. Jotkin tuoksuyhdisteet haihtuvat kahvista jo 15 minuutin kuluessa paahdon jälkeen, ja myös kahvia keitettäessä niitä vapautuu runsaasti.[7] Viskissäkin on satoja aromiyhdisteistä, kuten savu ja vanilliini, mutta etanolin korkea pitoisuus vaikeuttaa niiden havaitsemista.[6]

Ihmisen tuoksu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen tuottaa monia tuoksuvia kemiallisia yhdisteitä, ja jokaisella ihmisellä on erilainen ominaistuoksunsa. Jotkin ihmisen tuoksuista ovat miellyttäviä, toiset epämiellyttäviä, ja jotkin vaikuttavat käyttäytymiseen tiedostamattomasti.[8]

Suolistokaasua syntyy ruoan sulatuksen yhteydessä bakteeritoiminnon kautta, ja se voi purkautua pahanhajuisena pieruna. Kaasun haju riippuu syödystä ruoasta ja suoliston bakteerikannasta. Röyhtäys ei yleensä ole kovin voimakkaan hajuinen. Suun bakteeritoiminta, useimmiten hampaiden pinnan bakteerikerros, voi aiheuttaa pahanhajuisen hengityksen eli halitoosin. Myös keuhkoista ja mahasta voi nousta pahanhajuista ilmaa, esimerkiksi tunteja aikaisemmin syödyn valkosipulin tai alkoholin tuottamien rikkiyhdisteiden hajua. Jotkin lääkkeet kuten penisilliini voivat aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Jotkin maksasairaudet, keuhkosyövät ja tulehdukset aiheuttavat hengitykseen ammoniakin hajua, ja diabetes asetonin hajua.[8]

Hiki on itsessään hajutonta. Runsas hikoilu aiheuttaa kuitenkin epämiellyttävää hajua, kun bakteeritoiminta alkaa ja bakteereista haihtuu pistävän hajuisia yhdisteitä, kuten indolia, 1-dodekanolia ja 3-metyyli-1-butaania. Ruoka-aineista valkosipuli, sipuli ja parsa vaikuttavat voimakkaimmin pahan hienhajun syntymiseen. Murrosiän tai stressin aiheuttama hormonitoiminnan lisääntyminen voi aiheuttaa epämiellyttävää hajua.[8]

Feromonit ovat hajuyhdisteitä, joita ihminen ei tietoisesti voi haistaa. Ne vaikuttavat kuitenkin käyttäytymiseen, kuten seksuaalikäyttäytymiseen.[8]

Monet ihmiset käyttävät hajusteita kuten hajuvesiä miellyttääkseen itseään tai muita ihmisiä.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuominen 2012, s. 11–12.
  2. Tuominen 2012, s. 12.
  3. Tuominen 2012, s. 51.
  4. Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Kosmetiikka ja nainen kautta aikojen, s. 85−87. Helsinki: Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
  5. Tuominen 2012, s. 13–15.
  6. a b Tuominen 2012, s. 18.
  7. Tuominen 2012, s. 22–23.
  8. a b c d Tuominen 2012, s. 34–36.
  9. Tuominen 2012, s. 23.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hatt, Hanns & Dee, Regine: Pieni tuoksu- ja makukirja. (Das kleine Buch vom Riechen und Schmechen, 2012.) Suomentanut Veikko Ahola. Jyväskylä: Docendo, 2013. ISBN 978-952-5912-85-2.