True Finn – Tosi suomalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
True Finn – Tosi suomalainen
Ohjaaja Yael Bartana
Säveltäjä Pessi Levanto
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Ihme-nykytaidefestivaali
Ensi-ilta 31. maaliskuuta 2014
Kesto 50 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
Elonet

True Finn – Tosi suomalainen on israelilaisen videotaiteilijan Yael Bartanan ohjaama taide-elokuva, joka oli vuoden 2014 Ihme-nykytaidefestivaalin pääteos. Sen ensiesitys oli 31. maaliskuuta 2014.

Elokuvan pääosassa on kahdeksan Suomessa asuvaa henkilöä, jotka edustavat eri etnisiä taustoja ja uskontoja. He viettivät tammikuussa 2014 viikon Kirkkonummella sijaitsevassa huvilassa ja suorittivat samalla erilaisia tehtäviä tosi-tv-ohjelmien tyylisesti.[1] Mukana olleet henkilöt valittiin avoimella haulla syksyllä 2013.[2]

Elokuva herätti huomiota jo ennen ensi-iltaansa, kun kansanedustaja Reijo Tossavainen syytti sitä blogikirjoituksessaan perussuomalaisten pilkasta.[3]

  1. Israelilaisen Yael Bartanan elokuva määrittelee suomalaisuuden uusiksi 2.2.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 10.3.2014. Viitattu 31.3.2014.
  2. Oletko sinä True Finn? 20.10.2013. Kansan Uutiset Verkkolehti. Viitattu 31.3.2014.
  3. Perussuomalaisia pilkataan "taiteen" keinoin ja verovaroin 31.3.2014. Uusi Suomi Puheenvuoro. Viitattu 31.3.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.