Ero sivun ”Rooman keisari” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
p Botti lisäsi luokkaan Seulonnan_keskeiset_artikkelit |
p kh |
||
Rivi 2: | Rivi 2: | ||
'''Rooman keisari''' on [[Rooman tasavalta|Rooman tasavallan]] jälkeisen ajan [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] hallitsijoista käytetty nimi. Varsinaista Rooman [[keisari]]n virkaa ei ollut, vaan kyse oli useiden virkojen ja valtuuksien yhdistelmästä, joka muuttui vuosisatojen kuluessa. |
'''Rooman keisari''' on [[Rooman tasavalta|Rooman tasavallan]] jälkeisen ajan [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] hallitsijoista käytetty nimi. Varsinaista Rooman [[keisari]]n virkaa ei ollut, vaan kyse oli useiden virkojen ja valtuuksien yhdistelmästä, joka muuttui vuosisatojen kuluessa. |
||
Keisarikunnan alkuaikoina aiemmat tasavaltalaiset muodot suurelta osin säilyivät. Tätä vaihetta keisariuden historiassa kutsutaan ''prinsipaatiksi''. Myöhemmin 300-luvulla keisarius muuttui yksinvaltiuden suuntaan, josta käytetään nimitystä ''dominaatti'', mutta keisariudesta ei silti muodostunut [[monarkia]]a sen nykyisessä merkityksessä. |
Keisarikunnan alkuaikoina aiemmat tasavaltalaiset muodot suurelta osin säilyivät. Tätä vaihetta keisariuden historiassa kutsutaan ''prinsipaatiksi''. Myöhemmin 300-luvulla keisarius muuttui yksinvaltiuden suuntaan, josta käytetään nimitystä ''dominaatti'', mutta keisariudesta ei silti muodostunut [[monarkia]]a sen nykyisessä merkityksessä. Keisari oli virallisesti ''[[primus inter pares]]'', ensimmäinen vertaistensa joukosta, eikä hänellä ollut rajatonta ''[[de jure]]'' -valtaa. Monet keisarit eivät olleet hallitsijoita myöskään ''[[de facto]]'', sillä aikojen saatossa todellista valtaa käyttivät usein esimerkiksi byrokraatit ja sotilaat, joille keisari oli kätevä [[nukkehallitsija]]. |
||
Keisarin auktoriteetti pohjautui tasavaltalaisiin virkoihin. Yleensä keisari valitutti itsensä sekä [[konsuli (Rooma)|konsuliksi]] että [[kensori]]ksi. Hän johti myös senaattia [[princeps senatus|princeps senatuksen]] (senaatin pään) viran haltijana ja pontifex-pappien [[kollegio]]ta [[pontifex maximus|pontifex maximuksen]] viran haltijana. Näiden virkojen haltijana hänellä oli suuri henkilökohtainen arvovalta (''dignitas'' ja ''auctoritas''). Henkilökohtaisesti keisarilla oli myös ''[[imperium]] maius'' (suurempi imperium) ja [[tribuuni]]noikeudet. Tämän yhdistelmän johdosta keisarilla oli ylin tuomiovalta, veto-oikeus kaikkiin päätöksiin ja täydellinen koskemattomuus. |
Keisarin auktoriteetti pohjautui tasavaltalaisiin virkoihin. Yleensä keisari valitutti itsensä sekä [[konsuli (Rooma)|konsuliksi]] että [[kensori]]ksi. Hän johti myös senaattia [[princeps senatus|princeps senatuksen]] (senaatin pään) viran haltijana ja pontifex-pappien [[kollegio]]ta [[pontifex maximus|pontifex maximuksen]] viran haltijana. Näiden virkojen haltijana hänellä oli suuri henkilökohtainen arvovalta (''dignitas'' ja ''auctoritas''). Henkilökohtaisesti keisarilla oli myös ''[[imperium]] maius'' (suurempi imperium) ja [[tribuuni]]noikeudet. Tämän yhdistelmän johdosta keisarilla oli ylin tuomiovalta, veto-oikeus kaikkiin päätöksiin ja täydellinen koskemattomuus. |
Versio 8. maaliskuuta 2015 kello 04.11
Rooman keisari on Rooman tasavallan jälkeisen ajan Rooman valtakunnan hallitsijoista käytetty nimi. Varsinaista Rooman keisarin virkaa ei ollut, vaan kyse oli useiden virkojen ja valtuuksien yhdistelmästä, joka muuttui vuosisatojen kuluessa.
Keisarikunnan alkuaikoina aiemmat tasavaltalaiset muodot suurelta osin säilyivät. Tätä vaihetta keisariuden historiassa kutsutaan prinsipaatiksi. Myöhemmin 300-luvulla keisarius muuttui yksinvaltiuden suuntaan, josta käytetään nimitystä dominaatti, mutta keisariudesta ei silti muodostunut monarkiaa sen nykyisessä merkityksessä. Keisari oli virallisesti primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukosta, eikä hänellä ollut rajatonta de jure -valtaa. Monet keisarit eivät olleet hallitsijoita myöskään de facto, sillä aikojen saatossa todellista valtaa käyttivät usein esimerkiksi byrokraatit ja sotilaat, joille keisari oli kätevä nukkehallitsija.
Keisarin auktoriteetti pohjautui tasavaltalaisiin virkoihin. Yleensä keisari valitutti itsensä sekä konsuliksi että kensoriksi. Hän johti myös senaattia princeps senatuksen (senaatin pään) viran haltijana ja pontifex-pappien kollegiota pontifex maximuksen viran haltijana. Näiden virkojen haltijana hänellä oli suuri henkilökohtainen arvovalta (dignitas ja auctoritas). Henkilökohtaisesti keisarilla oli myös imperium maius (suurempi imperium) ja tribuuninoikeudet. Tämän yhdistelmän johdosta keisarilla oli ylin tuomiovalta, veto-oikeus kaikkiin päätöksiin ja täydellinen koskemattomuus.
Keisarin tavallisia titteleitä olivat imperaattori, caesar ja augustus, joista ensimmäinen on tasavaltalainen sotapäällikön kunnianimi ja kaksi viimeistä on johdettu henkilönimistä. Alkuaikoina keisareilla ei ollut varsinaista univormua, myöhemmin he käyttivät purppuraviittaa ja diadeemia.
Suomen kielen keisari-sana juontuu Gaius Julius Caesarin nimestä. Caesarin on joskus tulkittu olleen ensimmäinen keisari, mutta periaatteessa hän toimi diktaattorina vanhan tasavaltalaisen järjestelmän rajoissa. Nykykäsityksen mukaan vasta Augustus vei tämän pitkään kestäneen valtionmuutoksen niin pitkälle, että voidaan puhua varsinaisesta keisariudesta.
Katso myös
- Luettelo Rooman keisareista
- Bysantin keisari
- Historia Augusta
- Damnatio memoriae
- Pretoriaanikaarti
- Usurpaattori
Kirjallisuutta
- Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. 3., laajennettu painos. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.