Ero sivun ”Sergio Batista” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p r2.6.4) (Botti muokkasi: be:Серхіа Даніэль Батыста |
|||
Rivi 41: | Rivi 41: | ||
Vuonna 2007 Batistasta tuli Argentiinan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja. Hän johdatti Argentiinan olympiakultaan [[Kesäolympialaiset 2008|Pekingin olympialaisissa 2008]]. [[Diego Maradona]]n sopimuksen päätyttyä [[Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2010|2010 MM-kisojen]] jälkeen Batista nimitettiin A-maajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi 2010 loppuun asti.<ref name="espn"/> Batistan johdolla Argentiina voitti muun muassa maailmanmestari [[Espanjan jalkapallomaajoukkue|Espanjan]] 4-1. Marraskuussa hänen sopimuksensa pidennettiin [[Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2014|MM-kisoihin 2014]] saakka. <ref name="yle"/> Batistan ensimmäinen todellinen koitos päävalmentajana, eli Argentiinan isännöimä [[Copa América 2011]] sujui kuitenkin kehnosti. Batista sai turnauksen aikana kovaa kritiikkiä vaisujen esitysten vuoksi ja lopulta isäntien tie päättyi puolivälierätappioon [[Uruguayn jalkapallomaajoukkue|Uruguaylle]]. Tappion jälkeen Batistan kerrottiin saavan jatkaa tehtävässään. <ref>[http://yle.fi/urheilu/lajit/jalkapallo/ulkomaat/2011/07/batista_saa_jatkaa_argentiinan_luotsina_2732134.html Batista saa jatkaa Argentiinan luotsina]</ref> Viikkoa myöhemmin liitto tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja Batista sai potkut tehtävistään. <ref>[http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/heikko-menestys-johti-argentiinan-luotsin-potkuihin/art-1288403718170.html Heikko menestys johti Argentiinan luotsin potkuihin]</ref> |

||
Toukokuun lopussa 2012 uutisoitiin, että Batista olisi siirtymässä [[Kiinan Superliiga]]ssa pelaavan [[Shanghai Shenhua]]n peräsimeen. <ref>[http://www.goal.com/en/news/3801/chinahong-kong/2012/05/25/3125508/presumptive-shenhua-manager-sergio-batista-arrives-in Presumptive Shenhua manager Sergio Batista arrives in Shanghai]</ref> |
|||
=== Meriitit valmentajana === |
=== Meriitit valmentajana === |
Versio 25. toukokuuta 2012 kello 13.31
Henkilötiedot | ||
---|---|---|
Koko nimi | Sergio Daniel Batista | |
Syntymäaika | 9. marraskuuta 1962 | |
Syntymäpaikka | Buenos Aires, Argentiina | |
Pelipaikka | puolustava keskikenttäpelaaja | |
Seurat | ||
Vuodet | Seura | O (M) |
1981–1988 1988–1990 1991 1992–1993 1995–1996 1997–1999 |
Argentinos Juniors River Plate Argentinos Juniors Nueva Chicago Tosu Futures All Boys |
52 (2) 272 (25) |
Maajoukkue | ||
1985–1990 | Argentiina | 39 (0) |
Valmennusura | ||
2000 2001–2003 2003 2004 2004–2005 2007 2007–2010 2010–2011 |
Bella Vista Argentinos Juniors Talleres de Córdoba Argentinos Juniors Nueva Chicago Godoy Cruz Argentiina U20/Olympia Argentiinan maajoukkue | |
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. |
Sergio Batista (s. 9. marraskuuta 1962 Buenos Aires) on argentiinalainen jalkapallovalmentaja ja entinen jalkapalloilija. Puolustajana pelannut Batista voitti maailmanmestaruuden vuoden 1986 MM-kisoissa.
Pelaajaura
Sergio Batista, jonka lempinimi on El Checho, aloitti uransa Argentinos Juniorsin junioriorganisaatiossa. Hän edusti kasvattajaseuraansa Argentiinan pääsarjassa eli Primera División Argentinassa vuosina 1981–1988. Batista voitti Argentinos Juniorsissa Argentiinan mestaruuden vuonna 1984 sekä Copa Libertadoresin vuonna 1985. Vuosina 1988–1990 Sergio Batista pelasi River Platessa. Segunda Divisiónassa Batista edusti Club Atlético Nueva Chicagoa (1992–1993) ja All Boysia (1997–1999). Japanissa hän kävi pelaamassa Tosu Futuren joukkueessa vuosina 1995–1996.
Argentiinan jalkapallomaajoukkueessa Sergio Batista osallistui vuosien 1986 ja 1990 MM-kisoihin. Vuonna 1986 hän voitti maailmanmestaruuden ja vuoden 1990 MM-kisoissa hopeaa. Batista pelasi vuosina 1985–1990 yhteensä 39 maaottelua.[1]
Meriitit pelaajana
- Argentiinan mestaruus (3): 1984, 1985, 1990
- Maailmanmestaruus: 1986
- Copa Libertadores: 1985
Valmennusura
Batista aloitti valmentajanuransa vuonna 2000 uruguaylaisessa Bella Vistassa. Seuratasolla hän on valmentanut myös Argentinos Juniorsia, Talleres de Córdobaa ja Nueva Chicagoa. Vuosien 2005-06 aikana Batista toimi Argentiinan pääsarjassa Club Atlético San Lorenzo de Almagron apuvalmentajana Oscar Ruggerin ollessa päävalmentaja.
Vuonna 2007 Batistasta tuli Argentiinan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja. Hän johdatti Argentiinan olympiakultaan Pekingin olympialaisissa 2008. Diego Maradonan sopimuksen päätyttyä 2010 MM-kisojen jälkeen Batista nimitettiin A-maajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi 2010 loppuun asti.[2] Batistan johdolla Argentiina voitti muun muassa maailmanmestari Espanjan 4-1. Marraskuussa hänen sopimuksensa pidennettiin MM-kisoihin 2014 saakka. [3] Batistan ensimmäinen todellinen koitos päävalmentajana, eli Argentiinan isännöimä Copa América 2011 sujui kuitenkin kehnosti. Batista sai turnauksen aikana kovaa kritiikkiä vaisujen esitysten vuoksi ja lopulta isäntien tie päättyi puolivälierätappioon Uruguaylle. Tappion jälkeen Batistan kerrottiin saavan jatkaa tehtävässään. [4] Viikkoa myöhemmin liitto tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja Batista sai potkut tehtävistään. [5]
Toukokuun lopussa 2012 uutisoitiin, että Batista olisi siirtymässä Kiinan Superliigassa pelaavan Shanghai Shenhuan peräsimeen. [6]
Meriitit valmentajana
Lähteet
- ↑ Argentina - Record International Players RSSSF. Viitattu 9.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Kelly, Sam: Batista gives Argentina cause to wonder 8.9.2010. ESPN Soccernet. Viitattu 9.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Batista Argentiinan päävalmentajaksi YLE. Viitattu 3.11.2010.
- ↑ Batista saa jatkaa Argentiinan luotsina
- ↑ Heikko menestys johti Argentiinan luotsin potkuihin
- ↑ Presumptive Shenhua manager Sergio Batista arrives in Shanghai
Edeltäjä: Diego Maradona |
Argentiinan maajoukkueen päävalmentaja 7/2010-7/2011 |
Seuraaja: Alejandro Sabella |
1 Almirón | 2 Batista | 3 Bochini | 4 Borghi | 5 Brown | 6 Passarella | 7 Burruchaga | 8 Clausen | 9 Cuciuffo | 10 Maradona | 11 Valdano | 12 Enrique | 13 Garré | 14 Giusti | 15 Islas | 16 Olarticoechea | 17 Pasculli | 18 Pumpido | 19 Ruggeri | 20 Tapia | 21 Trobbiani | 22 Zelada | Valmentaja Bilardo
1 Pumpido | 2 Batista | 3 Balbo | 4 Basualdo | 5 Bauza | 6 Calderón | 7 Burruchaga | 8 Caniggia | 9 Dezotti | 10 Maradona | 11 Fabbri | 12 Goycochea | 13 Lorenzo | 14 Giusti | 15 Monzón | 16 Olarticoechea | 17 Sensini | 18 Serrizuela | 19 Ruggeri | 20 Simón | 21 Troglio | 22 Cancelarich | Valmentaja Bilardo