Ero sivun ”Matti Nurminen (merenkulkuneuvos)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
linkkien lisäyksiä ja korjauksia, järjestelyä; Hopeasusi on nimenomaan "partiopoikien" korkein ansiomerkki, ei koko partioliikkeen
+ Aiheesta muualla Biografiakeskuksessa; Hopeasusi on siis ansiomerkki eikä "arvomerkki"
Rivi 5: Rivi 5:
Puutavarakauppayhtiöstä huolinta-, laivanvarustus- ja laivanselvitysyhtiöksi laajentuneen John Nurminen Oy:n toimitusjohtaja hän oli vuosina 1946–1971. Yhtiö luopui laivanvarustuksesta 1960-luvulla ja keskittyi kansainväliseen huolintaan ja kuljetukseen. Matti Nurminen toimi vielä yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1972–1986.

Matti Nurminen toimi matkayhtiö [[Kaleva Travel|Matka-Kaleva Oy:n]] toimitusjohtajana yli kolme vuosikymmentä. Nuoruusvuosinaan hän toimi [[Metsänkävijät|Helsingin Metsänkävijöissä]], ja sittemmin hän oli perustamassa [[Partiosäätiö]]tä. Nurminen sai partiopoikien korkeimman arvomerkin Hopeasuden vuonna 1965. Hän oli [[Merenkävijät|Merenkävijät ry:n]] kommodori vuosina 1958–1963 ja [[Suomen Meripelastusseura]]n valtuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1967–1972. Hänet kutsuttiin myös [[Chaîne des Rôtisseurs|Paistinkääntäjien Veljeskunnan]] jäseneksi.
Matti Nurminen toimi matkayhtiö [[Kaleva Travel|Matka-Kaleva Oy:n]] toimitusjohtajana yli kolme vuosikymmentä. Nuoruusvuosinaan hän toimi [[Metsänkävijät|Helsingin Metsänkävijöissä]], ja sittemmin hän oli perustamassa [[Partiosäätiö]]tä. Nurminen sai partiopoikien korkeimman ansiomerkin Hopeasuden vuonna 1965. Hän oli [[Merenkävijät|Merenkävijät ry:n]] kommodori vuosina 1958–1963 ja [[Suomen Meripelastusseura]]n valtuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1967–1972. Hänet kutsuttiin myös [[Chaîne des Rôtisseurs|Paistinkääntäjien Veljeskunnan]] jäseneksi.

Matti Nurminen sai [[merenkulkuneuvos|merenkulkuneuvoksen arvonimen]] vuonna 1961 ja [[Suomen Leijonan ritarikunta|Suomen Leijonan]] komentajamerkin vuonna 1973. Hän kuoli 89-vuotiaana heinäkuussa 2000.

Rivi 11: Rivi 11:
== Lähteet ==
== Lähteet ==
* {{Lehtiviite | Tekijä = Nurmilaukas, Tuula | Otsikko = Merenkävijä oli innokas matkustaja jo nuorena | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Sivut = A12 | Ajankohta = 3.8.2000 }}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Nurmilaukas, Tuula | Otsikko = Merenkävijä oli innokas matkustaja jo nuorena | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Sivut = A12 | Ajankohta = 3.8.2000 }}

== Aiheesta muualla ==
* {{Kansallisbiografia |id = 883 | tekijä = Marko Paavilainen | vapaa = | ajankohta = 18.12.2013 | viitattu = 26.10.2015}}

{{AAKKOSTUS:Nurminen, Matti}}
{{AAKKOSTUS:Nurminen, Matti}}

Versio 27. lokakuuta 2015 kello 00.14

Matti Nurminen (13. tammikuuta 1911 Rauma9. heinäkuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen merenkulkuneuvos, joka teki elämäntyönsä isänsä perustamassa John Nurminen Oy:ssä.

Matti Nurminen valmistui Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta vuonna 1931. Hankittuaan kieli- ja ammattitaitoa Englannista, Saksasta, Alankomaista ja Ahvenanmaalta Nurminen siirtyi perheyrityksensä palvelukseen vuonna 1934. Toisen maailmansodan aikana hän huolehti Baltiassa elin- ja sotatarvikelaivauksista Suomeen.

Puutavarakauppayhtiöstä huolinta-, laivanvarustus- ja laivanselvitysyhtiöksi laajentuneen John Nurminen Oy:n toimitusjohtaja hän oli vuosina 1946–1971. Yhtiö luopui laivanvarustuksesta 1960-luvulla ja keskittyi kansainväliseen huolintaan ja kuljetukseen. Matti Nurminen toimi vielä yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1972–1986.

Matti Nurminen toimi matkayhtiö Matka-Kaleva Oy:n toimitusjohtajana yli kolme vuosikymmentä. Nuoruusvuosinaan hän toimi Helsingin Metsänkävijöissä, ja sittemmin hän oli perustamassa Partiosäätiötä. Nurminen sai partiopoikien korkeimman ansiomerkin Hopeasuden vuonna 1965. Hän oli Merenkävijät ry:n kommodori vuosina 1958–1963 ja Suomen Meripelastusseuran valtuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1967–1972. Hänet kutsuttiin myös Paistinkääntäjien Veljeskunnan jäseneksi.

Matti Nurminen sai merenkulkuneuvoksen arvonimen vuonna 1961 ja Suomen Leijonan komentajamerkin vuonna 1973. Hän kuoli 89-vuotiaana heinäkuussa 2000.

Lähteet

  • Nurmilaukas, Tuula: Merenkävijä oli innokas matkustaja jo nuorena. Helsingin Sanomat, 3.8.2000, s. A12.

Aiheesta muualla

  • Marko Paavilainen: Matti Nurminen (merenkulkuneuvos) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 18.12.2013. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.10.2015.