Synergismi

Synergismi on kristillisessä teologiassa oppi kristinuskon Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihmisen kääntymyksessä Jumalan puoleen.

Synergismin opin mukaan ihmisen pitää toimia yhdessä Jumalan kanssa pelastuakseen tai tullakseen vanhurskaaksi. Oppi on sukua pelagiolaisuudelle, mutta se ei tarkoita samaa asiaa. Erityisesti Erasmus Rotterdamilainen ajoi tätä oppia, mutta myös Philipp Melanchthon. Aitoluterilainen Matias Flacius torjui opetuksen synergismistä, jota erityisesti filippistien puolelta tuotiin luterilaisuuteen.

Synergismin esitti ensimmäisenä kirkkoisä Origenes, ja täydellisimpänä sen esitti Pelagius 400-luvulla. Synergismissä päätös pelastuksesta ja sen hyväksymisestä on viime kädessä ihmisen kädessä - hän voi joko hyväksyä tai hylätä pelastuksen. Tämä puolestaan vaatii taakseen vapaan tahdon käsitteen. Synergismillä tarkoitetaan tässä yhteydessä yksinkertaisesti käsitystä siitä, että ihmisen oma toiminta ja käyttäytyminen vaikuttavat hänen eskatologiseen pelastumiseensa. Synergismia kutsutaan myös voluntarismiksi (lat. voluntas = tahto). Juutalaisuudessa synergismi on kanonisoitu eskatologia.

Synergismin raamatullinen pohja löytyy Vanhan testamentin apokryfeistä ja Sirakin kirjasta. Ihmisen vastuun perusteena on Siirakin mukaan luominen vastuulliseksi yksilöksi tähän maailmaan. "Hän teki alussa ihmisen ja jätti hänet hänen vapaan tahtonsa valtaan. Jos tahdot, sinä pidät käskyt; sinä olet uskollinen, jos se sinulle kelpaa." (15:14-15). Käskyjen pitäminen on Siirakin lakiteologiassa Jumalan luomisjärjestyksen toteuttamista. Ihmisen odotetaan toteuttavan elämäänsä vastuullisesti. Syntiinlankeemuksen ajatuksella ei ole kovinkaan keskeistä asemaa Siirakin teologiassa. "Hän antoi heille vapaan tahdon ja kielen ja silmät, korvat ja sydämen, millä ajatella. Hän täytti heidät taidolla ja ymmärryksellä ja osoitti heille hyvän ja pahan." (Siir. 17:6-7). Jopa hyvän ja pahan tietäminen esitetään myönteisessä valossa. Se on edellytys kyvylle inhimillisiin moraaliarviointeihin. Pelagiuksen mukaan vapaa tahto puolestaan on ehdoton edellytys etiikalle: jos ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, häntä ei voida pitää syyntakeisena.

Synergismia pidetään usein lakiteologiana, ja sen lähtökohta on Tooran ja erityisesti Toisen Mooseksen kirjan opetuksessa. Siihen Siirak vetoaakin samassa yhteydessä. "Hän on asettanut eteesi tulen ja veden: kumpaan tahdot, sinä ojennat kätesi." Ihmisillä on edessänsä elämä ja kuolema, ja hänelle annetaan valinta (15:16-17). Siirak ratkaisee determinismin ongelman ajatuksellaan vapaasta tahdosta. Vaikka jumalattomille on asetettu rangaistus, on jokaisen langenneen toivona kääntyminen takaisin Jumalan luokse. "Käänny Herran puoleen ja luovu synnistä, rukoile hänen kasvojensa edessä, äläkä niin usein lankea." (17:25). "Poikani! Oletko tehnyt syntiä? Älä tee enää, vaan rukoile entisiäsi anteeksi... Joka nuhdetta vihaa, se käy syntisen jälkiä; mutta joka Herraa pelkää, se sydämestänsä kääntyy." (21:1, 6). UT:stä Jeesuksen kehotukset parannukseen, synnittömään elämään sekä rakkauden kaksoiskäskyyn (Luuk 10:25-28) edustavat selkeästi synergismiä.

Teologiassa synergismin yksi ongelma on se, että se voi johtaa ristiriitaan suhteessa Jumalan kaikkivaltiuteen, mikäli kaikkivaltiuden oletetaan olevan Jumalan ominaisuuksista perustavampi kuin oikeudenmukaisuus tai rakkaus. Synergismi on ristiriidassa luterilaisen perisyntiopin kanssa, jonka mukaan ihminen on alusta loppuun täysin turmeltunut ja kykenemätön hyvään. Katoliseen perisyntioppiin ajatus synergismistä sopii paremmin. Katolisen perisyntiopin mukaan ihminen saa kasteessa perisynnin anteeksi, mutta ihmiseen jää taipumus syntiin, jota kutsutaan konkupiskenssiksi. Armon avulla ihmisen tulee taistella tätä taipumusta vastaan, ja siten pelastuksen prosessissa ilmenee tiettyä synergismia.

Monergistit ovat syyttäneet synergismiä omahyväisyydestä ja jumalanpilkasta - siitä, että se on ihmisen korottamista Jumalan rinnalle, Jumalan vertaiseksi. Islam hylkää synergismin täysin ja pitää sitä harhaoppina. Juutalaisuudessa synergismi on kanonisoitu käsitys, ja juutalaisuus hylkää monergismin.