Airbus A300

Airbus A300
Tyyppi	liikennelentokone
Valmistaja	EADS (Airbus S.A.S.)
Ensilento	28. lokakuuta 1972
Esitelty	30. toukokuuta 1974 (Air France)
Pääkäyttäjät	United Parcel Service (52) FedEx (49) American Airlines (34) Japan Airlines (22)
Valmistusmäärä	552
Valmistusvuodet	1974–2007
Muunnelmat	Airbus A300-600 ST Beluga Airbus A310
Infobox OK

Airbus A300 on eurooppalaisen Airbusin kehittämä ja valmistama laajarunkoinen ja kaksimoottorinen keskipitkän kantaman suihkukone. Suoritettuaan ensilentonsa vuonna 1972, Airbus A300 -koneesta tuli maailman ensimmäinen kaksimoottorinen laajarunkokone ja ensimmäinen Airbus Industrien tuote. Airbus A300:n tavanomainen matkustajamäärä on 266 matkustajaa kahdessa luokassa (bisnes- ja turistiluokka), jolloin saavutetaan 7 540 kilometriä suurimmalla mahdollisella kuormalla.

Koneen ensiasiakas oli ranskalainen Air France, joka otti konetyypin käyttöön 30. toukokuuta 1974. Airbus A300 -koneperheen valmistus päättyi heinäkuussa 2007, jolloin oli valmistettu yhteensä 561 konetta. Sittemmin konetyyppi on poistunut monien matkustajalentoyhtiöiden laivastosta. Matkustajakäytöstä poistettuja koneita on uudelleenkonfiguroitu rahtilentoyhtiöiden, kuten FedEx Expressin ja UPS Airlinesin, käyttöön.

Kehitys

Markkinarako Airbus A300 -koneelle syntyi 1960-luvulla, kun American Airlinesin silloinen johtaja Frank Kolk ryhtyi etsimään vuonna 1966 Boeing 727 -koneelle korvaajaa tiheästi liikennöidyillä lyhyillä ja keskipitkillä reiteillä Yhdysvaltain sisällä. Hänen alkuperäisenä ajatuksenaan oli laajarunkomatkustajakone, joka kykenisi kuljettamaan 250–300 matkustajaa täydellä kuormalla ilman korkealla sijaitsevien lentoasemien aiheuttamia suorituskykyrajoituksia. Yhdysvaltalaiset valmistajat, kuten McDonnell Douglas ja Lockheed vastasivat haasteeseen kehittämällä kolmimoottorisia koneita, sillä Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA kielsi kaksimoottoriset koneet monilla reiteillä. Kolk oli kuitenkin alun perin toivonut kaksimoottorista ratkaisua.

Syyskuussa 1967 Ison-Britannian, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen 300-paikkaisen Airbus A300 -koneen kehittämisestä. Myöhemmin loppuvuonna sekä Ranskan että Ison-Britannian hallitukset epäilivät hankkeen totetumista, sillä pulmia oli ilmennyt muun muassa moottoreiden kanssa. Moottoritoimittaja Rolls-Roycen olisi pitänyt suunnitella ja toteuttaa kokonaan uusi RB207-moottori hanketta varten. Joulukuussa 1968 300-paikkaisesta konehankkeesta luovuttiin: ratkaisuksi oli valittu 250-paikkainen Airbus A250, joka ei vaatisi uusia moottoreita. Malli uudelleennimettiin A300B:ksi, ja potentiaalisten yhdysvaltalaisten asiakkaiden houkuttelemiseksi moottoritoimittajaksi valittiin yhdysvaltalainen General Electric brittiläisen Rolls-Roycen sijaan. Tämä johti välirikkoon ja brittihallitus vetäytyi hankkeesta, joskin Hawker-Siddeley jatkoi yhä alihankkijana kehittäen muun muassa koneen siipiratkaisuja.

Airbus Indrustrie perustettiin virallisesti vuonna 1970, jolloin syntyi sopimus ranskalaisen Aérospatialen ja saksalaisen Deutsche Aerospacen välillä. Espanjalainen CASA liittyi hankkeeseen 1971. Kukin kolmesta yhtiöstä huolehti omasta osuudestaan hankkeessa. Vuosia myöhemmin Iso-Britannia palasi hankkeeseen British Aerospace -yhtiön välityksellä. Uuden Airbus Indrustrien suurin ponnistus oli saada valmiiksi ensimmäinen A300. Tämä tapahtui syksyllä 1972, ja kone paljastettiin 28. syyskuuta 1972. Ensilentonsa kone teki 28. lokakuuta samana vuonna Toulouse-Blagnacin lentoasemalta. Ensimmäinen tuotantomalli oli A300B2, ja se otettiin matkustajaliikennekäyttöön vuonna 1974. Vuotta myöhemmin seurasi A300B4.

Alkuun konetyypin menestys oli heikko, mutta jo vuoteen 1979 mennessä 81 konetta oli valmistunut ja käytössä. Konetyypin suosio kasvoi ajan myötä, ja Airbus teki läpimurtonsa vuonna 1987, jolloin se julkisti uuden konetyyppinsä Airbus A320:n. Ennen tuotannon alkamista A320-koneita tilattiin yli 400 – toisin kuin A300-konetta, jota oli tilattu ennen tuotannon aloittamista vain 15.

Airbus A300 oli ensimmäinen lentokone, jonka valmistuksessa käytettiin tehostettua Just-In-Time-menetelmää. Rungon osia valmistutettiin yhteistyökumppaneilla ja alihankkijoilla eri puolilla Eurooppa. Nämä osat kuljetettiin loppukokoamista varten Toulouseen Ranskaan, jossa A300-koneen varsinainen tuotantolinja sijaitsi. Alun perin ajatuksena oli jakaa vastuuta ja työtä Airbus Indrustrie -hankkeessa mukana olleiden yhtiöiden kesken, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tällainen toimintatapa oli ajankäytöllisesti ja taloudellisesti tehokkaampaa ja joustavampaa kuin koneen rakentaminen alusta asti yhdessä paikassa.

Ominaisuudet

Airbus A300 -koneen suunnittelussa käytettiin viimeisintä teknologiaa, josta osa oli peräisin menestyksekkäästä Concorde-projektista. A300-koneen siirtyessä aktiiviseen käyttöön se oli erittäin kehittynyt ja moderni kone, joka on ollut pohjana tulevillekin hankkeille.

A300B2:sta tehtiin useita jatkokehitysversioita. A300B2-200:ssa oli aerodynaamisia parannuksia sekä uudenlaiset pyörät ja jarrut. A300B2-300:ssa oli suurempi kantavuus, A300B4-100:ssa oli pidempi kantama ja A300B4-200:ssa oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino, vahvistettu siipi ja runko, parempi laskeutumisteline ja mahdollisuus lisätankkiin. Myöhempiin A300B4-200 -malleihin sai myös ohjaamon, johon riitti kahden hengen miehistö (kapteeni ja perämies, lentomekaanikkoa ei tarvittu). Tämän Karairin sekä Finnairinkin käytössä olleen version mallinimi oli A300B4-FF (Forward-Facing Flight Deck, edusrakenteinen ohjaamo). .

A300B4:n tuotanto lopetettiin 1984, jolloin alettiin valmistaa kehittyneempää A300-600 -mallia. Tässä mallissa oli kahden hengen miehistöllä toimiva ohjaamo ja elektroniset kuvaputkinäytöt. Koneen kantama oli myös parantunut. Tästä mallista tuli liikenteeseen vuonna 1988 versio A300-600R, jolla oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino ja pitempi kantama.

Kaikista A300:n varianteista on ollut myös rahtiversioita.

Konetyyppi Suomessa

Karair/Finnairilla A300-konetyyppi korvasi 1980-luvun jälkipuolella lomalentojen DC-8-62-koneet. Kyseiset yksilöt (OH-LAA ja OH-LAB) olivat jääneet valmistajalle, kun Garuda ja Tunis Air eivät niitä lunastaneet, jolloin Finnair vuokrasi ne omistamalleen Karairille vuosiksi 1986–1998. Ensimmäinen kaupallinen lento tapahtui 17. joulukuuta 1986 reitillä Helsinki–Lanzarote–Las Palmas, päällikkönä Viljo Turunen ja perämiehenä Kari Laine. Vuosina 1992–1998 koneet lensivät Finnairin värityksessä. Vuonna 1997 Finnair päätyi ostamaan koneet itselleen, joten se huolehti niiden huolloista aina vuoteen 2002, niiden jo siirryttyä turkkilaiselle MNG Airlinesille. Nykyään ne ovat Iran Airin omistuksessa. Koneet korvautuivat viidellä B757-200-koneella vuosina 1997–1998.

Tekniset tiedot

Lähde:

Ominaisuus	A300B4	A300-600R	A300-600F
Tyypillinen matkustajamäärä	220 matkustajaa (kolmessa luokassa) 266 matkustajaa (kahdessa luokassa) 345 matkustajaa (yhdessä luokassa, maksimi)		– (vain rahtia)
Rahtikuorma	22 tai 23 LD3-konttia koneen ruumassa		15 (21) lavaa ylemmässä kerroksessa + 22 tai 23 LD3-konttia ruumassa
Rungon pituus	52,79 m	53,30 m
Kokonaispituus	53,62 m	54,08 m
Siipien kärkiväli	44,84 m	44,85 m
Siipien pinta-ala	260 m²
Korkeus	16,62 m
Rungon leveys	5,28 m
Rungon halkaisija	5,64 m
Tyypillinen tyhjäpaino	88 500 kg	90 900 kg	81 900 kg
Suurin lentoonlähtöpaino	165 000 kg	171 700 kg	170 500 kg
Kiitoratavaatimus (MTOW, SL, ISA)	–	2 324 m
Matkanopeus	0,78 Mach 833 km/h 10 670 metrissä
Maksiminopeus	0,86 Mach	0,82 Mach
Kantama	6 670 km	7 540 km	4 850 km
Suurin polttoainekuorma	62 900 l	68 150 l
Moottorit	General Electric CF6-50C2 tai Pratt & Whitney JT9D-59A	General Electric CF6-80C2 tai Pratt & Whitney PW4158
Miehistö	kolme	kaksi

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Airbus A300 Wikimedia Commonsissa

Airbusin matkustajakoneet