Ero sivun ”Buddy Holly” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Kielenhuoltoa ja korjauksia engl. Wikipedian mukaan. Vielä riittää paranneltavaa. |
p Korjattu kirjoitusvirheitä. |
||
| Rivi 52: | Rivi 52: | ||
===Holly New Yorkissa=== |
===Holly New Yorkissa=== |
||
Kunnianhimoinen Buddy kiinnostui New Yorkin musiikki-, levytys- ja julkaisumaailmasta, muiden bändin jäsenten halutessa takaisin Lubbockiin. Tämän seurauksena ryhmä vuoden 1958 lopussa hajosi. Buddy ja Maria Elena muuttivat Greenwich Villageen, New Yorkiin 9th Streetin ja 5th Avenuen kulmaan. Siellä Buddy äänitti "Apartment Tapes" -nimellä tunnetun joukon akustisia kappaleita, mm. "Crying, Waiting, |
Kunnianhimoinen Buddy kiinnostui New Yorkin musiikki-, levytys- ja julkaisumaailmasta, muiden bändin jäsenten halutessa takaisin Lubbockiin. Tämän seurauksena ryhmä vuoden 1958 lopussa hajosi. Buddy ja Maria Elena muuttivat Greenwich Villageen, New Yorkiin 9th Streetin ja 5th Avenuen kulmaan. Siellä Buddy äänitti "Apartment Tapes" -nimellä tunnetun joukon akustisia kappaleita, mm. "Crying, Waiting, Hoping" ja "What To Do", jotka julkaistiin Buddyn kuoleman jälkeen. |
||
| Rivi 65: | Rivi 65: | ||
Esityksen jälkeen Buddy vuokrasi [[Beechcraft Bonanza]] -pienkoneen lennättämään hänet ja kaksi uuden taustabändin jäsentä (Tommy Allsup ja Waylon Jennings) [[Fargo]]on, [[Pohjois-Dakota]]an. Jennings ei kuitenkaan lähtenyt mukaan ja tämän paikan sai The Big Bopper, joka oli juuri toipumassa nuhasta, myös Valens halusi päästä koneeseen ja lopulta Allsup ja Valens heittivät 50 sentin kolikkoa. Allsup hävisi. |
Esityksen jälkeen Buddy vuokrasi [[Beechcraft Bonanza]] -pienkoneen lennättämään hänet ja kaksi uuden taustabändin jäsentä (Tommy Allsup ja Waylon Jennings) [[Fargo]]on, [[Pohjois-Dakota]]an. Jennings ei kuitenkaan lähtenyt mukaan ja tämän paikan sai The Big Bopper, joka oli juuri toipumassa nuhasta, myös Valens halusi päästä koneeseen ja lopulta Allsup ja Valens heittivät 50 sentin kolikkoa. Allsup hävisi. |
||
Lentokone lähti lumisateessa ja kovassa tuulessa kello 0.55 ja putosi vain muutaman minuutin päästä lähdöstä. Koneen löysi sen omistaja, Jerry Dwyer, vasta useita tunteja myöhemmin, noin 8 kilometrin päästä lentokentältä. Turmassa kuolivat Buddy, |
Lentokone lähti lumisateessa ja kovassa tuulessa kello 0.55 ja putosi vain muutaman minuutin päästä lähdöstä. Koneen löysi sen omistaja, Jerry Dwyer, vasta useita tunteja myöhemmin, noin 8 kilometrin päästä lentokentältä. Turmassa kuolivat Buddy, Valens, Richardson ja koneen 21-vuotias ohjaaja Roger Peterson. Buddy, Valens ja Richardson olivat lentäneet ulos koneesta. Kaikki olivat kuolleet törmäyksessä välittömästi. Turman syynä oli ohjaajan virheellinen toiminta sääolosuhteissa, jotka olivat huonommat kuin mihin hänen kelpoisuutensa riitti. Don McLean kutsui päivää nimellä ''"The Day the Music Died"'' (suom. "päivä jona musiikki kuoli"). |
||
Vaikka turma saikin suuren huomion paikallisissa uutisissa, sen syrjäytti kansainvälisissä uutisissa toinen lentokoneonnettomuus, joka tapahtui New Yorkissa: American Airlinesin lento 320 putosi kesken laskeutumisen [[LaGuardian lentoasema|La Guardia]]n lentokentälle jolloin 65 matkustajaa sai surmansa. Myös uutiset [[Vincent Astor]]in kuolemasta peittivät Buddyn turman. |
Vaikka turma saikin suuren huomion paikallisissa uutisissa, sen syrjäytti kansainvälisissä uutisissa toinen lentokoneonnettomuus, joka tapahtui New Yorkissa: American Airlinesin lento 320 putosi kesken laskeutumisen [[LaGuardian lentoasema|La Guardia]]n lentokentälle jolloin 65 matkustajaa sai surmansa. Myös uutiset [[Vincent Astor]]in kuolemasta peittivät Buddyn turman. |
||
Versio 28. huhtikuuta 2010 kello 18.54
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. |
| Charles Hardin Holley | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. syyskuuta 1936 |
| Kuollut | 3. helmikuuta 1959 (22 vuotta) |
| Ammatti | laulaja-sanoittaja ja kitaristi |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Buddy Holly |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1955-1959 |
| Tyylilajit | rock and roll ja Rockabilly |
| Soittimet | kitara, piano ja viulu |
| Yhtyeet | The Crickets |
| Levy-yhtiöt | Decca, Brunswick, Coral |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Charles Hardin Holley, paremmin tunnettu nimellä Buddy Holly (7. syyskuuta 1936 – 3. helmikuuta 1959) oli amerikkalainen laulaja, sanoittaja ja rock and rollin tienraivaaja. Vaikka hänen menestyksensä ennen lento-onnettomuudessa tapahtunutta kuolemaa kesti vain puolitoista vuotta , Hollya on kuvailtu "rock and rollin varhaiskauden suurimmaksi yksittäiseksi luovaksi voimaksi". Hänen musiikkinsa on innoittanut useita aikalaisia ja myöhempiä muusikoita, muun muassa The Beatlesia, The Beach Boysia, The Rolling Stonesia ja Bob Dylania.
Hollyn tunnetuimpia kappaleita ovat läpimurtosingle "That'll Be The Day", "Peggy Sue", "Oh Boy" ja "Not Fade Away". Hän julkaisi myös Paul Ankan säveltämän "It Doesn't Matter Anymore" -kappaleen.
Holly oli ensimmäisiä muusikoita, joka nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1986. Vuonna 2004 Rolling Stone -lehti arvosti Hollyn sijalle 13 "The Fifty Greatest Artists of All Time" -listalla.
Biografia
Nuoruus
Charles Hardin Holley syntyi Lubbockissa, Texasissa Lawrence Odell Holleylle ja Ella Pauline Drakelle työn päivänä (Labor Day) vuonna 1936. Perhepiirissä häntä kutsuttiin aina Buddyksi. Holleyt olivat musikaalisia, ja jo nuorena Buddy oppi soittamaan pianoa, kitaraa ja viulua. Vuonna 1949 hän nauhoitti Hank Snow'n kappaleen "My Two Timin' Woman" kaverinsa musiikkiliikkeestä "lainaamalla" nauhurilla.
Saman vuoden syksynä Buddy tapasi Bob Montgomeryn Hutchinson Junior High Schoolissa. Musiikki kiinnosti molempia ja he muodostivat duon "Buddy and Bob". Bluegrassistä vaikutteita ottanut pari lauloi duettoja paikallisilla klubeilla ja high schoolin kisoissa. Buddy lauloi koulun kuorossa ja hänen kiinnostuksensa musiikkiin kasvoi läpi high school -ajan.
Musiikkiura
Nähtyään Elvis Presleyn livenä Lubbockissa vuoden 1955 alussa Buddy vaihtoi bluegrass-musiikista rockiin. 15. lokakuuta hän herätti nashvillelaisen kykyjenetsijän kiinnostuksen esiintyessään ennen Elvistä eräällä keikalla. Buddyn ura rockissa jatkui, kun hän esiintyi ennen Billy Haley & His Cometsia paikallisessa rock-showssa, jonka organisoi Eddie Crandall, joka oli myös Marty Robbinsin manageri.
Esityksen tuloksena Buddy allekirjoitti 8. helmikuuta 1956 Decca Recordsin kanssa levytyssopimuksen, jossa hänen sukunimensä oli kirjoitettu väärin: Holly. Buddy omaksui tämän virheellisen muodon taiteilijanimekseen. Hän muodosti oman yhtyeensä, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä The Crickets.
Samana vuonna Buddy lähti Nashvilleen levyttämään tuottaja Owen Bradleyn kanssa. Syntyneiden kappaleiden listaan kuului myös varhainen versio laulusta "That'll Be The Day", jonka nimi tuli John Waynen repliikistä vuoden 1956 elokuvassa Etsijät. Decca julkaisi kaksi singleä, "Blue Days, Black Nights" ja "Modern Don Juan", jotka eivät menestyneet kovin hyvin. 22. tammikuuta 1957 Decca ilmoitti Buddylle, ettei levytyssopimusta enää jatkettaisi, mutta vaati, ettei Buddy levyttäisi samoja kappaleita kenellekään muulle viiden vuoden aikana.
Buddy palkkasi managerikseen Norman Pettyn ja alkoi levyttää tämän studiolla New Mexicossa. Petty markkinoi häntä musiikin julkaisijoille ja levy-yhtiöille. Brunswick Records allekirjoitti The Cricketsien kanssa sopimuksen 19. maaliskuuta. Pian sen jälkeen Buddy allekirjoitti omasta puolestaan sopimuksen Coral Recordsin kanssa. Hän päätyi näin sikäli erikoiseen tilanteeseen, että hänellä oli kaksi levytyssopimusta samaan aikaan.
27. toukokuuta "That'll Be The Day" julkaistiin singlenä, ja kappaleesta tuli välittömästi hitti. Laulu oli 23. syyskuuta ensimmäisellä sijalla USA:n "Best Seller in Stores"-listalla, ja 1. marraskuuta alkaen kolmen viikon ajan Ison-Britannian singlelistalla. 1. joulukuuta The Crickets esitti sen ja toisen hitin, "Peggy Suen", The Ed Sullivan Show'ssa.
Buddy onnistui rakentamaan siltaa yli rock'n'rollia leimanneen rodullisen kahtiajaon. Siinä missä Elvis teki "mustasta" musiikista hyväksytympää valkoisten keskuudessa, Buddy voitti mustan yleisön suosion kun The Crickets esiintyi New Yorkin Apollo Theaterissa 16.–22. elokuuta 1956.
Koska Buddylla oli Deccan kanssa levytyssopimukset sekä sooloartistina että osana The Cricketsiä, julkaistiin kaksi debyyttialbumiakin: The "Chirping" Crickets 27. marraskuussa 1957 ja Buddy Holly 20. helmikuuta 1958. Singlet "Peggy Sue" ja "Oh Boy!" nousivat Top 10:een sekä USA:ssa että Isossa-Britanniassa. Buddy ja The Crickets kiersivät tammikuussa Australiaa ja maaliskuussa Isoa-Britanniaa. Kolmas ja viimeinen albumi, That'll Be The Day, koottiin vanhoista äänityksistä ja julkaistiin huhtikuussa.
Avioliitto
Kesäkuussa 1958 Buddy tapasi Maria Elena Santiagon (s. 1935 San Juan, Puerto Rico) joka työskenteli erään newyorkilaisen musiikkijulkaisijan palveluksessa.
Buddy kutsui Maria Elenan lounaalle ja pyysi tätä illastamaan kanssaan myöhemmin samana iltana P. J. Clarke'sissa. Buddy kosi Maria Elenaa parin ensimmäisillä treffeillä. "Ollessamme illastamassa hän nousi ylös käsi selän takana. Hän antoi minulle ruusun ja sanoi 'Tämä on sinulle. Tulisitko vaimokseni?'". Seuraavana aamuna Buddy meni kysymään Maria Elenan vanhempien hyväksyntää. Aluksi Maria Elena luuli Buddyn vain pilailevan, mutta pari vihittiin Lubbockissa 15. elokuuta 1958, alle kaksi kuukautta ensitapaamisensa jälkeen. "Minulla ei ollut ikinä ollut poikaystävää. En ollut ollut ikinä ennen treffeillä. Mutta kun näin Buddyn, se oli kuin taikaa. Välillämme oli jotain erikoista: rakkautta ensisilmäyksellä," Maria Elena kertoi Lubbock Avalanche -lehdelle heidän hääpäivänsä 50:ntenä vuosipäivänä. Kuherruskuukauden pari vietti Acapulcossa. Monet fanit eivät ennen Buddyn kuolemaa edes tienneet hänen olleen naimisissa.
Buddy kirjoitti kappaleen "True Love Ways" suhteestaan nuoreen vaimoonsa. Se nauhoitettiin 21. lokakuuta 1958 Decca's Pythian Templessä Maria Elenan läsnäolleessa.
Holly New Yorkissa
Kunnianhimoinen Buddy kiinnostui New Yorkin musiikki-, levytys- ja julkaisumaailmasta, muiden bändin jäsenten halutessa takaisin Lubbockiin. Tämän seurauksena ryhmä vuoden 1958 lopussa hajosi. Buddy ja Maria Elena muuttivat Greenwich Villageen, New Yorkiin 9th Streetin ja 5th Avenuen kulmaan. Siellä Buddy äänitti "Apartment Tapes" -nimellä tunnetun joukon akustisia kappaleita, mm. "Crying, Waiting, Hoping" ja "What To Do", jotka julkaistiin Buddyn kuoleman jälkeen.
The Day the Music Died
Buddylle tarjottiin keskilänteen tehtävää kolmiviikoista Winter Dance Party -kiertuetta, joka alkaisi 23. tammikuuta 1959. Kierueella esiintyisi mm. Dion, Belmonts, Ritchie Valens ja J. P. "The Big Bopper" Richardson.
Esiinnyttyään Green Bayssä, Wisconsinissa 1. helmikuuta kiertue lähti kohti Clear Lakea Iowassa jossa esiinnyttiin 2. helmikuuta 1959. Konsertti Clear Lakella ei sisältynyt alkuperäiseen kiertueohjelmaan, joka pitkien välimatkojen ja huonojen kuljetusten vuoksi oli muutenkin rasittava.
Esityksen jälkeen Buddy vuokrasi Beechcraft Bonanza -pienkoneen lennättämään hänet ja kaksi uuden taustabändin jäsentä (Tommy Allsup ja Waylon Jennings) Fargoon, Pohjois-Dakotaan. Jennings ei kuitenkaan lähtenyt mukaan ja tämän paikan sai The Big Bopper, joka oli juuri toipumassa nuhasta, myös Valens halusi päästä koneeseen ja lopulta Allsup ja Valens heittivät 50 sentin kolikkoa. Allsup hävisi.
Lentokone lähti lumisateessa ja kovassa tuulessa kello 0.55 ja putosi vain muutaman minuutin päästä lähdöstä. Koneen löysi sen omistaja, Jerry Dwyer, vasta useita tunteja myöhemmin, noin 8 kilometrin päästä lentokentältä. Turmassa kuolivat Buddy, Valens, Richardson ja koneen 21-vuotias ohjaaja Roger Peterson. Buddy, Valens ja Richardson olivat lentäneet ulos koneesta. Kaikki olivat kuolleet törmäyksessä välittömästi. Turman syynä oli ohjaajan virheellinen toiminta sääolosuhteissa, jotka olivat huonommat kuin mihin hänen kelpoisuutensa riitti. Don McLean kutsui päivää nimellä "The Day the Music Died" (suom. "päivä jona musiikki kuoli").
Vaikka turma saikin suuren huomion paikallisissa uutisissa, sen syrjäytti kansainvälisissä uutisissa toinen lentokoneonnettomuus, joka tapahtui New Yorkissa: American Airlinesin lento 320 putosi kesken laskeutumisen La Guardian lentokentälle jolloin 65 matkustajaa sai surmansa. Myös uutiset Vincent Astorin kuolemasta peittivät Buddyn turman.
Buddyn hautajaiset pidettiin 7. helmikuuta 1959 Tabernacale Baptist Churchissä Lubbockissa. Siunauksen toimitti Ben D. Johnson, joka oli vihkinyt Buddyn ja Maria Elenan vain muutamia kuukausia aiemmin. Arkunkantajina olivat Jerry Allison, Joe B. Mauldin, Niki Sulivan, Bob Montgomery, Sonny Curtis ja Phil Everly. Waylon Jennings ei päässyt osallistumaan hautajaisiin ollessaan vielä Winter Dance Party -kiertueella. Holly haudattiin Lubbockin hautausmaalle kaupungin itäpuolella. Buddyn hautakivessä hänen sukunimensä on kirjoitettu oikein (Holley) ja siihen on kaiverrettu kuva hänen Fender Stratocaster -kitarastaan.
Buddyn raskaana ollut vaimo jäi leskeksi vain kuuden kuukauden avioliiton jälkeen ja sai pian tämän jälkeen keskenmenon. Maria Elena Holly ei osallistunut hautajaisiin eikä ole ikinä käynyt miehensä haudalla. Myöhemmin hän kertoi Avalanche-lehdelle: "Tavallaan syytän itseäni. En voinut hyvin hänen lähtiessään. Olin toisella viikolla raskaana ja halusin Buddyn jäävän luokseni, mutta hän oli sopinut olevansa kiertueella. Se oli ainut kerta kun en ollut hänen mukanaan. Ja syytän itseäni, koska tiedän, että jos vain olisin ollut mukana, Buddy ei olisi ikinä noussut siihen koneeseen."
Valikoidut levyt
- "That'll Be The Day" – 1957
- "Peggy Sue" – 1957
- "Everyday" – 1957
- "Oh Boy!" – 1957
- "Not Fade Away" – 1957
- "Maybe Baby" – 1958
- "Rave On" – 1958
- "Heartbeat" – 1958
- "Well All Right" – 1958
- "It Doesn't Matter Anymore" – 1959
- "Raining In My Heart" – 1959
- "Peggy Sue Got Married" – 1959
- "Crying, Waiting, Hoping" – 1959
- "True Love Ways" – 1960
- "Reminiscing" – 1962
- "Bo Diddley" – 1963
- "Brown Eyed Handsome Man" – 1963
Kirjallisuutta
- Pasi Lehtomaa: Buddy Holly. Julkaisussa Pop-lehti. Levyjenkeräilijän erikoislehti, ISSN 1456-1964, 2004 n:o 5 sivut 4–15.