Aljaksandr Lukašenka

Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka Аляксандр Рыгоравіч Лукашэнка Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko Александр Григорьевич Лукашенко
Aljaksandr Lukašenka heinäkuussa 2015.
Valko-Venäjän presidentti
20. heinäkuuta 1994 –
Pääministeri	Vjatšaslau Kebitš Mihail Tšyhir Sjarhei Linh Uladzimir Jarmošyn Henadz Navitski Sjarhei Sidorski Mihail Mjasnikovitš
Edeltäjä	Mjetšyslau Hryb
Henkilötiedot
Syntynyt	30. elokuuta 1954 Kopys, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto (nykyään osa Oršan piiriä, Vitsebskin alue, Valko-Venäjä)
Ammatti	ekonomisti poliitikko
Puoliso	Galina Rodionovna Lukašenko (s. Želnerovitš)
Tiedot
Puolue	Neuvostoliiton kommunistinen puolue (ennen 1991) Kommunistit demokratia puolesta (1991–1992) itsenäinen (1992–2007) Belaja Rus (2007–)
Uskonto	ateisti
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
president.gov.by
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (valkoven. Алякса́ндр Рыго́равіч Лукашэ́нка, Aljakšandr Ryhoravitš Lukašenka, ven. Алекса́ндр Григо́рьевич Лукаше́нко, Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko, s. 30. elokuuta 1954 Kopys, Valko-Venäjä) on Valko-Venäjän presidentti. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 1994. Vuonna 1996 hänen ensimmäistä kauttaan pidennettiin seitsemään vuoteen ja hänet valittiin uudelleen 2001 ja 2006.

Lukašenkan mukaan Yhdysvallat on halunnut demokratisoida Valko-Venäjän, mutta hänen mukaansa Yhdysvallat ei ole halunnut demokratisoida Saudi-Arabiaa. Syyksi Lukašenka näkee sen, että Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen puolella. Lukašenka on myöntänyt, että hänellä on paljon valtaa, mutta 1990-luvulla hänen mukaansa maalla ei ollut vaihtoehtoa vaan sen täytyi yhdentyä jonkin tai jonkun ympärille selvitäkseen.

Kun Lukašenka nousi valtaan, Valko-Venäjällä oli heikko kansallisidentiteetti vailla demokraattista perinnettä.

Nuoruus

Lukašenka syntyi virallisen vuoden 1997 elämäkertansa mukaan Kopysin kylässä Vitsebskin alueella. Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjan aikana hän sanoi vielä syntyneensä viereisessä Aleksandrian kylässä Mahiljoun alueella (80 metriä leveän Dneprin vastarannalla). Lukašenka kasvoi ilman isää ja sai sukunimensä äidiltään.^lähde?

Vuonna 1975 Lukašenka valmistui Mahiljoun pedagogisen instituutin historianlaitokselta. Hän nai opiskelijatoverinsa Galinan ja heillä on kaksi poikaa.

Lukašenka työskenteli lukuisissa alemmissa valtion tehtävissä, kommunistisen nuorisojärjestön Komsomolin ohjaajana koulussa Škloussa 1975–1977, upseerinarvoisena poliittisen työn tekijänä rajavartiojoukoissa ja Neuvostoliiton armeijassa 1975–1977 ja 1980–1982, komsomolin kouluttajana Mahiljoussa, kolhoosin varajohtajana Škloun piirissä 1983–1985, rakennusmateriaaleja tuottavassa tehtaassa varajohtajana ja puoluesihteerinä kollektiivitilalla 1985–1987.^lähde?

Vuonna 1985 Lukašenka valmistui Valko-Venäjän valtiollisesta maatalousakatemiasta Horkista kolmen vuoden kurssien jälkeen.

Poliittisen uran alkuvuodet

Vuonna 1990 Lukašenka valittiin Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon. Hän perusti Kommunistit demokratian puolesta -ryhmän kommunistipuolueen sisälle, joka ajoi kommunismin periaatteita kunnioittavaa demokratiaa Neuvostoliittoon ja puolusti maan saavuttamaa suvereniteettia. Hän sanoo olleensa ainoa korkeimman neuvoston jäsen, joka äänesti joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottavaa sopimusta vastaan. Neuvostoliiton hajottua Lukašenka palasi vähäksi aikaa valtion maatilan johtoon.^lähde?

Saatuaan mainetta korruption vastustajana, Lukašenka valittiin 1993 parlamentin korruption vastaisen komitean johtoon. Vaikka hän piti yhteyttä vasemmistolaisiin kommunisteihin, hän joutui kommunistipuolueen epäsuosioon hyökkäyksillään puolueen nomenklatuurin korruptiota ja etuoikeuksia vastaan. Joulukuussa hän syytti 70 korkeaa virkamiestä, mukaan lukien Stanislav Šuškevitšia, parlamentin puhemiestä ja virkaatekevää presidenttiä valtion varojen kavalluksesta. Šuškevitšista tehtiin syntipukki noin sadan Yhdysvaltain dollariin kirjaamisesta jättämättä huvilansa rakennuksessa. Hän hävisi luottamusäänestyksen ja joutui eroamaan.^lähde?

Ensimmäinen presidenttikausi

Vuoden 1994 äänestystulos.

Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa heinäkuussa 1994 sitoutumaton ehdokas Lukašenka voitti vaalin populistisella kampanjalla. Lukašenka sai ensimmäisellä kierroksella 45 % äänistä, Vjatšeslav Kebitš 15  % ja Šuškevitš vain 10 %. Toisella kierrokselle 10. heinäkuuta Lukašenka sai yli 80 % äänistä. Nuoren ja kokemattoman Lukašenkan voitto tuli monille yllätyksenä. Hän julisti puhdistavansa hallinnon korruptiosta, kannatti palkkojen ja työolojen säilyttämistä ennallaan ja Neuvostoliiton hajotessa menetettyjen säästöjen palauttamista ja yhteistyön vahvistamista Venäjän kanssa.

Lukašenka vastusti markkinatalousuudistuksia ja "ryöstöyksityistämistä". Hänen tullessaan valituksi vain 2 % Valko-Venäjän taloudesta oli yksityistetty, ja riippuvuus Neuvostoliiton taloudesta johti 50 % pudotukseen tuotannossa vuosina 1991–1994. Lukašenka kaksinkertaisti vähimmäispalkat ja määräsi tiukan hintasäännöstelyn. Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän kaupasta muun muassa kaasun- ja öljyntuonnissaan, jota oli mahdoton maksaa ilman valuuttaa. Tämä teki talousliitosta Venäjän kanssa välttämättömyyden.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana Lukašenkan vastaiset äänet voimistuivat sekä koti- että ulkomailla. Vuonna 1995 Maailmanpankki ja Maailman kauppajärjestö (WTO) kieltäytyivät lainaamasta lisää rahaa Valko-Venäjälle talousuudistusten viipyessä.

Syyskuussa 1995 kaksi amerikkalaista siviililentäjää ajautui naapurimaassa järjestetyn kilpailun aikana kuumailmapallolla Valko-Venäjän ilmatilaan. Ilmavoimat ampui heidät alas vaikka kilpailusta ja siihen liittyvistä mahdollisista rajanylityksistä oli ilmoitettu ja sovittu hyvissä ajoin ennakkoon. Joulukuussa 1995 Lukašenka pääsi otsikoihin sanomalla saksalaisen Handelsblattin haastattelussa, ettei Hitlerin hallinto ollut pelkästään pahaksi Saksalle. Tämä tulkittiin niin että hänen mielestään vahvan johtajan malli voisi auttaa Valko-Venäjääkin.

Lukašenka järjesti 1995 kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, pitäisikö yhteistyötä Venäjän kanssa vahvistaa, tehdä venäjästä virallinen kieli, palauttaa neuvostoaikaiset kansalliset symbolit pienin muutoksin ja antaa presidentille oikeus hajottaa parlamentti, jos se on rikkonut perustuslakia. Noin 75 % äänestäjistä vastasi kyllä kaikkiin neljään kysymykseen, mikä oli kova isku nationalisteille.

Uusi perustuslaki

Toinen kansanäänestys uudesta perustuslaista ja presidentin kauden jatkamisesta kahdella vuodella järjestettiin 24. marraskuuta 1996. Äänestäjät saivat ottaa kantaa neljään presidentin ehdotukseen ja kolmeen parlamentin vastaehdotukseen. Lukašenka ja parlamentti olivat kuitenkin eri mieltä äänestyksen tavoitteista. Lukašenka piti äänestystä sitovana, kun taas parlamentin mukaan se oli vain neuvoa-antava. Parlamentti ehdotti myös presidentinviran lakkauttamista ja ajoi Lukašenkan tuomitsemista valtakunnanoikeudessa. Joukkotiedotusvälineet olivat kuitenkin lähes kokonaan presidentin valvonnassa. ETYJ piti äänestystä laittomana ja kieltäytyi lähettämästä tarkkailijoita seuraamaan sitä. Näissä olosuhteissa Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet tulosta. Lukašenka ilmoitti 70,5 % äänestäjistä hyväksyneen aloitteen. Venäjän pääministeri Viktor Tšernomyrdin ja presidentti Jeltsin välittivät kiistassa Lukašenkan ja parlamentin välillä, mutta sopu ei kestänyt kauan.

Uuden perustuslain mukaan perustettiin uusi kaksikamarinen parlamentti korkeimman neuvoston tilalle. Presidentin valtaa kasvatettiin huomattavasti ja toimikautta pidennettiin. Uusi parlamentti koottiin 110:stä Lukašenkan tukijasta. Parlamenttiin perustettiin myös 60-paikkainen ylähuone, jonne presidentti sai nimittää itse kuusi jäsentä. Presidentti sai myös oikeuden nimittää puolet korkeimman oikeuden jäsenistä. Pääministeri ja kaksi muuta ministeriä erosivat protestina toimen johdosta, kuten myös seitsemän yhdestätoista korkeimman oikeuden jäsenestä. Marraskuun 1996 lopulla kokoontunut uusi parlamentti julistautui lailliseksi ja kumosi viraltapanosyytteet. Toisaalta noin 70 Lukašenkan vastustajaa entisestä parlamentista kokoontui toisella puolella kaupunkia, muttei saanut tehtyä päätöksiä vähälukuisuutensa vuoksi.

Vuoden 1998 alussa Venäjän keskuspankki lopetti Valko-Venäjän ruplan kaupan, mikä johti valuutan arvon romahdukseen. Lukašenka otti keskuspankin haltuunsa ja määräsi valuuttakurssit entisille tasoilleen, mikä johti valuuttapakoon. Lukašena syytti sabotöörejä talousongelmista ja pidätytti 30 valtion virkamiestä ja satoja muita rangaistiin. Huhtikuussa hän karkotti Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan, Saksan, Kreikan, Italian ja Japanin suurlähettiläät, joita hän syytti salaliitosta Valko-Venäjää vastaan. Kaikki nämä maat vetivät lähettiläänsä pois, kuten myös Venäjä väliaikaisesti.

Valko-Venäjä hankki valuuttatuloja 1990-luvulla viemällä 400 miljoonan dollarin arvosta aseita Iraniin, Sudaniin, Irakiin ja Jugoslaviaan. Kosovon sodan puhjetessa 1999 Lukašenka ehdotti Venäjälle ja Jugoslavialle "slaavien unionia". Idea sai vähän kannatusta ja haudattiin hiljaa. Irakin sodan jälkeen 2003 Yhdysvallat kertoi useiden korkea-arvoisten irakilaisten saaneen Valko-Venäjän passin. Yhdysvallat syytti Valko-Venäjää kaupasta "pahan akselin" kanssa ja nimitti Lukašenkaa "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi."

EU huolestui Valko-Venäjän tilanteesta Venäjältä toimitetun kaasun kulkiessa Valko-Venäjän läpi. Naapurimaiden Puolan, Latvian ja Liettuan liityttyä EU:hun, se otti erityisen kiinnostuksen maan asioihin. Jopa Venäjä, joka muodosti Valko-Venäjän kanssa löyhän talousliiton huhtikuussa 1998, huolestui liiton käytännön toteutuksesta.

1990-luvun lopulla Lukašenka ajoi valtioliittoa Venäjän kanssa. Neuvotteluja käytiin Boris Jeltsinin kaudella ja asiasta sovittiin periaatteessa 1996. Tavoitteena oli vuoteen 2005 mennessä pyrkiä yhteiseen valuuttaan ja yhtenäiseen lainsääntöön. Vladimir Putin suhtautui asiaan huomattavasti nihkeämmin, eikä toteutus edennyt.

Jatkoaika ja toinen kausi

Vuoden 1996 kansanäänestys jatkoi Lukašenkan presidenttikautta vuoteen 2001. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät kansanäänestyksen avoimuutta kyseenalaisena. Lukašenka kampanjoi syyskuun 2001 vaaleissa samankaltaisella pohjalla kuin edellisissäkin vaaleissa 1994; valtionomistuksen säilyttämisellä, liitolla Venäjän kanssa, mutta ilman šokkiterapiaa, vahvalla presidentinvallalla järjestyksen säilyttämiseksi, Naton laajenemisen estämisellä ja yleisellä länsivastaisuudella. Hänen merkittävimpänä vastaehdokkaanaan oli Vladimir Gontšarik (Владимир Гончарик; Уладзімір Ганчарык; Uładzimir Hančaryk). Lukašenka voitti vaalit ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet hyväksyttävästi järjestetyt, vastaehdokkaita häirittiin järjestelmällisesti eikä heille annettu puheenvuoroa valtion mediassa.

Arvostelusta huolimatta Lukašenka sanoi hallintonsa olevan ainoa vaihtoehto epävakaudelle. Hän korostaa itseään kansan ihmisenä, ja häntä kutsutaan usein epävirallisesti termillä baćka, joka merkitsee isää, mutta on kannaltaan muinainen slaavien heimopäällikköä merkitsevä sana.

Syksyllä 2002 Valko-Venäjä karkotti Etyjin tarkkailijat, jolloin EU ja Yhdysvallat laittoivat Lukašenkan ja joukon korkeita valkovenäläisiä virkamiehiä viisumikieltoon. YK:n ihmisoikeusjärjestö UNCHR ilmaisi päätöslauselmassaan huhtikuussa 2003 vakavan huolensa Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta.

17. lokakuuta 2004 järjestettiin parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestys perustuslain muuttamisesta, jotta Lukašenka voisi asettua ehdolle kolmannelle kaudelle. Virallisten tulosten mukaan 79,42 % äänestäjistä kannatti muutosta. Valtion TV-kanavia syytettiin ehdotusta kannattavan materiaalin esittämisestä vaalipäivänä, vaikka se on lain mukaan kiellettyä. Liettualainen Baltic Surveys sai ehdotuksen kannatukseksi vain 48%, mutta kysely oli vääristynyt pienen otannan ja sen kaupunkeihin keskittymisen vuoksi.

Lukašenkan hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. Muun muassa yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Talouskasvu on jatkunut vakaana ja korkeana ja Valko-Venäjä on palkkojen osalta yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta esimerkiksi Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun.

Vuoden 2006 presidentinvaalit ja kolmas kausi

Pääartikkeli: Valko-Venäjän presidentinvaali 2006

Presidentinvaali järjestettiin 19. maaliskuuta 2006. Vaalikomission mukaan Lukašenka sai äänistä 82,6 prosenttia, kun opposition yhteinen ehdokas Aljaksandr Milinkevitš jäi kuuteen prosenttiin. Äänestysprosentti oli 92,6. Oppositio ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hyväksy vaalitulosta. Mielipidemittauksissa ennen vaaleja Lukašenkalle ennustettiin 75–80 prosentin äänisaalista. Tsjom-mielipidetutkimuslaitoksen mukaan Lukašenkaa kannatti 40 prosenttia. Mielipidemittausten mukaan Lukašenka olisi voittanut vaalit joka tapauksessa ilman tuloksen vääristelyä.

Vaalien jälkeen EU kielsi Lukašenkalta ja noin 40 hänen hallintonsa jäseneltä pääsyn EU:n alueelle ja jäädytti näiden varat. Myös välit Venäjän kanssa viilenivät loppuvuodesta 2006 Venäjän nostettua Valko-Venäjälle toimittamansa maakaasun hintaa. Tässä tilanteessa Valko-Venäjän vaali suhteitaan lähinnä samoin kansainvälisen yhteistyön ulkopuolelle joutuneeseen Iraniin ja eräisiin USA-kriittisiin Etelä-Amerikan maihin.

Suhteet EU:hun paranivat vuoden 2008 syksyllä, kun Valko-Venäjä vapautti mielipidevangit ja pyrki järjestämään mallikelpoisesti vuoden 2008 parlamenttivaalit. Liennytystä johti Etyjin puheenjohtaja Alexander Stubbin vierailu Minskissä 7. lokakuuta 2008. Pian tämän jälkeen EU kumosi väliaikaisesti viisumikiellot. EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden lämpiämisen syyksi on mainittu se, että maa ei ole tunnustanut Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, kuten Venäjä on toivonut.

Huhtikuussa 2009 Lukašenka vieraili Italiassa, jossa hän tapasi Silvio Berlusconin ja paavi Benedictus XVI:n. Kyseessä oli ensimmäinen Länsi-Eurooppaan suuntautunut vierailu kymmeneen vuoteen. Toukokuussa 2009 Venäjä kielsi valkovenäläisten maitotuotteiden tuonnin terveyssyistä sekä autojen ja traktorien tuonnin. Lukašenka haukkui Vladimir Putinin kovin sanoin, mutta pyysi välittömästi Venäjältä lisää lainaa. Lukašenka jättäytyi protestiksi pois Moskovassa järjestetystä kokouksesta, jossa olisi perustettu Kollektiivisen turvallisuusjärjestön nopean toiminnan joukot ja kutsui kokouksessa tehtyjä päätöksiä laittomiksi.

Vuonna 2010 Lukašenka jatkoi vierailujaan Etelä-Amerikassa ja suhteiden solmimista Venezuelan ja Brasilian kanssa. Tuolloin Lukašenka sopi öljytoimituksista Venezuelan Hugo Chávezin kanssa Ukrainan Odessa-Brody-putkiston kautta. Maaliskuussa 2010 Kiinan varapresidentti Xi Jinping sopi vierailullaan Valko-Venäjän kanssa noin 10 miljardin dollarin arvoisista yhteistyöhankkeista.

Venäjän ja Valko-Venäjän suhteiden huononeminen jatkui, kun Lukašenka syytti heinäkuussa 2010 Venäjän NTV:tä ja muuta mediaa maan vastaisesta propagandasta etupäässä NTV:n esittämän "Kummisetä"-dokumentin (ven. "Крестный батька") vuoksi. Vastineeksi Lukašenka tapasi Georgian johtaja Mikheil Saakašvilin Ukrainassa 12. heinäkuuta, ja tämä asettui puolustamaan Lukašenkaa.

Vuoden 2010 jälkeen

Vuoden 2010 presidentinvaaleissa Lukašenka sai riippumattoman ovensuukyselyn mukaan 35 % ja Andrei Sannikov 24 % äänistä, mikä vastaa aika hyvin puolueettomia arvioita heidän todellisista vaalituloksistaan. Viranomaisten ilmoituksen mukaan Lukašenka sai lähes 80 % ja Sannikov vain reilut 2 % äänistä. Lehtori Timo Laineen arvion mukaan koko oppositio olisi äänestänyt Sannikovia toisella kierroksella ja näin tästä olisi tullut presidentti, ellei vaalituloksia olisi väärennetty.

Heinäkuusssa 2019 presidentti Lukašenka tuli olleeksi vallassa yhtäjaksoisesti 25 vuotta. Entinen kolhoosinjohtaja Aljaksand Lukašenka tuli valtaan Valko-Venäjän ensimmäisissä – ja toistaisesti ainoissa – demokraattisissa presidentinvaaleissa vuonna 1994. Sen jälkeen hän on keskittänyt itselleen valtaa ja luonut autoritaarisen systeemin, jossa presidentti kontrolloi käytännössä kaikkia yhteiskunnan valtarakenteita. Ulkopolitiikan kulmakivenä on erittäin läheinen suhde Venäjään, mutta tässä suhteessa on ollut jonkinlaista vaihtelua ja Venäjä-suhteen läheisyydessä on ollut eri vaiheita. Korkeiden virkamiesten valinnassa on keskeistä henkilökohtainen lojaalisuus presidentille. Lukašenkaa on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi. Toisaalta on myös arveltu, että Venäjästä taloudellisesti ja poliittisesti riippuvainen Valko-Venäjä saattaa jatkossa kohdata Venäjän aikaisempaa voimakkaampaa painostusta maiden yhdistymisen hyväksymiseksi.

Lukašenka ilmoitti marraskuussa 2019 olevansa taas ehdolla vuoden 2020 presidentinvaaleissa, joissa hänen uudelleenvalintansa on itsestään selvää.

Hän voittikin elokuun 2020 presidentinvaalit 4/5 ääniosuudella. Opposition ehdokas pakeni ulkomaille. Jo ennen vaaleja kaduilla protestoimaan ruvennut oppositio piti vaalitulosta väärennettynä. Poliisi kidutti pidättämiään rauhanomaisia mielenosoittajia. Vaikka sisäministeri pahoitteli pidättäjien ylilyöntejä, se lisäsi protestoijien intoa. Protestit kasvoivat yli 100 000 mielenosoittajan kokoisiksi. Lukašenkan mielestä ulkomaat halusivat kaataa hänen valtansa uusien vaalien avulla. Lukašenka pyysi Venäjältä apua, mihin Putin suostui.

Kommunismi ja egalitaarinen nationalismi

Lukašenka oli NKP:n jäsen vuoteen 1991 ja Kommunistit demokratian puolesta -puolueen edustaja (1991–1992).

Lukašenka tunnetaan neuvostonostalgialla ratsastamisesta ja KGB:kin toimii yhä Valko-Venäjällä. Maan talousjärjestelmässä valtiolla on suuri rooli. Valtioenemmistöisen teollisuuden lisäksi on pientä yksityistuotantoa. Lukašenkan ideologia kommunisminjälkeiselle Valko-Venäjälle on egalitaarinen nationalismi.

Lukašenkan hallinto on selvän autoritäärinen. Hallinnolle vakautta tuo egalitaarisen nationalismin ideologia. Ideologiaa on kutsuttu myös sosiaaliseksi nationalismiksi.

Lukašenka ja valkovenäjän kieli

Lukašenka väheksyy valkovenäjän kieltä. Hän järjesti kansanäänestyksen, jonka tuloksena venäjästä tuli toinen virallinen kieli. Hänen näkemyksensä mukaan "valkovenäjällä ei voi ilmaista mitään suurta". Hänen äitinsä on valkovenäläinen, ja hänen lapsuuden kotiseutunsa oli valkovenäläinen kylä.

Lähteet

• Profile: Alexander Lukashenko (BBC) (englanniksi)
• Alyaksandr Lukashenka: From The Collective Farm To 'People's Hero' (rferl) (englanniksi)
• Belarus president convenes new parliament (CNN, 1996) (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Virallinen sivu (venäjäksi) (valkovenäjäksi) (englanniksi)
• Why does Belarus President Lukashenko take son Kolya to work? (1.10.2015) (englanniksi) (bbc.com)
• Presidentinvaalien 2010 viralliset sivut, mm. tulokset (venäjäksi) (rec.gov.by)
• Ylen Elävä arkisto: Valko-Venäjä – Euroopan viimeinen diktatuuri