Parafilia

Parafiliat ovat normista poikkeavia seksuaalisia suuntautumisia.

Sanat perversio, deviaatio ja parafilia ovat suostuttelumääreitä, jotka kuvaavat etäisyyttä tai eroamista tai "vääristyneisyyttä" suhteessa normiin, erityisesti sukupuoli- ja seksuaalisiin normeihin, usein käytetään myös sanaa häiriö, joka sekin on poikkeama normitilasta. Normitilaksi on länsimaisessa kulttuurissa muodostunut heteronormatiivinen monogaminen ydinperhemalli, joka on sittemmin alkanut muuttua abstraktimmaksi ja hajota, mutta se ei ole kadonnut kokonaan. Kristillisen tradition mukaan normien mukaista seksiä on ainoastaan kirkossa vihittyjen eri sukupuolta edustavien aviopuolisojen välinen seksi. Koska kyseessä on tietenkin ideaalinormi, jonka toteuttaminen kokonaisuudessaan on mahdotonta, tai missä juuri kukaan ei onnistu, on hyväksyttävää erota tästä mallista jossakin määrin, ja perversio kuvaa kohtaa, jossa määrittävä halu alkaa erota "liian" paljon. Osa tästä koostuu puhtaasti sosiaalisista normeista ja interventioista, tästä vakavampi luokka on "mielenterveydellinen häiriö" ja sitäkin vakavammat normirikkomukset liitetään "rikoksen" kategoriaan.

Psykologisessa tautiluokituksessa parafiliat kuuluvat seksuaalisiin käyttäytymis- ja kohdehäiriöihin (ICD-tautiluokituksessa luokka F65) ja ne tarkoittavat erotoseksuaalista ja psykologista tilaa, jossa yksilö on toistuvasti ja pakkomielteisesti riippuvainen jostakin epätavallisesta tai sosiaalisesti ei-hyväksyttävästä ärsykkeestä seksuaalisen mielihyvän kohteena tai välineenä. ICD-tautiluokituksen kolmannessa painoksessa osa luokan F65 koodeista on poistunut käytöstä. Kyseessä on deviaatio (kr. para), johon seksuaalinen kiinnostus (kr. filia) kohdistuu. Termin kehitti seksologi John Money. Termin on määrä korvata käsite perversio. Puhekielessä parafiilisia ihmisiä saatetaan kutsua pervoiksi. Häiriöksi on edelleen määritelty transseksuaalisuus eli "seksuaalisen identiteetin häiriö", mitä voidaan pitää puhtaasti pseudotieteellisenä kategoriana, koska se kuvaa terveytenä tilaa, joka on kuitenkin vain sosiaalinen normi ikään kuin se olisi luonnonlaki. Homoseksuaalisuus vastaavasti poistui Suomessa rikoslaista vuonna 1979 ja tautiluokituksesta 1981, siirtyen näin normietäisyyden suhteen harmaalle alueelle, jossa se toki on yhä instutionaalisestikin monien epätasa-arvoisuuksien muodossa.

Parafilinen ärsyke voi ilmetä pelkän fantasian ja mieltymyksen tasolla, tai se voi olla konkreettinen toiminnan kohde tai kiihottumisen ja tyydyttymisen väline. Jotta tila luokiteltaisiin seksuaalilääketieteessä parafiliaksi, on seksuaalisten fantasioiden, tarpeen ja käytöksen kohdistuttava epätavalliseen toimintoon tai kohteeseen vähintään kuuden kuukauden ajan niin että siitä aiheutuu asianomaiselle ahdistusta ja häiriötä. Ilman ahdistusta tai satunnaisesti ilmenevää parafilian kaltaista toimintaa ei lueta tähän ryhmään. Kriteeriä on arvosteltu, sillä se ei pidä esimerkiksi pedofiilista käytöstä parafiliana, mikäli asianosainen itse ei koe toimintaansa ahdistavaksi. Toisaalta voidaan määritellä, että parafilia häiritsee itseä tai muita.

Yleistä

Jalkafetismiä kuvaava ranskalainen piirros.

Pakottavissa eli invasiivisissa parafilioissa henkilö pakottaa toisen ihmisen toimintansa kohteeksi. Näin voi käydä esimerkiksi itsensä paljastamisessa, tirkistelyssä ja pedofiliassa. Ei-pakottavissa eli ei-invasiivisissa parafilioissa henkilö toteuttaa käyttäytymistään itsekseen, kuten käy esimerkiksi esinefetisismissä.

Eräiden parafilioiden käytännön toteuttaminen on useimmiten rikollista, kun taas toisia pidetään yleisesti harmittomina. Parafilioita ovat muun muassa

• ekshibitionismi: saa tyydytyksen katsottuna olemisesta
• fetisismi: tiettyyn esineeseen tai ruumiinosaan kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto
• frotterismi: saa tyydytyksen toisia ihmisiä vasten hankaamisesta
• koprofilia: saa tyydytyksen ulosteista
• nekrofilia: saa tyydytyksen seksin harrastamisesta kuolleiden kanssa
• pedofilia: lapsiin kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto
• voyeurismi: saa tyydytyksen ihmisten sukupuolisten toimien tai riisuutumisen katselemisesta
• zoofilia: seksuaalisen nautinnon saaminen eläimistä

Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vuonna 1981.

Parafilioiden syyt

Parafiilisten seksuaalisten käyttäytymis- ja kohdehäiriöiden syistä ja kehitysmekanismeista on esitetty lukuisia teorioita. Tarkkoja syitä ei kuitenkaan tunneta, eikä yhtenäistä teoriaa tai edes lääketieteen koulukuntien välistä yhteisymmärrystä ole onnistuttu saavuttamaan. Tunnetuimmat mallit liittyvät biologis-geneettisiin, kognitiivis-behavioraalisiin ja psykodynaamisiin teorioihin.

Fysiologisilla mittauksilla on todettu parafiilikoilla kohonneita testosteroni- ja dehydroandrosteronipitoisuuksia veressä ja poikkeavuuksia androgeenituotannon säätelyssä, jonka uskotaan olevan yhteydessä seksuaalisten impulssien voimistumiseen ja niiden hallinnan samanaikaiseen heikkenemiseen. Pakottavissa parafilioissa, kuten pedofiliassa, on useissa tutkimuksissa todettu aivojen anatomian ja neurofysiologian poikkeavuuksia. Sadisteilla on osoitettu tavallista enemmän isojenaivojen ohimolohkon poikkeavuuksia ja ekshibitionisteilla merkkejä muuttuneesta vasemman isoaivopuoliskon toiminnasta sekä häiriöitä vasemman ja oikean aivopuoliskon vuorovaikutuksessa.

Kognitiivis-behavioraaliset teoriat pitävät parafilioita opittuna käytöksenä, mutta tätä ei ole kyetty todistamaan empiirisillä tutkimuksilla.

Useimmiten parafilian kehitystä pidetään monietiologisena prosessina. Useilla parafiilikoilla on rikkinäinen tausta, jossa vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on ollut häiriintynyttä tai puutteellista. Lapsi ei ole oppinut vastaanottamaan läheisyyttä, ja parafiilinen käyttäytyminen korvaa normaalia seksuaalisuuden, läheisyyden ja hellyyden kokemusta. Tämä selittäisi sen, miksi monilla parafiilikoilla ilmenee huonoa itsetuntoa, kyvyttömyyttä hellyyden ja empatian kokemisessa sekä vakavia puutteita sosiaalisissa taidoissa.

Joillakin parafiilikoilla on todettu myös ajattelun vääristymiä: esimerkiksi voyeristi saattaa uskoa tirkistelyn kohteen haluavan olevan katseen kohteena, tai pedofiili uskoa lapsen olevan kiinnostunut seksistä aikuisen kanssa.

Parafilioiden hoito

Hoitoon ei ole tarvetta, jos toimintaa ei ole kriminalisoitu eikä kyseessä ole pakottava tarve vaan lähinnä mieltymyksen tasoinen variaatio, joka ei tuota henkilölle ahdistusta.

Hoitoa antavat aiheeseen perehtyneet psykiatrian erikoislääkärit ja psykoterapeutit. Yleensä hoitomuotona käytetään kognitiivis-behavioraalisesti suuntautunutta psykoterapiaa, jota saattaa tukea mahdollinen lääkitys. Hoidollisiksi ongelmiksi on nimetty usein esiintyviä samanaikaisia mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä, huonoja sosiaalisia kykyjä ja syrjäytyneisyyttä. Julkaistut tulokset väkivaltaisten parafiilikoiden hoidosta vaihtelevat välillä 30–90 %.