Keidassuo

Keidassuo eli kohosuo on suoyhdistymätyyppi, jossa suon keskusta on sen reunaosia (laiteita) ja ympäröivää kivennäismaata korkeammalla. Suomessa keidassoita on pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomessa.

Keidassuon keskusta on pääasissa nevaa. Keidassuon märkiä painanteita nimitetään kuljuiksi ja niihin saattaa muodostua pieniä lampia. Rämemättäät eli kermit erottavat kuljut toisistaan. Keidassuon laiteilla on yleensä rämeitä ja korpia. Keidassuon keskusta saa vettä ja ravinteita vain sateesta, mutta laiteet myös kivennäismaalta. Keidassuo on olemukseltaan ombrotrofinen, viljavammat suotyypit, esim. letot ja korvet, ovat minerotrofisia.

Keidassuon pesimälinnusto on tavallisesti niukka. Tavallisimmat lajit ovat niittykirvinen, keltavästäräkki, kiuru, metsäkirvinen, liro, kapustarinta ja kurki. Tyypillisiä mutta harvalukuisia ovat mm. isolepinkäinen, riekko, tavi ja joillakin soilla yhdyskunnissa pesivät pesivät lokit.

Katso myös

• Torronsuon kasallispuisto

Kirjallisuuta

Ojala, Pentti: Elämää keidassuolla. Weilin+Göös. 1986. ISBN 951-35-3702-1.

Metsätyyppiopin mukaiset Suomen soiden kasvupaikkatyypit

Suometsät: korvet: lehtokorpi (LhK) | ruoho- ja heinäkorpi (RhK) | kangaskorpi (KgK) | varsinainen korpi (VK) alatyyppeineen: mustikkakorpi (MK), metsäkortekorpi (MkK), puolukkakorpi (PK) ja muurainkorpi, rämeet: kangasräme (KgR), isovarpuinen räme (IR), korpiräme (KR), sararäme (SR) alatyyppeineen varsinainen sararäme (VSR) ja lyhytkortinen räme (LkR), tupasvillaräme (TR), lettoräme (LR), rahkaräme (RR)

Avosuot: nevat: ruohoneva, varsinainen saraneva, lyhytkortinen neva ja rahkaneva | letto

Suoyhdistymätyypit: aapasuo | keidassuo | palsasuo

Ojitetut suot: ojikot, muuttumat, turvekankaat: ruohoturvekangas (Rhtkg) | mustikkaturvekangas (Mtkg) | puolukkaturvekangas (Ptkg)