Torinon käärinliina

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Torinon käärinliina.

Torinon käärinliina on Italiassa Torinossa Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä pellavakangas, jossa on väitetty näkyvän ristiinnaulitun miehen hahmo. Nykykäsityksen mukaan esine on keskiaikainen väärennös, radiohiiliajoituksen mukaan noin 1300-luvulta.[1] Jotkut kuitenkin uskovat, että kyseessä on Jeesuksen hahmo, joka on siirtynyt liinaan tämän ylösnousemuksen hetkellä.[2]

Käärinliina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärinliinan osa Secondo Pian kuvaamana vuodelta 1898.

Torinon käärinliina on suorakaiteen muotoinen, kooltaan 437 x 111 cm, yhdestä kappaleesta valmistettu pellavakangas, joka on kudottu ns. kolme-yhteen kalanruototoimikas -tekniikalla. Käärinliinan vasemmassa laidassa kulkee yksinkertaisella saumalla kiinnitetty noin 8 cm levyinen kaista, joka on samaa materiaalia kuin pääkangaskin. Kankaalta erottuu paljain silmin epäselvä miehen hahmo sekä etu- että selkäpuolelta. Hahmo on voimakasrakenteinen, pitkätukkainen ja -partainen ja se on vainajan asennossa. Hahmon kädet on asetettu sukuelinten eteen. Kankaassa on punertavia läiskiä, jotka erottuvat selkeämpänä kuin itse hahmo. Niiden on esitetty olevan verta, toisaalta myös maalia, koska kyseisistä kohdista on löydetty pigmenttiä.[3][4][5][6]

Käärinliinassa näkyy palojälkiä useassa kohdin kangasta. Käärinliina vaurioitui pahoin vuonna 1532 tulipalossa sen silloisessa säilytyspaikassa Savoijien pääkaupungissa Chambéryssä. Liinan jäljet aiheutti kuumuudessa sulanut säilytysarkun hopea. Vauriojälkien säännönmukaisuus johtuu kankaan taitostavasta. Paikalliset klarissanunnat saivat tehtäväkseen korjata vauriot, minkä he tekivät mm. ompelemalla palojälkien taakse paikkapalat ja peittämällä koko tekstiilin nurjalta puoleltaan hollanninpalttinasta tehdyllä tukikankaalla.[7][8][9]

Käärinliina osana katolista pyhäinjäännöskulttia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisen ensyklopedian mukaan pyhäinjäännösten palvonta oli osa keskiaikaista kansanuskoa. Niiden valmistaminen ja kaupustelu oli myös laajamittaista. Arvokkaimpia olivat Jeesukseen liittyvät esineet, kuten Jeesuksen vauva-aikainen huopa, ristin kappaleet ja mm. Jeesuksen esinahka, joita usea väitti omistavansa. Ensyklopedia kuvaa kirkon monesti vaivihkaisesti antaneen tällaisten reliikkien vaipua unohduksiin.[10] Kristuksen käärinliinoiksi väitettyjä esineitä tunnetaan keskiajalta noin neljäkymmentä, mutta suurin osa niistä on tuhoutunut. Osassa oli kuvia ja osassa veritahroja. Toiset olivat kokonaan valkoisia.[11] Arkeologi Lombatti on huomauttanut, että Vatikaani ja paavit erityisesti eivät ole väittäneet kuvaa aidoksi mutta he kuitenkin sallivat sen näytillä pidon. Hän on syyttänyt myös liinaa aidoksi väittäviä tutkijoina esiintyviä henkilöitä näennäistieteilijöiksi, jotka eivät tunne arkeologiaa.[4] Uskonpuhdistus suhtautui pyhäinjäännöksiin avoimen kielteisesti.[12]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa vanhin maininta pyhäinjäännöksestä on peräisin vuodelta 1357, jolloin käärinliina oli esillä Lireyn kaupungissa. Esineen omisti tuolloin ranskalainen ritari Geoffrey de Charny, joka järjesti pyhäinjäännöksen julkisia esittelyitä pyhiinvaeltajille ansaitakseen rahaa perustamansa Lireyn kollegiaattikirkon ylläpitokuluihin.[2] Maininta käärinliinasta löytyy myös vuodelta 1389 olevasta asiakirjasta, jota kutsutaan piispa Pierre d’Arcisin Memorandumiksi. Memorandumissa kerrotaan käärinliinan näytöksistä pienessä Lireyn kirkossa 1300-luvun puolivälissä, ja piispa kertoo pitävänsä käärinliinaa maalattuna väärennöksenä.[13] Memorandumin löytäjien on sittemmin kuitenkin väitetty tehneen asiakirjaan muutoksia ja lisäyksiä koskien piispan uskoa käärinliinan aitouteen.[14]

Käärinliina pysyi de Charnyn suvun hallussa vuoteen 1453 saakka, jolloin ilman perillisiä jäänyt Geffrey de Charnyn pojantytär Margaret luovutti kankaan Savoijin herttua Ludvigille. Vastalahjaksi hän sai herttualta Varambonin linnan sekä Lyonin lähellä sijaitsevan Miribelin maatilan. Sadan vuoden kuluessa kirkon suhtautuminen Torinon käärinliinan aitouteen oli muuttunut. Kun Margaret ei suostunut luovuttamaan pyhäinjäännöstä Lireyn kaniikeille, hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen 1459. Se tosin pian peruttiin kaniikkien havaittua käärinliinan palauttamisen mahdottomaksi.[2]

Käärinliina sijoitettiin vuonna 1502 Ranskaan Chambéryn kaupunkiin herttuan kirkon kappeliin. Käärinliinaa alettiin näyttää yleisölle vuosittain vuodesta 1506. Kappelissa syttyi joulukuussa 1532 tuhoisa tulipalo, joka oli vähällä tuhota myös kankaan. Hopea-arkku, jossa liinaa säilytettiin säästyi kuitenkin yllättävän hyvin liekeiltä. Arkku oli sulanut yhdestä kulmastaan, ja sula metalli oli polttanut reikiä käärinliinaan. Kuva kuitenkin säilyi ehjänä. Klarissalaisnunnat ompelivat käärinliinaan takakappaleen hollanninpalttinasta ja paikkasivat vaurioituneita kohtia vuonna 1534.[2]

Monien vaiheiden jälkeen kirkko sai tavoittelemansa pyhäinjäännöksen haltuunsa, ja se siirrettiin Torinoon 1578 osana herttua Emmanuel Filibertin suunnitelmaa pääkaupungin siirtämiseksi Torinoon. Vuonna 1694 se sijoitettiin Torinon katedraalin kuninkaalliseen kappeliin Guarino Guarinin suunnittelemaan tarkoitusta varten rakennettuun pyhäkköön. Käärinliinaa esiteltiin yleisölle ainakin vuosina 1804, 1815, 1842 ja 1868, jolloin Savoijin prinsessa Clotilde ompeli siihen uuden taustakankaan punaisesta silkistä.[2]

Italian kuningaskunnan 15-vuotisjuhlan kunniaksi käärinliinaa pidettiin näytteillä 25. toukokuuta 1898 alkaen kahdeksan päivän ajan, ja valokuvaaja Secondo Pia pääsi ensimmäistä kertaa kuvaamaan käärinliinaa. Tulos hämmästytti, koska valokuvaus sai aikaan ”elävän näköisen” kuvan, joka näkyy käärinliinassa ainoastaan negatiivista. Toisin sanoen käärinliina itsessään on eräänlainen ”negatiivi”, josta varsinainen kuva tulee selvästi esille valokuvanegatiiveissa.[2]

Vuonna 1902 ranskalainen vertailevan anatomian professori Yves Dalege piti Ranskan akatemiassa kohua herättäneen esitelmän käärinliinan aitoudesta. Vuonna 1931 Giuseppe Enrie pääsi kuvaamaan liinaa, jolloin sen ”negatiivinen kuva” näkyi silloisella kuvaustekniikalla entistä selvemmin. Käärinliina selviytyi toisesta maailmansodasta, mutta tuntematon henkilö yritti polttaa sen vuonna 1972.[2]

Tieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläinen kriminologi, tohtori Max Frei sai 22.–23. marraskuuta 1973 ottaa analyysia varten näytteitä varten käärinliinan pinnalta kohdista, joissa näyttää olevan verijälkiä, sekä kaksi pientä näytettä kankaasta. Hän löysi kankaasta siitepölyhiukkasia, jotka voivat olla peräisin Palestiinasta ja Turkista, mistä pääteltiin kankaan jossain vaiheessa ennen 1300-lukua olleen kyseisillä alueilla. Samana vuonna professori Gilbert Raes sai käyttöönsä kankaasta pieniä näytteitä. Ensimmäinen käärinliinatutkijoiden konferenssi järjestettiin 1977 Yhdysvalloissa.[2]

1978 järjestetyn Torinon käärinliinan esittelyn yhteydessä yhdysvaltalainen STURP-tutkimusryhmä sai tutkia liinaa useita päiviä. Ryhmä otti siitepölynäytteitä, kuitunäytteitä ja kuvasi liinaa sen ajan uusimmilla laitteilla, muun muassa VP8-kuva-analysaattorilla[15], joka paljasti kankaassa olevan kuvan olevan kolmiulotteinen. STURP tuotti suuren määrän informaatiota, jota edelleenkin hyödynnetään sindonologiassa eli Torinon käärinliinaan kohdistuvassa tutkimushaarassa. John Heller ja Adam Adler väittivät jäljittäneensä näytepalasta verta. Vuonna 1984 John F. Fischer kuitenkin osoitti, että käytetyllä menetelmällä sama tulos saadaan myös temperamaalista.[16]

Ensimmäinen radiohiiliajoitustutkimus käärinliinan iän selvittämiseksi tehtiin vuonna 1988. Radiohiiliajoituksen suorittivat samanaikaisesti Oxfordin yliopisto, Arizonan yliopisto ja ETH Zürich. Käärinliinasta otettiin näyte Torinon katedraalissa 21. huhtikuuta 1988, tutkijajoukon läsnä ollessa.[17] Näyte oli peräisin Raesin käyttöönsä saaman näytepalan välittömästä yhteydestä [18] Ajoituksen tulokset julkaistiin Nature-lehdessä 1989. Sen mukaan näytepala on 95 prosentin todennäköisyydellä peräisin vuosien 1260–1390 väliseltä ajalta. Vertailunäytteet otettiin nubialaisesta haudasta, jonka on arvioitu olleen 1000-luvulta, thebesläisen Kleopatra-nimisen naisen muumiosta ja pyhän Louis d’Anjoun kaavusta, jonka uskotaan olevan 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta. Tulosten mukaan nubialaisen haudan näyte olisi peräisin ajalta 1026–1160, Kleopatran muumio olisi vuosilta 9 eaa.–78 jaa., Louis d’ Anjoun kaapu ajalta 1264–1283 ja Torinon käärinliinan näyte ajalta 1262–1384.[17][18]

Jotkut väittivät ajoitusnäytteen saastuneen: mahdollisia virhelähteitä olisivat olleet bakteerit ja se, että käärinliina oli kerran pelastettu tulipalosta. Samoin näytepala voisi olla osa käärinliinaan jälkikäteen lisättyä nuorta kohtaa. Kuitenkin riittävä määrä bakteereja olisi näkynyt jo paljaalla silmällä, ja kangas oli sellaista, että sen kuiduista voitiin hyvin puhdistaa palojäljet ennen ajoittamista. Ajoituksen virheellisyys vaatisi, että 64 prosenttia kaikesta näytteen hiilestä olisi kontaminaatiota.[19]

Raymond N. Rogers väitti vuonna 2005, että vuoden 1988 radiohiilitutkimuksessa käytetty käärinliinan näytepala ei ehkä olisi ollut osa alkuperäistä käärinliinaa. Rogers esitti keksineensä oman ajoitusmenetelmän, jolla ajoitti käärinliinan 1 300–3 000 vuotta vanhaksi ja suositti uusien radiohiilikokeiden tekemistä useilla eri näytteillä. Väitteeseen on suhtauduttu kriittisesti.[3][20]

Vuonna 2009 löydettiin jerusalemilaisesta haudasta tähän mennessä ensimmäinen ajanlaskun alun aikainen käärinliina. Sen kangas oli kuitenkin kudottu eri tekniikalla kuin Torinon käärinliinan, minkä katsottiin tukevan päätelmää, että Torinon liina ei ole aito.[21]

Pääsiäisviikolla 2013 julkaistiin Italiassa kirja Il Mistero della Sindone eli 'Käärinliinan mysteeri', jonka ovat kirjoittaneet Padovan yliopiston professori Giulio Fanti ja toimittaja Saverio Gaeta. Fanti on tutkinut samoja näytepaloja, joita käytettiin radiohiilitutkimuksessa vuonna 1988. Fanti tarkasteli kuituja infrapunan ja spektroskopian avulla. Hänen tutkimuksensa mukaan liina ajoittuisi välille 300 eaa. ja 400 jaa. ja olisi Palestiinan alueelta, ja siten se olisi Jeesuksen ajalta. Hänen mukaansa vuoden 1988 mittaukset olisivat saastuneita. Fanti ja myös Gaeta, joka on työskennellyt katolisen kirkon tiedotusvälineissä, ovat hartaita katolisia.[22]

Vuonna 2017 Plos Onessa julkaistiin tutkimus, jonka johtopäätös oli, että liinasta otetussa kuidussa oli monivammapotilaan verta, minkä tulkittiin tarkoittava, että häntä oli kidutettu. Seuraavana vuonna Plos One veti tutkimuksen pois sen puutteellisen laadun vuoksi: Olisi tullut käyttää kontrollinäytteitä sen selvittämiseksi, oliko näytteessä todella ihmisen verta, verta ollenkaan vaiko esimerkiksi mustetta. Myös näytteen alkuperä oli jäänyt epäselväksi.[23][24] Tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja Carlino arvosteli kritiikkiä ristiretkeksi.[24]

Heinäkuussa 2018 Journal of Forensic Sciences -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa päädyttiin siihen, että vaikka jälkien oletettaisiin olevan verta, ovat ne ristiriidassa keskenään. Osa jäljistä on sellaisia, että henkilön olisi täytynyt olla verta vuotaessaan seisaallaan. Päätelmä oli, että kuvan tekijä ei ole onnistunut lavastamaan jälkiä oikein.[25]

Miten liinan ihmiskuva on syntynyt?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperän ja iän lisäksi liinassa olevien jälkien tekotavasta on esitetty eri arvioita. Suomessa Juha Hiltunen on esittänyt vainajakuvan syntyneen kankaan pellavakuitujen palamisen seurauksena. Kuitujen pinta on palanut karrelle, mutta sisus on vahingoittumaton.[26] Hiltusen käsitys on, että "Huomattava yksimielisyys vallitsee kuitenkin siitä, että mikä prosessi kuvan synnyttikin, se aikaansai hapettumista, kuivumista ja konjugaatiota pellavakankaan mikrokuidun polysakkaridirakenteessa."[27] Vuonna 2009 esitettiin niin kutsuttu koronapurkaushypoteesi. Sen mukaan vainajan sisältä tullut pallosalaman kaltainen voimakas energiapurkaus olisi polttanut jäljet, joista kuva muodostuu.[28]

Vuonna 1966 englantilainen kirjailija Geoffrey Ashe kertoi saaneensa syntymään Torinon käärinliinan kuvan kaltaista jälkeä, kun oli pitänyt kuumennettua metalliesinettä lähellä pellavakangasta.[2] Ryhmä italialaisia tutkijoita kertoi vuonna 2009 valmistaneensa Torinon käärinliinan kopion menetelmillä, jotka olivat käytössä 1300-luvulla. He katsoivat näin osoittaneensa, että liina olisi kyetty valmistamaan keskiajalla.[29][30] Luigi Garlaschellin projektin rahoitti Rationalististen ateistien ja agnostikkojen unioni. [31] Heillä ei ollut pääsyä tutkimaan alkuperäistä Torinon liinaa.

Liinasta otetuista näytteistä on löydetty myös keskiajalla tavanomaisia pigmenttejä, mutta aitouden puolustajat ovat väittäneet niiden tarttuneen muista maalauksista.[20]

Tornin käärinliinan merkitys matkailulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torinon käärinliinamuseo on suosittu turistikohde, vaikka itse liina ei ole esillä. Liinaa on kuitenkin alettu pitää näytillä yhä useammin, muun muassa vuosina 2000, 2010 ja 2015. Joka kerta yli miljoona turistia kävi katsomassa sitä.[32] Historian kuluessa Torinon käärinliinasta on valmistettu useita kopioita, joista vanhimpia markkinoidaan niitäkin arvokkaina pyhäinjäännöksinä.[33] Käärinliinan moderneja kopioita ja muuta aiheeseen liittyvää rekvisiittaa on kiertänyt myös Suomessa. Väärennösten ja perättömien väitteiden esittämistä totena on kritisoitu.[34]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Torinon käärinliina. Hakusana teoksessa Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
  2. a b c d e f g h i Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus. (The shroud of Turin, 1979.) Suomentanut Klaus Karttunen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09056-5.
  3. a b Nickell, Joe: Claims of Invalid “Shroud” Radiocarbon Date Cut from Whole Cloth 2.3.2005. New York: CSICOP. Viitattu 3.4.2010.
  4. a b The Bible and Interpretation - The Shroud Is Just Another Hoax Forged During the Middle Ages www.bibleinterp.com. Viitattu 30.7.2018.
  5. John H. Heller. Report on the Shroud of Turin. Houghton Mifflin, 1983. ISBN 0-395-33967-7.
  6. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 76-78
  7. Joan Carroll Cruz. Relics. Our Sunday Visitor. 1984. s. 49. ISBN 0-87973-701-8.
  8. Ian Wilson, The Blood and the Shroud. New York: Free Press, 1998. ISBN 0-684-85359-0
  9. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 54-55
  10. Catholic Encyclopedia: Relics www.newadvent.org. Viitattu 30.7.2018.
  11. Kallman, Matthew: The Turin Shroud is a fake… and it’s one of 40: Historian claims linen cloths were produced 1,300 years after crucifixion Mail Online. Viitattu 30.7.2018.
  12. Relic | religion Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.7.2018. (englanniksi)
  13. Emmanuel Poulle, Les sources de l'histoire du linceul de Turin. Revue critique, Revue d'Histoire Ecclésiastique, 2009/3-4. s. 776
  14. Bruno Bonnet-Eymard, Study of original documents of the archives of the Diocese of Troyes in France with particular reference to the Memorandum of Pierre d’Arcis. History, Science, Theology and the Shroud. Acts of the Symposium of Saint Louis (Missouri) 1991. s. 233-260.
  15. VP8 Image Analyzer& Shroud of Turin, Shroudnm.com
  16. Nickell, Joe: Science of Miracles. Prometheus Books, 2013.
  17. a b Damon, P.E. ym.: Radiocarbon Dating of the Shroud of Turin. Nature, 1989, nro Vol. 337, No. 6208, s. 611–615. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. a b Rogers, Raymond N.: Studies on the radiocarbon sample on the shroud of Turin. Thermochimica Acta, 2005, nro 425, s. 189–194. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  19. Turney, Chris: Luut, kivet ja tähdet: Iänmäärityksen tiede, s. 58–61. (Bones, rocks and stars: The science of when things happened, 2006.) Suomentanut Arja Hokkanen. Ursan julkaisuja 103. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2007. ISBN 978-952-5329-58-2.
  20. a b Nickell, Joe: Claims of Invalid “Shroud” Radiocarbon Date Cut from Whole Cloth - CSI www.csicop.org. Viitattu 30.7.2018.
  21. 'Jesus-era' burial shroud found news.bbc.co.uk. 16.12.2009. Viitattu 30.7.2018. (englanniksi)
  22. Torinon käärinliina ei sittenkään ole keskiaikainen huijaus?, Yle uutiset 31.3.2013
  23. The PLOS ONE Editors: Retraction: Atomic resolution studies detect new biologic evidences on the Turin Shroud. PLOS ONE, 19.7.2018, nro 7, s. e0201272. doi:10.1371/journal.pone.0201272. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio. en
  24. a b Over authors’ objections, PLOS ONE retracts paper claiming Shroud of Turin showed evidence of trauma Retraction Watch. 19.7.2018. Viitattu 26.7.2018. (englanniksi)
  25. Turin Shroud conceals a bloody secret NewsComAu. Viitattu 26.7.2018.
  26. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? (2009), 82.
  27. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 82, jonka loppuviitteessä 22 hän kehottaa tutustumaan n. 20 tutkimuksen yleiskatsauksiin, jotka on esitelty kokouksessa The Third Dallas International Conference on the Shroud of Turin: Dallas, Texas, September 8-11, 2005, Scientific papers & articles. www.shroud.com/
  28. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 82-83, 310-312
  29. Italialaistutkijat osoittivat Torinon käärinliinan väärennökseksi 6.10.2009. Yle Kulttuuri. Viitattu 3.4.2010.
  30. Laitala, Marko: Torinon mystisen käärinliinan tekotapa paljastui Tekniikka & talous. 6.10.2009. Viitattu 3.4.2010.
  31. http://edition.cnn.com/2009/WORLD/europe/10/07/italy.turin.shroud/
  32. Scientists prove Turin Shroud not genuine (again) The Independent. Viitattu 30.7.2018. (englanniksi)
  33. desing: HMS design - www.hmsdesign.cz: Broumov monastery - The Turin Shroud www.klasterbroumov.cz. Viitattu 30.7.2018. (englanniksi)
  34. Hämmentävä Torinon käärinliina -näyttely Changes in Sacred Texts and Traditions. 5.4.2016. Viitattu 30.7.2018. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiltunen, Juha: Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-806-2.
  • Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus (alkuteos The Shroud of Turin). Helsinki: Kirjapiiri Oy, 1979. ISBN 951-819-013-5.
  • Wilcox, Robert K.: Jeesuksen käärinliinan arvoitus (alkuteos Shroud). Lahti: Kuva ja Sana, 1978. ISBN 951-9073-52-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]