Tero Hirvilammi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. tammikuuta 2018 kello 22.13 käyttäjän Jannex (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tero Hirvilammi (s. 1967) on suomalainen ekonomi, joka on toiminut kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen erityisavustajana 1997–1998[1], Rautakirja-konsernin kehitysjohtajana 1998–2000, Sitran johtotehtävissä 2000–2005, Euroopan unionin komissiossa 2002–2003 ja Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtajana 2005–2011.[2]

Koulutus

Hirvilammi on valmistunut vuonna 1991 kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta. Opiskeluaikoinaan hän oli Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden sekä Vaasan yliopiston hallitusten jäsen.

Valmistuttuaan ekonomiksi Hirvilammi suoritti S-ryhmän johtotehtäviin valmentavan koulutusohjelman, jonka jälkeen hän on suorittanut myös Sitran ekonomistikurssin ja talouspolitiikan johtamiskurssin, Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -koulutusohjelman sekä Helsingin kauppakorkeakoulun executive MBA -ohjelman (Aalto-yliopiston muodostamisen jälkeen Aalto Executive MBA). Hirvilammi on osallistunut johtamiskoulutusohjelmiin Japanissa (EU-Japan Centre for Cooperation) ja Yhdysvalloissa Harvardin (John F. Kennedy School of Government) ja Stanfordin (Graduate School of Business) yliopistoissa.

Työura

SOK rekrytoi Hirvilammin palvelukseensa vuonna 1991. Tuolloisen esimiehensä, KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurolan alaisena hän organisoi KPO:n myymäläverkoston nykyaikaisen IT-ohjatun ketjuohjauksen piiriin. Toukokuussa 1992 Hirvilammi siirtyi Helsinkiin, SOK:n kehitysjohtajan alaisuuteen. Hirvilammi työskenteli SOK:n yrityssuunnittelijana 1992–1995, jolloin hän kehitti mm. S-ryhmän kanta-asiakaskorttia, Peugeot-automaahantuonnin varaosalogistiikkaa sekä ABC-liikennemyymäläketjua.

Uudenmaan liiton ensimmäisenä elinkeinopäällikkönä 1996–1997 hän vastasi alueen kuntien elinkeinopolitiikan yhtenäisyydestä.

Kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustajana 1997–1998 Hirvilammi osallistui sosialidemokraattisen hallitusryhmän työskentelyyn. Oman ministeriön ohella hänellä oli erityisenä vastuualueena maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla tehtävät ratkaisut.

Erityisavustajakauden jälkeen Hirvilammi siirtyi liike-elämän palvelukseen. Tuolloin pörssinoteerattu Rautakirja Oyj tarjosi hänelle kehitysjohtajan positiota suoraan toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen alaisuudessa. Hirvilammi vastasi yhtiön liiketoimintojen kansainvälistämisestä Baltiassa, Puolassa ja Skandinaviassa. Etenkin Baltian operaatioissa hänen lähin yhteistyökumppaninsa oli Finnkino Oy:n tuolloinen ja Onninen Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Timo Mänty.

Rautakirjan jälkeen Hirvilammi työskenteli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran palveluksessa 2000–2005 ohjelmisto- ja materiaaliteknologian yritysten parissa sekä vastasi Sitran sijoituksista ulkomaisissa, lähinnä Yhdysvaltalaisissa, pääomasijoitusrahastoissa. Tällöin hän toimi myös useiden kasvuyritysten hallituksen jäsenenä.

Euroopan komissiossa teknologiapolitiikkaan ja tutkimus/kehitystoimintaan liittyvissä tehtävissä Brysselissä Hirvilammi työskenteli 2003–2004, jolloin hän vastasi etenkin yhteistyöstä työmarkkinajärjestöjen ja EU:n Irlannin Dublinissa sijaitsevan työelämän kehittämiskeskuksen kanssa.

Turun kaupungin osaamis- ja elinkeinotoimen apulaiskaupunginjohtajana Hirvilammi toimi 2005–2011. Tehtävä muodostettiin vuonna 2004 tehdyllä päätöksellä. Tarkoituksena oli lähentää oppilaitoksista valmistuvia opiskelijoita ja heidän potentiaalisia työnantajiaan. Hirvilammi vakiinnutti toimikautenaan mm. vuosittaiset tapaamiset Turun neljän ­oppilas­kunnan (TY, ÅA, TuKK ja TuAMK) johdon kanssa sekä kutsui opiskelijajärjestöjen edustajia myös laajemmin yhteisiin tapaamisiin. .[3]

Hirvilammi toimi Turun Seudun Kehittämiskeskuksen ja Turku Science Park Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana 2006–2010 ja oli valtakunnallisen Osaamiskeskusohjelman johtoryhmän jäsen.[4]

Kansainvälisellä tasolla Hirvilammi toimi Euroopan suurten kaupunkien Eurocities-järjestön yrittäjyyspoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Työn tuloksena julkaistiin Turun kauppakorkeakoulun toteuttama tutkimus Eurooppalaisen yrittäjyyden päivästä.

Järjestötoiminta

Hirvilammi on toiminut Helsingin Ekonomit HEKO ry:n ja Suomen Ekonomiliitto SEFE ry:n hallitusten jäsenenä sekä SEFE:n työmarkkina- ja edunvalvontatoimikunnan puheenjohtajana.[2] Opiskeluaikoinaan hän oli Opiskelijain reserviupseeripiiri ORUP ry:n taloudenhoitaja ja toiminnanjohtaja.[2]

Rikostuomio ja erottaminen Turun apulaiskaupunginjohtajan tehtävistä

Helsingin käräjäoikeus määräsi joulukuussa 2009 Hirvilammin maksamaan 30 päiväsakkoa, koska hänen todettiin vuoden 2009 toukokuussa pahoinpidelleen liikuntavammaista vaimoaan.[5] Syyskuussa 2010 Helsingin hovioikeus päätti pitää tuomion voimassa.[6]

Turun kaupunginhallitus päätti pidättää Hirvilammin virastaan helmikuussa 2010. Pahoinpitelytuomion lisäksi Turun kaupunginhallitukselle annetun selvityksen perusteella hän oli toistuvasti toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti ollessaan päihtyneenä virkatehtävissä, perusteettomasti poissa töistä, lähettämällä sopimattomia kirjoituksia useille vastaanottajille sekä käyttämällä kaupungin edustusvaroja epäasianmukaisesti.[7] Turun hallinto-oikeus totesi kesäkuussa 2010 päätöksen kuulemisvirheen vuoksi laittomaksi.[8] Korkein hallinto-oikeus päätyi saman vuoden joulukuussa samaan ratkaisuun.[9]. Turun kaupunki määrättiin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä maksamaan Hirvilammille ansionmenetyksistä johtuen 80 000 euroa vahingonkorvauksena laittomasta päätöksestään.[10]

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen Turun kaupunki irtisanoi ja pidätti Hirvilammin virastaan uudestaan. [11]. Hirvilammi valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Tällä kertaa valituksen aiheena oli virastapidätyksen laillisuus ja se, pyrkikö työnantaja välttämään palkanmaksua. Turun kaupunki katsoi vastineessaan, että Hirvilammi oli osoittautunut soveltumattomaksi tehtävään, eikä tästä syystä virantoimitusta voitu kohtuudella jatkaa. [12]. Marraskuussa 2011 Turun hallinto-oikeus käsitteli asiaa uudelleen Hirvilammen vaatimuksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi kaikki Hirvilammin vaatimukset, koska hänen moitittava käytöksensä oli aiheuttanut luottamuksen ja arvostuksen menettämisen. [13]. Korkeimman hallinto-oikeuden joulukuussa 2013 tekemän päätöksen mukaan Turun kaupungilla oli lailliset perusteet Hirvilammin irtisanomiselle. [14]

Lähteet

  • Kuka kukin on 2011 Kustannusosakeyhtiö Otava

Viitteet

  1. Antti Kalliomäki Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 2.3.2011.
  2. a b c Kuka kukin on 2011
  3. http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=110257&nodeid=23
  4. Osaamiskeskusohjelma oske.net. 14.4.2011. Viitattu 14.4.2011. [vanhentunut linkki]
  5. Apulaiskaupunginjohtajalle sakkoja sairaan vaimonsa pahoinpitelystä Ts.fi. 29.1.2010. Turun Sanomat. Viitattu 29.1.2010.
  6. Vähäsarja, Irina: Hovioikeus piti voimassa Hirvilammin pahoinpitelytuomion Helsingin Sanomat. 25.9.2010. Viitattu 25.9.2010.
  7. Koutonen, Jouni: Pukkinen: Hirvilammin käytökseen yritettiin puuttua jo aiemmin YLE. 2.2.2010. Viitattu 17.4.2011.
  8. Lapintie, Pyry: Hallinto-oikeus kumosi Turun apulaiskaupunginjohtajan virastapidätyksen Helsingin Sanomat. 24.6.2010. Viitattu 8.8.2010.
  9. Turun apulaiskaupunginjohtajan virastapidätys laiton Helsingin Sanomat. 27.12.2010. Viitattu 27.12.2010.
  10. Apulaiskaupunginjohtajan hyllyttäminen maksaa Turulle 80 000 euroa Helsingin Sanomat. Viitattu 2.3.2011.
  11. Turun kaupunginvaltuuston pöytäkirja 5.turku.fi. 24.1.2011. Viitattu 26.7.2011.
  12. Hirvilammi ja Turku jatkavat riitelyä Turun Sanomat. 4.8.2011. Viitattu 19.9.2011.
  13. Hallinto-oikeus hylkäsi Hirvilammin valitukset YLE. 16.3.2012. Viitattu 6.6.2012.
  14. Hirvilammin valitukset nurin Yle. 17.12.2013. Viitattu 18.12.2013.