Rooman kuningas

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rooman valtakunta
Roman SPQR banner.svg

Osa historian artikkelisarjaa
Rooman valtakunnan hallinto

Ajanjaksot
Rooman kuningaskunta
753 eaa.510 eaa.

Rooman tasavalta
510 eaa.27 eaa.
Rooman keisarikunta
27 eaa.476 jaa.

Länsi-Rooma
330476

Itä-Rooma
3301453

Virkamiehet
Konsuli
Preettori
Prokonsuli
Propreettori
Ediili
Kvestori
Tribuuni
Kensori
Poikkeusvirat
Diktaattori
Magister equitum
Sotatribuuni-konsuli
Kuningas
Triumviraatti
Decemviri
Tribunicia potestas
Arvonimet
Keisari
Legaatti
Dux
Officium
Prefekti
Vicarius
Vigintisexviri
Liktori
Magister militum
Imperaattori
Princeps senatus
Pontifex maximus
Tetrarkki
Instituutiot ja lait
Rooman senaatti
Cursus honorum
Rooman kansankokoukset
Rooman laki
Rooman kansalaisuus
Imperium

Rooman kuningas (lat. rex) hallitsi perimätiedon mukaan Rooman kuningaskuntaa kaupungin perustamisesta 753 eaa. tasavallan syntyyn vuonna 509 eaa. Arvonimi kuningas sai sen jälkeen Roomassa niin kielteisen merkityksen, ettei sitä enää käytetty.

Kuninkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liviuksen mukaan Rooman seitsemän kuningasta olivat:

Romulus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman perustamistarinan mukaan veljekset Romulus ja Remus perustivat Rooman kaupungin 21. huhtikuuta 753 eaa. Romulus tappoi veljensä ja hänestä tuli Rooman ensimmäinen kuningas. Tämä tarina on muotoutunut vähitellen, kun kaupunki on luonut itselleen myyttistä menneisyyttä. Legendan kirjasivat muistiin ajanlaskumme ajan alussa kirjailijat Livius, Dionysios Halikarnassolainen ja Plutarkhos. Nykytutkimus on pyrkinyt selvittämään tarinan todenperäisyyttä, mutta mitään todisteita tarinalle ei ole löytynyt.[1]

Romuluksen tiliin on historiankirjoituksessa pantu kaupungin kulttiin ja hallintoon kuuluvia ilmiöitä, perustamisen lisäksi esimerkiksi Rooman väestön jakaminen kolmeen tribukseen (Tities, Ramnes ja Luceres). Kaupungin ensimmäinen armeija oli Romuluksen aikana 3000 jalkamiehen ja 300 ratsumiehen suuruinen. Romuluksen kerrotaan myös nimittäneen ensimmäiset senaattorit.[2]

Numa Pompilius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat olettavat, että Numa Pompilius -niminen mahdollisesti sabiinilainen henkilö on ollut olemassa. Hänen kuninkuudestaan ei ole mitään varmuutta. Legendan mukaan Numa oli roomalaisen kalenterin kehittäjä, mutta siihen liittyvät yksityiskohdat eivät ole uskottavia.[3]

Tullus Hostilius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todennäköisesti Tulluskaan ei ole ollut Rooman kuninkaana. Legendoissa hänet kuvataan sotilaallisena hahmona. Sodat käytiin pääasiassa latinalaisia heimoja vastaan. Häntä pidettiin myös demokraattina, joka otti kaikessa huomioon senaatin mielipiteen.[4]

Ancus Marcius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ancus oli aikanaan harvinainen ja sitä pidetään joko sabiinilaisena tai etruskilaisena. Hänen mainitaan valloittaneen Rooman lähialueelta Tiberin alajuoksulta kolme kaupunkia, joista ainoastaan Ficana tunnetaan. Rooman satamakaupunkia Ostiaa pidetään hänen perustamanaan. Arkeologia ei anna tälle väitteelle tukea.[5]

Etruskikuninkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmen viimeisen kuninkaan arvellaan olleen historiallisia henkilöitä. Näidenkään kuninkaiden olemassaolosta ei ole varmoja tietoja, mutta epäsuoraa todistusaineistoa on. Käytössä oli oletettavasti vaalikuninkuus. Kuninkaan rinnalla oli etruskien tapaan ylimyssukujen neuvoa-antava kokous, senaatti.[1]

Kuitenkin tutkijat ovat ihmetellen todenneet, että Liviuksen kuvaamat Tarquinius-kuninkaat ovat kovin pitkäikäisiä ja heille syntyy myös jälkikasvua korkeassa iässä. Onkin mahdollista, että Tarquiniukset ovat menneet sekaisin tai että heitä olisi ollut enemmän kuin kaksi. Tarquiniusten nimet viittaavat vahvasti etruskeihin, joten on ajateltu, että Rooma joutui viimeistään heidän aikanaan etruskien valtaan. Forum kehittyi arkeologien mukaan Rooman poliittisen elämän keskukseksi Tarquinius vanhemman hallitusvuosiksi nimettynä aikana. Viimeinen kuningas Tarquinius Superbus kuvataan legendoissa julmaksi tyranniksi, joka lopulta aiheutti kuningasvallan kukistumisen ja siirtymisen tasavaltaan. Tämä lienee voittajien historiaa, jolla kuninkaan maine haluttiin mustata. Rooma omaksuikin vahvasti kuningaskielteisen asenteen, jonka takia Julius Caesar ei yksinvaltiaana ottanut käyttöön arvonimeä kuningas.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuomisto, s. 21–25, 102–112, 125–133.
  2. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 84–87. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  3. Tuomisto, s. 144–155.
  4. Tuomisto, s. 175–179.
  5. Tuomisto, s. 185–187.
  6. Tuomisto, s. 205–215 ja 267–275.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]