Ero sivun ”Simo Häyhä” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:Simo Hayha.jpg|thumb|Simo Häyhä talvisodassa]]
[[Kuva:Simo Hayha.jpg|thumb|Simo Häyhä talvisodassa]]
'''Simo ''Simuna'' Häyhä''' ([[17. joulukuuta]] [[1905]] [[Rautjärvi]]– [[1. huhtikuuta]] [[2002]] [[Hamina]]) oli suomalainen [[sotilas]] [[talvisota|talvisodassa]]. Häyhä mainitaan usein maailmanhistorian menestyneimpänä [[tarkka-ampuja]]na. Hän ampui eri tietojen mukaan kiväärillä noin kaksisataa [[puna-armeija]]n sotilasta. Joidenkin tietojen mukaan luku olisi 542 kaatunutta.<ref>Kansallisbiografia 2003. Lappalainen/HS 2001 ja Brandtberg kertovat luvuksi 542.</ref> Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän "Valkoiseksi Kuolemaksi" ({{k-ru|''Belaja Smert'', ''Белая Смерть''}}).
'''Simo ''Simuna'' Häyhä''' ([[17. joulukuuta]] [[1905]] [[Rautjärvi]]– [[1. huhtikuuta]] [[2002]] [[Hamina]]) oli suomalainen [[sotilas]] [[talvisota|talvisodassa]]. Häyhä mainitaan usein maailmanhistorian menestyneimpänä [[tarkka-ampuja]]na. Hän ampui eri tietojen mukaan kiväärillä noin kaksisataa [[puna-armeija]]n sotilasta. Joidenkin tietojen mukaan luku olisi 542 kaatunutta.<ref>Kansallisbiografia 2003. Lappalainen/HS 2001 ja Brandtberg kertovat luvuksi 542.</ref> Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän "Valkoiseksi Kuolemaksi" ({{k-ru|''Belaja Smert'', ''Белая Смерть''}}).On olemassa myös huhu jonka mukaan hän olisi tappanut yli 700 sataa sotilasta
== Lapsuus ==
== Lapsuus ==

Versio 5. joulukuuta 2008 kello 13.31

Simo Häyhä talvisodassa

Simo Simuna Häyhä (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi– 1. huhtikuuta 2002 Hamina) oli suomalainen sotilas talvisodassa. Häyhä mainitaan usein maailmanhistorian menestyneimpänä tarkka-ampujana. Hän ampui eri tietojen mukaan kiväärillä noin kaksisataa puna-armeijan sotilasta. Joidenkin tietojen mukaan luku olisi 542 kaatunutta.[1] Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän "Valkoiseksi Kuolemaksi" (ven. Belaja Smert, Белая Смерть).On olemassa myös huhu jonka mukaan hän olisi tappanut yli 700 sataa sotilasta

Lapsuus

Simo Häyhä, lempinimeltään Simuna, syntyi Karjalassa Rautjärvellä kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimpana. Hän kävi kansankoulun Miettilässä ja viljeli kotitilaansa yhdessä vanhimman veljensä kanssa.[2] Perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.[3]

Heti täytettyään 17 vuotta hän liittyi Rautjärven suojeluskuntaan, jossa harjoitti ampumataitojaan menestyen Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumamestaruuskilpailuissa.[2]

Varusmiespalvelus

Häyhä aloitti vuonna 1925 15 kuukauden asepalveluksen Raivolassa, Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä. Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti palveluksensa varusmiesaliupseerina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli 9 vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa.[2]

Talvisota

Talvisodassa Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi, jona hän palveli aina vakavaan haavoittumiseensa asti aivan sodan loppuvaiheessa. Häyhä palveli muun muassa Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:n Aarne "Marokon Kauhu" Juutilaisen 6. komppaniassa, jossa huomattiin, että Häyhä oli myös erinomainen konepistoolin ja pikakiväärin käyttäjä.

Saavutukset tarkka-ampujana

Häyhä ampui tarkka-ampujana kiväärillä noin kaksisataa vihollissotilasta, ja lisäksi joitakin pikakiväärillä ja konepistoolilla. Häyhän tarkka-ampujana kiväärillä surmaamien neuvostosotilaiden määrä oli laskentaan erityisesti nimitetyn tarkkailijan tai taistelutoverien varmistamia, varmistajan mielestä "varmoja kaatoja".[4] Laskuja ei tehty usean ampujan ampuessa samaa kohdetta. Häyhä teki kaikki tapponsa vain kolmen kuukauden sisällä ennen hänen haavoittumistaan. Brandtbergin mukaan Häyhä muun muassa ampui ennätykselliset 25 neuvostosotilasta yhden päivän aikana, 21. joulukuuta 1939.[2] Kolmen joulunaluspäivän yhteissaldo oli 51 miestä.[4] Osuman tuloksen lopullinen varmistaminen oli luonnollisesti mahdotonta, koska ruumiit olivat venäläisten puolella.[5] Asiaa mutkistaa vielä se, että Häyhän saavutuksia käytettiin propagandan välineenä: lehdistö rakensi jo varhaisessa vaiheessa Häyhän ympärille sankarimyyttiä.[6]

Häyhä aiheutti niin suuria tappioita neuvostoliittolaisille, että nämä lupasivat huomattavia palkkioita Häyhän surmaajalle, ja lähettivät omia tarkka-ampujiaan erityisesti Häyhää vastaan. Oli luonnollisesti ongelmallista kun tarkka-ampujat tuotiin usein kuolleina takaisin. Silti Häyhä saattoi palata tehtävältään lumipuku vihollisen luotien rei'ittämänä.lähde?

Taktiikka

Häyhä käytti tarkka-ampujan tehtävässään suojeluskunta-asettaan, M/28-30 "Pystykorva" -kivääriä (sarjanumero 60974), ja toisin kuin neuvostoliittolaiset vastustajansa hän suosi avotähtäimiä kiikaritähtäimen sijaan. Avotähtäimen avulla oli mahdollista saada nopeampi tähtäinkuva kuin kiikaritähtäimellä, jonka lasi lisäksi huurtui helposti talvella. Kiikaritähtäin myös heijasti toisinaan valoa paljastaen samalla ampujan sijainnin.[4] Kiikaritähtäin olisi myös edellyttänyt pään nostamisen muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi olla kohtalokasta. Lisäksi Häyhä kehitti erityisesti talvisiin oloihin sopivaa ampumistaktiikkaa ja -tekniikkaa. Hän muun muassa jäädytti vedellä hangen, jottei lumi lennähdä laukaisun yhteydessä, sekä piti lunta suussaan jottei hänen hengityksestään syntyvä vesihöyry paljastaisi ampujaa. Paksu vaatetus tasasi pulssia ja hengitystä. Häyhän pienikokoisuudestakin oli hyötyä viholliselta piilouduttaessa. Pisin matka jolta Häyhä tiettävästi ampui vihollisen tarkka-ampujan on noin 450 metriä.[7]

Haavoittuminen

Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940 Häyhä haavoittui vakavasti. Hän sai perääntymisvaiheen sekavassa tilanteessa vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle.[8] Häyhän kasvojen alaosa silpoutui ja hänen leukaluunsa murskautui.[3] Häyhä evakuoitiin tajuttomana selustaan ja hän palasi tajuihinsa vasta 13. maaliskuuta, päivänä, jolloin rauha julistettiin. Haavoittumisen jälkeen suomalaisjoukkoihin levisi huhu, jonka mukaan Häyhä olisi kuollut vammoihinsa.[4]

Häyhää hoidettiin Jyväskylässä ja Helsingissä. Vamma vaati sodan jälkeen pitkällisiä hoitoja ja useita leikkauksia. Leukaluuta korjailtiin Häyhän lonkasta otetulla luulla. Vamman vakavuuden vuoksi Häyhää ei anomuksestaan huolimatta otettu jatkosotaan.[3] Päästyään sairaalasta Häyhä viljeli kotitilaansa jatkosodan ajan.[2] Tila jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.

Kunnianosoitukset

Häyhälle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit, ja yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit.[7] Ylimääräisenä huomionosoituksena Häyhä sai 17. helmikuuta vuonna 1940 ruotsalaisen Eugen Johanssonin lahjoittaman Sakon tarkkuuskiväärin. Häyhä oli tuolloin ampunut epävirallisen laskennan mukaan 219 puna-armeijan sotilasta.[5] Häyhä oli aiemmin saanut vastaavanlaisina huomionosoituksina muun muassa taskukellon ja villahansikkaat. Armeija järjesti lahjakiväärin luovutuksesta mediatapahtuman.[6]

Hieman sodan jälkeen 28. elokuuta 1940 marsalkka Mannerheim ylensi Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi. Suomen sotilashistoriassa kukaan muu ei ole koskaan saanut vastaavaa ylennystä.[3] Häyhästä tehtiin myös nimitysesitys Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941, esitys kuitenkin hylättiin.[9] Häyhä sai Kollaan taistelijoiden kunniamerkin Kollaan ristin hopeisen version numero 4.[7]

Sodan jälkeen

Sotien jälkeen Häyhä toimi maanviljelijänä Ruokolahdella. Hän metsästeli, ja Häyhän kanssa hirvimetsällä vieraili muun muassa presidentti Urho Kekkonen.[3]

Kun Häyhältä kysyttiin vuonna 1998 kuinka hänestä tuli niin hyvä ampuja, hän vastasi lakonisesti yhdellä sanalla: "Harjoitus". Häyhä oli luonteeltaan vaatimaton henkilö, joka ei korostanut itseään eikä pitänyt ääntä "ennätyksestään". Hän antoi erittäin harvoin haastatteluja ja korosti tehneensä vain velvollisuutensa.

Häyhä toimi Kollaan Taistelijoiden Veljesliitossa pitkäaikaisena johtokunnan jäsenenä.[6] Viimeiset vuotensa hän vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa. Hieman ennen 96-vuotispäiväänsä haastattelijan kysyessä tunteeko hän omantunnontuskia ampumisistaan, Häyhä vastasi kieltävästi. "Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin."[7]

Lähteet

  • Suomen Kansallisbiografia 1-10 + hakemisto. osa 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Biografiakeskus, 2003-2007. ISBN 951-746-441-X. internet-versio (maksullinen) (viitattu 29.1.2008).
  • Robert Brantberg: Tarkka-ampujan joululahja 2004. Robert Brantberg. Viitattu 14.11.2007.
  • Yksi laukaus – yksi osuma. Helsingin Reservin Sanomat, 19.5.2006, 2006. vsk, nro 4, s. 5. Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry.
  • Riitta Heiskanen: Talvisodan ampujalegenda oli vaitelias mies. Helsingin Sanomat, 6.4.2002. HS Arkisto, maksullinen. Viitattu 16.11.2007.
  • Jukka-Pekka Lappalainen: Kollaa kesti, niin myös Simo Häyhä. Helsingin Sanomat, 6.12.2001. HS Arkisto, maksullinen. Viitattu 16.11.2007.
  • Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta - Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Helsinki: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
  • Suuret suomalaiset, Simo Häyhä 2004. YLE. Viitattu 16.11.2007.

Viitteet

  1. ↑ Kansallisbiografia 2003. Lappalainen/HS 2001 ja Brandtberg kertovat luvuksi 542.
  2. ↑ a b c d e Helsingin Reservin Sanomat 2006
  3. ↑ a b c d e Heiskanen/HS 2002
  4. ↑ a b c d Brandtberg 2004
  5. ↑ a b Kansallisbiografia 2003
  6. ↑ a b c YLE 2004
  7. ↑ a b c d Lappalainen/HS 2001
  8. ↑ Räjähtävien luotien käyttö on kielletty jo Pietarin julistuksessa vuonna 1869. (Lappalainen/HS 2001)
  9. ↑ Hurmerinta; Viitanen 1994 s. 522

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta

  • Sarjanen, Petri: Valkoinen kuolema: talvisodan tarkka-ampujan Simo Häyhän tarina. Jyväskylä: Gummerus, 2005. ISBN 952-5170-44-6.
  • Saarelainen, Tapio A. M.: Sankarikorpraali Simo Häyhä. Tampere: Apali, 2006. ISBN 952-5026-52-3.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Simo_Häyhä&oldid=5920128”