Tämä on lupaava artikkeli.

Khmerien valtakunta

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. maaliskuuta 2011 kello 22.26 käyttäjän J.K Nakkila (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Khmerien valtakunta
802–1431


Aasia ja Eurooppa Khmerien kukoistuskautena noin vuonna 1200. Khmerien valtakunta (Khmer Emp.) kartassa punaisella värillä Aasian kaakkoiskulmalla.

Valtiomuoto kuningaskunta
Pääkaupunki Hariharalaya (800-luku)
Angkor (900-luvulta)
Uskonnot hindulaisuus
buddhalaisuus
Kielet klassinen khmerin kieli
Edeltäjä(t) Chenla

Khmerien valtakunta, josta käytetään myös nimityksiä Angkor ja Kambuja, oli aikoinaan suurin yhtenäinen valtakunta Kaakkois-Aasiassa. Se oli hindulais-buddhalainen kuningaskunta, jonka keskusaluetta oli nykyinen Kambodža. Valtakunta hallitsi laajimmillaan osia nykyajan Laosista, Thaimaasta, Myanmarista ja Vietnamista.

Valtakunnan suurin perintö on Angkor, jonka alueella lähes kaikki khmerien valtakunnan pääkaupungit sijaitsivat. Angkor oli esiteollisen ajan suurin kaupunki: sen pinta-ala oli 3 000 neliökilometriä[1] ja asukasluku 700 000-1 900 000[2][3].

Alueen virallisiin uskontoihin kuului hindulaisuus ja mahayana-buddhalaisuus, kunnes theravada-buddhalaisuus saapui Sri Lankasta 1200-luvulla.

Khmerien valtakuntaa edelsi khmerien ensimmäinen kuningaskunta Chenla, jonka khmerinkielinen nimi oli Kambuja.[4] Khmerien valtakunnan aika alkoi 802, kun kuningas Jayavarman II perusti valtakunnan. Valtakunnan katsotaan päättyneen 1431, kun Ayutthayan kuningaskunta tuhosi Angkorin.[5]

Tärkeimmät lähteet khmerien valtakunnan tutkimuksessa ovat:

Historia

Synty

Chenla, Khmerien valtakunnan edeltäjä, oli todennäköisesti ollut jaavalaisen Sailendran vasallivaltio ennen Jayavarman II:n hallituskautta (n. 770–834).[7] Joidenkin historioitsijoiden mukaan Jayavarman olisi oleskellut Sailendrassa joko vapaaehtoisesti tai sotavankina ennen paluutaan Chenlaan.[5] Jayavarman II yhdisti Kambodžan alueen ja perusti khmerien valtakunnan n. 802, joka on myös perinteisesti luettu Jayavarmanin hallituskauden aluksi, mutta uudemman tutkimuksen mukaan hänen hallituskautensa alkoi jo noin 770. Uuden valtakunnan pääkaupungiksi Jayavarman perusti Hariharalayan, joka säilyi khmerien pääkaupunkina 800-luvulla.[8]

Angkorin kausi

Indravarman I (hallitsi n. 877–889) onnistui laajentamaan valtakuntaa sotimatta niin että kuningaskunta käsitti nykyistä Kambodžaa suuremman alueen.[5] Indravarmanin kauden tärkeimpiä rakennushankkeita olivat Preah Kon ja Bakongin temppelit.[9] Lisäksi hän kehitti keinokastelujärjestelmää[5]. Häntä seurasi hallitsijana hänen poikansa Yasovarman I (hallitsi n. 889/890–n. 910/912). Yasovarman joutui taistelemaan vallasta veljensä kanssa. Oletettavasti pääkaupunki Hariharalaya tuhoutui pahoin näissä taisteluissa ja siksi Yasovarman rakensi uudeksi pääkaupungiksi Yasodharapuran, joka oli valtakunnan ensimmäinen pääkaupunki Angkorissa. Se oli linnoitettu kaupunki, jonka sivut olivat 4 kilometrin pituiset. Kaupungin keskuksena oli Phnom Bakhengin temppeli. Yasovarman rakennutti pääkaupunkiinsa myös suuren tekoaltaan, niin sanotun itäisen barayn.[9]

Angkorissa Bayonin temppelissä oleva kaiverrus, jossa kuvataan khmerien armeijaa matkalla sotaan Champan kuningaskuntaa vastaan, joka sijaitsi nykyisen Vietnamin eteläosissa.

Yasovarmanin hallituskautta seurasi vuosikymmeniä kestänyt poliittinen hajaannus.[9] Jayavarman IV (hallitsi 928-n. 941) rakensi uuden pääkaupungin Koh Keriin.[10] Rajendravarman II (hallitsi 944-n. 968) yhdisti valtakunnan ja siirsi pääkaupungin takaisiin Yasodharapuraan. Rajendravarman II:n aikana valtakunta laajeni nykyisen Myanmarin rajoille asti lännessä ja idässä hän valloitti alueita Champalta. Valloitusten myötä khmerien valtakunta vahvistui ja vaurastui. Samalla valta keskittyi yhä enemmän Angkoriin. Rajendravarmanin merkittävimpiä rakennusprojekteja olivat Pre Rupin ja Itä-Mebonin temppelit.[11]

Rajendravarman II:n poika Jayavarman V (hallitsi n. 968–n. 1000) rakensi uudeksi pääkaupungiksi Jayendranagarin. Sen sijainnista ei ole varmuutta, mutta sen keskuksena arvellaan olleen Ta Keo, Angkorin ensimmäinen kokonaan hiekkakivestä tehty temppeli.[12] Jayavarman V:n kuoleman jälkeen alkanut valtataistelu johti lopulta sisällissotaan Suryavarman I:n (hallitsi 1002–1050) ja Jayaviravarmanin (hallitsi 1003-1010) välillä. Jayaviravarman hallitsi Angkorissa ja Suryavarman I valtakunna itäosissa. Suryavarman I sai Angkorin haltuunsa 1010 ja hänestä tuli khmerien kuningas.[13] Suryavarman suosi kaupankäyntiä joki- ja maareittien kautta Kiinaan ja Vietnamiin sekä kansainvälistä kaupankäyntiä Etelä-Kiinan meren kautta. Suryavarman muistetaan ennen kaikkea rakennuttamastaan läntisestä baraysta, joka on Angkorin suurin tekoallas.[14]

Suryavarman II

Suryavarman II:sta (hallitsi 1113–1150) pidetään yhtenä merkittävimmistä khmerien hallitsijoista.[5] Hän nuosi ilmeisesti valtaan tappamalla edeltäneen kuninkaan Dharanindravarman I:n. Suryavarman II solmi nopeasti ystävälliset suhteet Kiinan kanssa. Hän aloitti laajat sotatoimet niin idässä kuin lännessäkin ja khmerien valtakunta laajeni kauemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Idässä Suryavarman II soti Đại Việtiä ja Champaa vastaan. Champan alueella khmerien onnistui valloittamaan Vijayan alueen (nykyisessä Bình Địnhin maakunnassa). Lännessä khmerien vallan alle jäi Keski-Thaimaan kuningaskuntia. Kiinalaisen Song Shi -kronikan (1100-luku) mukaan khmerien valtakunta rajoittui pohjoisessa Champaan, idässä mereen, lännessä Paganin kuningaskuntaan ja etelässä Grahin kuningaskuntaan.[15]

Suryavarman II:n kuolinaikaa ei tiedetä tarkalleen. Viimeinen piirtokirjoitus Suryavarman II:sta on vuodelta 1145. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän olisi hallinnut vielä Champan sotaretken aikana 1145-1150.[15]

Suryavarman II:n aikana Shivan palvonta oli väistynyt ja Vishnun palvonta oli tullut sen tilalle. Suryavarman II rakennutti monia temppeleitä, joista kuuluisin on Angkor Wat.[5] Historioitsija George Cœdès piti Angkor Watia khmerien taiteen mestariteoksena[15].

Jayavarman VII

Kartta Kambodzhasta Jayavarman VII:n aikana.

Suryavaraman II:n kuolemaa seurasi levottomuuksia. [5] Kuolema aiheutti myös vallattujen alueiden halua irtaantua khmerien vallasta. Kiinan hovissa kävi jo 1155 lähettiläitä thaimaalaisesta Lavon kuningaskunnasta. Vuodelta 1167 on myös löytynyt piirtokirjoitus, joka kertoo itsenäisestä kuninkaasta Nakhon Sawanin alueella. Champa oli puolestaan solminut rauhan Đại Việtin kanssa 1170 ja aloitti sodan khmerejä vastaan. Hyökkäys maitse ei onnistunut mutta vesiteitse heidän onnistui valloittaa ja tuhota Angkor 1177.[16]

Jayavarman VII (hallitsi 1181–1218) oli viimeinen Angkorin suurista kuninkaista[5]. Jayavarman VII aloitti taistelut valloittajia vastaan ja 1181 valtakunta oli yhdistetty ja rauhoitettu. 1190 hän aloitti uudelleen sodan Champaan vastaan ja onnistuikin saamaan Vijayan haltuunsa lyhyeksi aikaa. Jayavarman VII valtasi koko Champan 1203 ja Champasta tuli khmerien provinssi aina vuoteen 1220 asti.[17] Jayavarman VII laajensi khmerien valtakuntakuntaa myös muilla ilmansuunnilla: pohjoisessa Thaimaasta Laosiin, etelässä Mekongin suistoalueelle ja Thaimaan puolella Malakan niemimaalle. Lännessä valtakunta rajoittui nykyiseen Myanmariin.[5][2] Valtakunnan laajentumista seurasivat lukuisat rakennusprojektit. Näihin kuului myös 225 kilometriä pitkä valtatie Angkorista Phimaihin. Tie on edelleen havaittavissa ilmakuvauksista ja Thaimaan puoleisen osuuden restaurointi on aloitettu 2000-vuosikymmenellä.[2][18]

Jayavarman VII perusti Angkorin alueelle uuden pääkaupungin, Angkor Thomin, joka oli kolmen neliökilometrin laajuinen linnoitettu kaupunki. Kaupungin keskuksena oli Bayonin temppeli. Muita merkittäviä temppeleitä Angkor Thomissa olivat Ta Prohm ja Prah Khan.[2]

Valtakunnan rappio ja tuho

Jayavarman VII:n hallituskauden jälkeen alkoi khmerien valtakunnan kaksi vuosisataa kestänyt rappio. Kuninkaiden rakennustoiminta tyrehtyi täydellisesti. Kuninkaat elivät kuitenkin yhä edelleen ylellisesti, kuten kiinalaisen kronikoitsija Zhou Daguanin 1200-luvun matkakertomuksesta käy ilmi.[2] Hän viipyi Angkorissa vuoden ja kirjoitti tarkkoja kuvauksia elämästä Angkorissa[5].

Jo 1283 valtakunta oli niin heikentynyt, että se joutui maksamaan Kublai-kaanin johtamille mongoleille vasalliveroa[5]. Lännessä valtakunnan uhaksi nousivat thaitten kuningaskunnat – ensin Sukhothai ja sen jälkeen Ayutthaya[2]. Jo 1283 valtakunta oli niin heikentynyt, että se joutui maksamaan Kublai-kaanin johtamille mongoleille vasalliveroa. Vuosina 1350-1430 khmerit ja Ayutthaya olivat ilmeisesti jatkuvassa sotatilassa. Ayutthaya valloitti lopulta Angkorin 1431.[5] Khmerit saivat kuitenkin ajettua valloittajat pois, mutta siirsivät koko kaupungin ja sen miljoonaväestön nykyisen Phnom Penhin alueelle[5].

Perinteinen selitys khmerien valtakunnan rappiolle ja tuholle on thaitten kuningaskuntien nousu.[2] Valtakunnan tuholle on kuitenkin esitetty myös muita syitä. Yksi suosituimmista on ympäristökatastrofi. Angkorin alue, jossa asui 700 000-1 900 000 asukasta, oli riippuvainen keinokastelujärjestelmästä, joka oli ollut käytössä 900-luvulta lähtien. Vuosisatojen kuluessa eroosio ja sedimentaatio olivat kuitenkin rapauttaneet järjestelmää niin paljon, että se olisi lopulta romahtanut. Vaikka tutkijoiden keskuudessa ei olekaan yhteisymmärrystä keinokastelujärjestelmän merkityksestä khmerien taloudelle, ympäristötekijöillä on kuitenkin kiistatta ollut oma roolinsa khmerien valtakunnan rappiossa.[2][3]

Myös Jayavarman VII:n aikaisia suurisuuntaisia ja kalliita rakennusprojekteja on ehdotettu rappion ja tuhoutumisen syyksi. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miten khmerien valtakunta saattoi tuhoutua, vaikka samanaikaisesti Kaakkois-Aasiassa syntyivät ensimmäiset valtiot.[2]

Yhtenä syynä lienee myös ollut valtarakenteiden epävakaus. Kaupankäynnin kansainvälistymisen myötä etäisimmät provinssit alkoivat vähitellen itsenäistyä yhä enenevässä määrin. Lisäksi 1200-luvulla alkanut buddhalaistuminen muutti yhteiskunnan arvoja ja lienee siten vaikuttanut merkittävästi khmerien valtakunnan rappioon.[2]

Valtio- ja yhteiskuntajärjestys

Khmerien valtakunnassa uskonto ja valtio olivat nivoutuneet tiivisti yhteen. Kosmisen järjestyksessä ylimpinä olivat jumalat ja heidän edustajanaan jumalkuningas maan päällä. Kuninkaan valtaa symboloi linga, joita varten kukin hallitsijan rakensi temppelin pääkaupungin keskelle. Kuninkaan hovi oli kaiken keskus ja sitä ympäröi laaja temppelialue.[19]

Khmerien yhteiskunta oli jakautunut jyrkästi kahteen luokkaan: eliittiin ja tavalliseen kansaan. Eliittiin kuuluivat kuninkaalliset, virkamiehet ja varakkaat maanomistajat. Tavallinen kansa oli joko vapaita ihmisiä tai orjia. Vapaat olivat pieniä maaomistajia, käsityöläisiä sekä virkailijoita temppeleissä ja hallinnossa. Suuri osa tavallisesta kansasta oli kuitenkin orjia, joiden omistajina olivat temppelit, varakkaat perheet ja pienet maanomistajat.[19]

1000- ja 1100-luvuille tultaessa kaupankäynnillä oli yhä suurempi merkitys khmerien valtakunnassa. Se edellytti jonkinlaisen paikallishallinnon luomista. Paikallistasolla valtaa käyttivät hallitsijan nimittämät virkamiehet, jotka muodostivat maan eliitissä oman ”varna”-nimisen eliittiluokan. Virkamiehet edustivat kuningasta provinsseissa ja välittivät ylijäämäisen vaurauden pääkaupunkiin, jossa niiden avulla rahoitettiin muun muassa temppelien rakentamista. Provinssien hallinnossa paikallisilla markkinoilla oli merkittävä asema. Temppelit olivat tavallisesti aina markkinoiden läheisyydessä. Kaikki nämä muodostivat vastavuoroisuuteen perustuvan riippuvaisuuksien verkoston, joka yhdisti provinssit pääkaupunkiin.[20]

Talous

Khmerien valtakunnan talouden perustana oli riisinviljely, kalastus, kaupankäynnistä saadut tulot, verotus ja pakollinen työpalvelusjärjestelmä. Tarkkoja tietoja maankäytöstä ei ole, koska arkeologia on keskittynyt pääasiassa arkeologisten kohteiden säilyttämiseen ja restaurointiin eikä varsinaiseen tutkimukseen. Kiinalaisen 1200-luvun lopun kronikan mukaan vuodessa saatiin jopa neljä satoa. Lukuisat sadot perustuivat todennäköisesti Tonle Sap -järven tulvatasannealueiden tehokkaaseen käyttöön siten, että viljelyyn otettiin aina vasta tulvan alta vapautunut alue.[21]

Angkorin alueen talouden perusedellytys oli keinokastelujärjestelmä, joka oli monimutkainen tekoaltaiden (baray) ja kanavien verkosto. Monien hallitsijoiden merkittävimmät rakennusprojekti liittyivätkin keinokastelujärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen.[21] Keinokastelujärjestelmä kattoi yli tuhannen neliökilometrin kokoisen alueen ja oli käytössä noin 500 vuotta. Se käytti tehokkaasti hyväksi niin pohjavettä, sadevettä, Tonle Sap -järveä kuin Kulenin vuorilta virtaavia jokia.[3]

Asiakirjalähteiden mukaan alueella on ollut yleisessä käytössä arvoon perustuva talousjärjestelmä jo noin 600-700-luvuilla. Rahan käytöstä ei ole kuitenkaan löytynyt todisteita. 1100-luvulle asti khmerien talous perustui kaupankäynnistä saatuihin tuloihin, verotukseen ja työpalvelukseen. Tätä on myös esitetty syyksi khmerien kuninkaiden halukkuudelle valloittaa uusia alueita. Koska khmerien talousjärjestelmä perustui näihin vastavuoroisiin riippuvuussuhteisiin – jotka taas perustuivat pelkästään raakaan työvoimaan – ainoa tapa lisätä vaurautta oli valloittaa uusia alueita ja saada siten lisää työvoimaa.[21]

1200-luvulla khmerien valtakunnan talouden perusteet alkoivat muuttua. Valtakunta siirtyi vähitellen pois sotilaallisiin valloituksiin perustuvasta talousjärjestelmästä kohti kansainvälistä kaupankäyntiä. 1400-luvulle tultaessa khmerien valtakunta oli kiinteä osa Kiinan johtamaa kaupankäyntiverkostoa. Talouden muuttuminen on voinut olla seurausta theravada-buddhalaisuuden noususta vallitsevaksi uskonnoksi. Toisin kuin hindulaisuudessa theravada-buddhalaisuulle oli ominaista tasa-arvoisemmat valtarakenteet. Samalla myös hindulaisuudesta peräisin oleva jumalkuninkaan käsite hylättiin.[21]

Arkkitehtuuri

Näkymä Angkor Watille vesialtaan yli.

Ensimmäiset valtakunnan arkkitehtuurin merkkiteokset (Preah Ko ja Bakong) rakennutti kuningas Indravarman I (877–889) silloiseen pääkaupunkiin Hariharalayaan. Bakongin temppelivuori koostui keinotekoiselle kukkulalle nostetusta pyhäköstä, jonka pyramidinmuotoinen katto kuvasti jumalten Meru-vuorta ja sen alla olevaa pyhää mikrokosmosta. Indravarmanin seuraaja siirsi pääkaupungin Angkoriin ja sen jälkeen temppelien koko ja loisteliaisuus vähitellen kasvoivat. Tunnetuin ja loisteliain rakennus lienee maan lippuunkin kuvattu Angkor Watin temppeli, joka valmistui Suryavarman II:n hallituskaudella (1113–1150). Häntä seurannut Jayavarman VII kääntyi buddhalaisuuteen ja rakennutti uuden pääkaupungin Angkor Thomiin, jonka keskuksena on valtava Bayonin buddhalainen temppeli. Nämä valtavat rakennushankkeet rasittivat valtakunnan taloutta, ja ne jäivät viimeisiksi suurhankkeiksi.[22]

Varhaisimmat Angkor-kauden monumentaalirakennukset rakennettiin tiilestä ja peitettiin usein stukkolla. Veistoksissa ja ovisuissa käytettiin pehmeää hiekkakiveä. Myöhemmin 1000-luvulta lähtien rakennusmateriaalina alettiin käyttää lähes pelkästään hiekkakiveä. Lateriittia hyödynnettiin esimerkiksi perustuksissa.Ajan kuluessa arkkitehtuuri monimutkaistui ja varsinkin myöhemmät rakennukset peitettiin korkokuvin. Niihin kuvattiin usein Ramayanan ja Mahabharatan tapahtumia, mutta niiden toteutus oli khmereille tyypillinen. Temppelikompleksien pohjakaavoilla oli kosmologinen, symbolinen merkitys: keskellä on neljän sivuhuipun ympäröimä Meru-vuori, jota ympäröivät vuorostaan vähäisemmät vuorijonot ja meret. Temppeleitä ympäröivät vesialtaat, kanavat ja vallihaudat olivatkin esimerkiksi Angkorissa paitsi käytännöllisiä myös symbolisesti tärkeitä. Temppelit on yleensä suunnattu itään, sillä ne oli omistettu Shivalle, joka asui idässä. Muut, vähäisemmät rakennukset olivat puisia ja tavallinen kansa asui pilareille nostetuissa, harjakattoisissa puurakennuksissa, joita on nykyäänkin Kambodžan maaseudulla. Vedellä oli tärkeä merkitys kansanarkkitehtuurille, ja orgaanisesti ryhmittyneet kylät rakentuivat joenrantoja seuraten.[22][23]

Monumentaalirakennusten ohella monien kuninkaiden merkittävimmät rakennusprojektit liittyivät Angkorin keinokastelujärjestelmään, joka oli monimutkainen kanavien ja tekoaltaiden (baray) järjestelmä.[14]

Hallitsijat

Vuodet Hallitsija Huomiota
n. 770–n. 834 Jayavarman II kuningaskunnan perustaja
n. 834–n. 870 Jayavarman III
n. 877–889 Indravarman I
n. 889/890–n. 910/912 Yasovarman I
n. 910/912–n. 923 Harshavarman I
n. 923–n. 928 Isanavarman II
928–n. 941 Jayavarman IV
n. 941–944 Harshavarman II
944–n. 968 Rajendravarman II
n. 968–n. 1000 Jayavarman V
1002–1002 Udayadityavarman I
1003–1010 Jayaviravarman sisällissota
1002–1050 Suryavarman I sisällissota, Suryavarman I voitti
1050–n. 1066 Udayadityavarman II
1066/1077–1080 Harshavarman III
1080–n. 1107 Jayavarman VI
1107–1112 Dharanindravarman I
1113–n. 1150 Suryavarman II
n. 1150–n. 1165 Yasovarman II
n. 1165–1177 Tribhuvanadityavarman valta päättyi Champan voittoon khmereistä
1181–n. 1218 Jayavarman VII karkoitti champat
1218–1243 Indravarman II
1243–1295 Jayavarman VIII luopui kruunusta
n. 1295–1308 Indravarman III

[10]

Vuodesta 1300 alkaen khmerien ja thaitten hovikronikat antavat ristiriitaisia tietoja hallitsijoista.[9]

Vuodet Hallitsija(t) Huomiota
1300–1307 Srindravarman luopui kruunusta
1308–1327 Indrajayavarman
1330–1353 Paramathakemaraja
1371–? Hou-eul-na
1404 Samtac Pra Phaya
1405 Samtac Pra Phaya, Phing-ya
1405–1409 Nippean-bat
1409–1416 Lampong tai Lampang Paramaja
1416–1425 Sorijovong, Sorijong tai Lambang
1425–1429 Barom Racha tai Gamkhat Ramdhapati
1429–1431 Thommo-Soccorach tai Dharmasoka
1432–? Ponha Yat tai Gam Yat

Lähteet

  • Bean, Rachel et al.: World and Its Peoples: Cambodia, Laos, and Vietnam. Marshall Cavendish Corporation, 2007. ISBN 9780761476399. Teoksen verkkoversio.
  • Cœdès, Georges: Les États hindouisés d'Indochine et d'Indonésie. DE BROCARD, 1944. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.1.2011). (ranskaksi)
  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena: Kaakkois-Aasia eilen ja tänään. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-084-1.
  • Kummu, Matti: Vesivarojen hallinta muinaisessa Angkorissa. Vesitalous, 2008, nro 1, s. 26-30. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.1.2011.
  • Stark, Miriam T.: "Pre-Angkorian and Angkorian Cambodia" teoksessa Glover, Ian & Bellwood, Peter: Southeast Asia. From prehistory to history, s. 89-119. New York: Routledge Curzon Press, 2004. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.1.2011). (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ A comprehensive archaeological map of the world's largest preindustrial settlement complex at Angkor, Cambodia. PNAS, 4.9.2007, 104. vsk, nro 36, s. 14277-14282. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2011. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j Stark 2004, s. 109-111
  3. ↑ a b c Kummu 2008, s. 26-27
  4. ↑ Heikkilä-Horn 1990, 30-31
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m Heikkilä-Horn 1990, 33-37
  6. ↑ Stark 2004, s. 101
  7. ↑ The Successor State of Chenla US Library of Congress. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  8. ↑ Stark 2004, s. 103-105
  9. ↑ a b c d Stark 2004, s. 105 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Stark105” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  10. ↑ a b Stark 2004, s. 104-105.
  11. ↑ Stark 2004, s. 105-106
  12. ↑ Cœdès 1944, 218-219
  13. ↑ Cœdès 1944, 248-249
  14. ↑ a b Stark 2004, s. 106 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Stark106” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  15. ↑ a b c Cœdès 1944, 292-297
  16. ↑ Cœdès 1944, 299-300
  17. ↑ Cœdès 1944, 310-314
  18. ↑ Mollerup, Asger: The Dharmasala Route from Angkor to Phimai. An ancient route in revival sundial.thai-isan-lao.com. 2010. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  19. ↑ a b Stark 2004, s. 106-107
  20. ↑ Stark 2004, s. 108-109
  21. ↑ a b c d Stark 2004, s. 107-109
  22. ↑ a b The Angkorian era Cambodia Cultural Profile. Viitattu 13.12.2010.
  23. ↑ Bean et al. 2007, s. 767–768.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Khmerien_valtakunta&oldid=9929669”