Ruumis (Buffy, vampyyrintappaja)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. tammikuuta 2015 kello 17.00 käyttäjän Hartz (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
”The Body”
Buffy, vampyyrintappaja -jakso
Buffy yrittää epätoivoisesti herättää elotonta äitiään. Tämän jälkeen seuraa kolmen minuutin mittainen kohtaus ilman keskeytyksiä ja musiikkia, mikä tekee jakson tyylistä erityisen.
Jakson nro. Kausi 5
Jakso 16
Ohjannut Joss Whedon
Käsikirjoittanut Joss Whedon
Tuotantonro. 5ABB16
Alkuperäinen
esityspäivä		 27. helmikuuta 2001
Vierailevat näyttelijät
 Kristine Sutherland … Joyce Summers  
 Amber Benson … Tara Maclay  
 Randy Thompson … Tri Kriegel 
Jaksot
← Edellinen
”I Was Made to Love You” 		Seuraava →
”Forever”
Luettelo televisiosarjan Buffy, vampyyrintappaja jaksoista

Ruumis (engl. The Body) on yhdysvaltalaisen draamasarjan Buffy, vampyyrintappajan (1997–2003) viidennen tuotantokauden 16. jakso. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan luoja Joss Whedon. Jakson ensiesitys oli Yhdysvalloissa The WB -televisiokanavalla 27. helmikuuta 2001. Sarja kertoo Buffy Summersista, mystisten voimien valitsemasta teinistä, joka taistelee vampyyreitä, demoneja ja muita pahuuksia vastaan kuvitteellisessa Sunnydalen kaupungissa. Hänen läheiset ystävänsä, joita kutsutaan lempinimellä ”Scooby Gang”, tukevat häntä kamppailuissaan. Ruumiissa, Buffy on voimaton löytäessään elottoman äitinsä, joka on kuollut aivovaltimon pullistumaan.

Vaikka Buffy ja hänen ystävänsä kohtaavat kuolemaa viikoittain, usein mitä hirvittävimmillä tavoilla, tässä jaksossa he ovat sekaisin Joyce Summersin, Buffyn ja hänen siskonsa Dawnin avioeronneen äidin, luonnollisesta kuolemasta. Heidän on vaikea ymmärtää mitä tämä menetys tarkoittaa kullekin joukon jäsenelle ja koko joukolle. Buffyn tulee kohdata elämänsä ja Tappajan velvollisuutensa ilman äitinsä tukea ja lohtua.

Jaksosta puuttui kokonaan musiikki—vakinainen aihe Buffyssa—ja sekavia efektejä käytettiin ilmaisemaan poissaolevan tunnetta ja menetystä, jotka liittyvät läheisen kuolemaan. Sen vilpittömästä surun kuvauksesta ja hyvin realistisen kuoleman käsittelystä, kun sarja oli ennen käyttänyt hirviöitä ja demoneja kuvainnollisina vertauksina, monet arvostelijat ovat kuvanneet Ruumista yhdeksi parhaista televisiojaksoista kautta aikojen.[1]

Taustaa

Buffya (Sarah Michelle Gellar) avustavat ensimmäiseltä kaudelta lähtien hänen läheisimmät ystävänsä, jotka kutsuvat itseään nimellä ”Scooby Gang”: Xander Harris (Nicholas Brendon), jonka tärkein vahvuus on hänen omistautuneisuutensa Buffya kohtaan, ja Willow Rosenberg (Alyson Hannigan), joka alkaa puuhastella noituuden parissa ja kasvaa päivä päivältä voimakkaammaksi. Heidän ohjaajanaan toimii Rupert Giles (Anthony Stewart Head), Buffyn ”Valvoja”, ja heidän joukkoonsa liittyy Xanderin tyttöystävä Anya Jenkins (Emma Caulfield), joka oli aiemmin kostondemoni, kunnes menetti voimansa. Anya ei usein oikein tiedä miten ihmisten kanssa kommunikoidaan ja hänen puheensa on toistuvasti odottamatonta. Neljännellä kaudella Willow alkoi seurustella Tara Maclayn (Amber Benson) kanssa, joka on myös noita.[2]

Buffyn jokaisella kaudella esitellään yleinen teema, johon jaksot liittyvät. Roz Kaveney tunnistaa viidennen kauden teemaksi perheen ja yhteenkuuluvuuden. Buffyn äiti Joyce (Kristine Sutherland) alkaa kärsiä päänsäryistä kauden alussa ja joutuu sairaalaan lyyhistyttyään kerran lattialle. Jälkeenpäin häneltä poistetaan aivokasvain ja hän on toipunut hyvin. Aiemmassa jaksossa, hän saa kukkia eräältä kosijalta, jotka Buffy löytää tuon jakson lopussa. Viides kausi esittelee myös Dawnin (Michelle Trachtenberg), Buffyn 14-vuotiaan siskon. Jokaisella kaudella esiintyy päävastustaja, jota kutsutaan nimellä ”Big Bad”; viidennellä kaudella päävastustaja on voimakas jumalatar Glory.[2]

Juoni

Buffy saapuu kotiin ja näkee Joycen kosijan lähettämät kukat. Hän huikkaa äidilleen muttei kuule vastausta. Buffy näkee Joycen makaamassa elottomana sohvalla, tuijottaen kattoon.

Jakson alkutekstit tulevat näkyviin ja katsojille näytetään takauma, missä ”Scoobiet” ovat jouluaterialla keskustellen iloisesti samalla kun Joyce ja Buffy keskustelevat piirakasta, joka tippuu lattialle. Kohtaus katkeaa ja Buffy nähdään olohuoneessa ravistelemassa Joycea. Hän soittaa ambulanssin ja yrittää elvytystä, mutta turhaan. Buffy soittaa Gilesille. Ensihoitajat saapuvat ja hoitavat Joycea, joka herää. Ensihoitajat julistavat tapahtuman ihmeeksi ja Joyce, Buffy ja Dawn iloitsevat sairaalassa. Kohtaus napsahtaa takaisin olohuoneeseen, missä ensihoitajat kertovat Buffylle hänen äitinsä kuolleen. He lähtevät Buffyn toivottaessa heille onnea. Buffy menee eteisen käytävälle ja oksentaa. Giles saapuu ja Buffy kertoo, ettei ruumista saa siirtää, järkyttyen sananvalinnastaan.

Dawn itkee koulun vessassa ja on pahoillaan, koska eräs tyttö kutsui häntä kummajaiseksi. Kuvataiteen tunnilla hän puhuu erään pojan kanssa tehdessään hahmotelmaa, ja pari puhuu hankaluudesta ja sen ymmärtämisestä. Buffy tulee paikalle ja vie Dawnin luokasta käytävälle. Muu luokka seuraa kuvataiteen luokan ikkunoista kuinka Buffy kertoo hänelle, että Joycelle on käynyt vahinko. Loput keskustelusta on vaimennettu. Dawn sortuu lattialle nyyhkien.

Willow'n asuntolassa, Tara yrittää auttaa Willow'ta etsimään sopivaa paitaa. Xander ja Anya tulevat paikalle ja pysäköivät auton, niin että se tukkii tien. Willow panikoi ja hylkää jokaisen paidan eikä tiedä miten näyttäytyä Buffyn ja Dawnin edessä. Hän kysyy miksi kaikki hänen vaatteensa ovat tyhmiä ja miksi hän on lapsellinen itkien, kunnes Tara suutelee ja rauhoittelee häntä. Anya kysyy Xanderiltä, mitä hänen tulisi tehdä; Xander ei osaa vastata. Willow vaihtaa paitaansa taas ja Xander ilmaisee halunsa etsiä Glory käsiinsä ja halunsa vaatia oikeutta. Sitten hän valittaa Joycen huolimattomista lääkäreistä. Anya kysyy, että näkevätkö he ruumiin ja että aiotaanko ruumis leikata auki, johon Willow vastaa kiukkuisesti. Anya sanoo itkuisesti, ettei ymmärrä miten tulisi käyttäytyä tai että miksei Joyce voi mennä takaisin ruumiisensa, kykenemättömänä ymmärtämään ihmisten kuolemaa hän toteaa, että se kaikki on ”tyhmää ja kuolevaista”, ja että kukaan ei kerro hänelle miksi asiat tapahtuvat. Xander lyö nyrkkinsä seinän läpi, mikä saa sen vuotamaan verta, mutta saa hänen olonsa tuntumaan oudosti paremmalta. Nelikon lähtiessä tapaamaan Buffya sairaalaan, Xander saa parkkisakon.

Odotushuoneessa, ruumishuoneen ulkopuolella, lääkäri kertoo Buffylle Joycen kuolleen valtimon pullistumaan yhtäkkisesti ja kivuttomasti. Jäätyään Buffyn kanssa kahden kesken, Tara kertoo oman äitinsä kuolleen, kun hän oli 17-vuotias. Dawn menee ruumishuoneelle yksin katsomaan Joycen ruumista. Hänen siellä ollessaan, yksi vampyyriksi muuttunut ruumis nousee jaloilleen. Buffy lähtee etsimään Dawnia, kun hän ei ole palannut, ja löytää hänet ruumishuoneelta, vampyyri kimpussaan. Buffyn tappelee vampyyrin kanssa ja lopulta tappaa sen. Samalla lakana liukuu pois Joycen kasvoilta. Katsoessa äitiään, Dawn kysyy minne hän meni ja kurkottaa koskettaakseen tämän poskea.

Tuotanto ja käsikirjoitus

Buffyn alusta lähtien, Joss Whedon vakuutti, ettei sarja sisältäisi koskaan sellaista jaksoa, missä käsiteltäisiin vakavaa yhteiskunnallista asiaa, kuten senaikaisissa televisiosarjoissa oli tapana. Esimerkiksi sarjat Beverly Hills 90210 ja Viiden juttu sisälsivät jaksoja, missä sarjan henkilöt käsittelivät jotain yksittäistä asiaa, kuten AIDS:ia, alkoholismia tai huumeidenkäyttöä, ja ratkaisivat kaikki ongelmat jakson loppuun mennessä.[3] Whedon ei ollut kiinnostunut elämänmyönteisen opetuksen antamisesta Ruumiissa. Hän pikemminkin halusi kuvata eristäytyneisyyttä ja tylsyyttä, jotka liittyvät läheisen kuolemaan.[4] Hänellä ei ollut aikomusta ratkaista olemassaoloa koskevia kysymyksiä kuolemasta, vaan hän halusi tarkastella prosessia, jossa henkilöstä tulee pelkkä ruumis.[5] Whedonin äiti, ammatiltaan opettaja, kuoli myös aivoperäiseen valtimonpullistumaan ja Whedon muisteli omaa kokemustaan kirjoittaessaan jaksoa.[1]

Pienistä yksityiskohdista tuli merkittäviä: Buffy vetää Joycen hametta alemmas säilyttääkseen hänen arvokkuutensa; kamera keskittyy tuulikellojen kilkkeeseen, kun Buffy oksentaa; kohtauksessa ei ole lainkaan ulkoilmakuvausta, koska haluttiin korostaa Buffyn eristäytyneisyyttä.[4] Ruumiin alkukohtaus oli myös edellisen jakson viimeinen; tämä on sarjan ainoa jakso, jonka alussa ei kerrota mitä sarjassa oli aiemmin tapahtunut.[6] Kohtausta missä sarjan henkilöt ovat jouluaterialla käytettiin vertaamaan sitä lopun jakson karun todellisuuden kanssa. Sitä käytettiin myös siksi, että jakson alkutekstit eivät menisi kohtauksen, jossa Buffy yrittää elvyttää äitiään, päälle.[4]

Jakso esitetään neljänä näytöksenä (engl. acts), joista jokainen alkaa lähikuvalla Joycen kalpeista kasvoista. Ensimmäisen näytöksen kuvaaminen oli vaikeaa Gellarin (Buffy) mielestä. Whedon kuvasi kohtauksen, missä Buffy löytää äitinsä, pitkänä ottona noin seitsemän kertaa. Loput näytöksen kohtauksista kuvattiin jaksoittain. Sen lopussa Giles saapuu ja yrittää myös elvyttää Joycea, jolloin Buffy huutaa: ”Emme saa koskea ruumiiseen!” Sekä Gellar että Trachtenberg (Dawn) ovat yksinhuoltajaäitien kasvattamia ja Gellar kertoi myöhemmin kysyttäessä miltä tuntui näytellä kohtauksessa, joka oli hyvin todentuntuista ja lähellä häntä, että ”yritin erottaa sen [todesta] parhaani mukaan, mutta samalla se toi sen erityisen kerroksen”.[7] Kohtaus aloitettiin alusta heti kun se päättyi, asia jota Whedon katui, koska Gellar joutui kestämään niin suurta vaihteluväliä tunteiden välillä.[4]

Kristine Sutherlandille (Joyce) ilmotettiin kolmannen kauden aikana, että hänen hahmonsa kirjoitettaisiin ulos sarjasta, minkä hän hyväksyi, koska hän aikoi viettää aikaa Euroopassa. Häntä ei näy kovin monessa neljännen kauden jaksossa, koska hän matkusteli.[8] Hän kertoi, että ilmapiiri kuvauspaikalla oli outo ja kireä, koska hän oli esiintynyt sarjassa vakinaisena hahmona, mutta nyt hän esitti ruumista. Hänestä rooli oli vaikea näytellä kalpean meikin ja ruumishuoneella muiden ruumisten kanssa makaamisen takia.[9] Whedonille kaikkein haastavinta oli kuvata kohtaus, missä Willow panikoi asuntolassaan. Hänen pakkomielteensä pukeutumisen suhteen tuli Whedonin omasta kokemuksesta, kun hän ei tiennyt minkä kravatin laittaisi ystävänsä hautajaisiin.[1] Hän kehui Alyson Hanniganin näyttelyä sanoen, että hän kykeni olemaan yhtenäisesti tunteellinen jokaisessa otossa ja että hän sai Whedonin ja muun työryhmän itkemään joka kerralla. Whedon myönsi vaikeutensa puhua DVD-kommenttiraidalla katsoessaan Hannigania kyseisessä kohtauksessa.[4]

Whedon käsittelee Willow'n ja Taran suhdetta syvemmin Ruumiissa. Ennen tätä jaksoa, pari oli pidellyt toisiaan kädestä ja tanssinut yhdessä, mutta he eivät olleet suudelleet. 1990-luvulla esitettiin televisiojaksoja, jossa nainen suutelee toista naista, mutta näiden väliseen suhteeseen ei sen enempää paneuduttu. Whedonin tarkoitus oli antaa Willow'n ja Taran kiintymykselle tunnustusta ilman että se olisi jakson pääasiallinen teema. Tästä syystä hän koki vastarintaa sarjaa esittävältä televisiokanavalta, The WB:ltä. Whedon ilmoitti heille, että Willow'n ja Taran välinen suudelma ”ei ole neuvoteltavissa”.[1] Whedonin mukaan kanavan toiminnasta vastaavat henkilöt olivat huolissaan homoparien määrästä kanavallaan. Whedon väitti, että suudelma ”uskollinen hahmoille” ja sanoi, että lopettaisi sarjan teon jos kanava kieltäisi sen. Tämä oli ainoa kerta sarjan aikana, kun hän uhkasi tehdä niin.[7]

Teemat

Suru

Mutta minä en ymmärrä! En ymmärrä miten tämä kaikki tapahtuu. Miten pitäisi toimia. Minä tunsin hänet ja sitten hän—on vain ruumis enkä ymmärrä miksei hän voi vain mennä takaisin siihen eikä olla kuollut ... enää! Se on typerää! Se on kuolevaista ja typerää! Ja ... Xander itkee eikä puhu, ja ... minä join hedelmämehua ja ajattelin, no, Joyce ei juo enää koskaan hedelmämehua, ei koskaan, eikä hän enää koskaan syö kananmunia, tai haukottele, tai harjaa hiuksiaan, ei koskaan, eikä kukaan selitä minulle miksi!
—Anya, Ruumis[6]

Nikki Stafford kertoo tutkimuksessaan, että Buffyn, Dawnin, Xanderin, Willow'n, Anyan ja Taran reaktiot kuvaavat Elisabeth Kübler-Rossin surun viittä vaihetta.[10] Joss Whedon mainitsi DVD-kommenttiraidalla olleensa yllättynyt niiden katsojien reaktioista, jotka kirjoittivat sanoen, että jakso auttoi heitä hyväksymään läheisen kuoleman, vaikka he eivät olleet tunnustaneet sitä kuukausiin tai vuosiin. Joycen kuolema oli sarjan ensimmäinen luonnollisista syistä johtuva kuolema.[5]

Kirjassa The Psychology of Joss Whedon, kaksi yliopistollista psykologia tunnistavat Buffyn vahvuuden lähtevän hänen äidistään, Gilesin ohjauksen ohella.[11] Alun alkaen Joyce ei tiennyt Buffyn olevan Tappaja ja hänen oli vaikea hyväksyä mitkä hänen tyttärensä velvollisuudet olivat. Kaikesta huolimatta hän oli aina huomaavainen ja saatavilla, kun Buffyn itseluottamus oli kovilla, ja sekä Joycen että Gilesin omistautuneisuus Buffya kohtaan ”antoi hänelle itsevarmuutta käyttää täysiä voimiaan.”[11] Joyce toimi äidillisenä hahmona kaikille Buffyn ystäville, joiden kotielämä oli usein epävakaata, mikä tekee hänen kuolemastaan liikuttavampaa heille kaikille. Willow mainitsee hänen vanhempansa muutaman kerran sarjassa, mutta hänen isäänsä ei koskaan nähdä. Hänen äitinsä nähdään vain kerran, jaksossa ”Gingerbread”; ensin akateemikkona, joka on niin omistautunut työhönsä, ettei ehdi keskustella Willow'n kanssa, ja sitten loitsun alaisena yrittäen polttaa oman tyttärensä roviolla.[12] Xander kuvailee vanhempiaan alkoholisteiksi ja herjaaviksi. Jopa Anya on menettänyt jonkun jota hän ihailee ja johon hän luottaa. Giles suree myös ystäväänsä, tosin eräässä jaksossa he joutuvat loitsun alaiseksi, joka tekee heistä rakastajia.[13] Kirjassa Sex and the Slayer, Lorna Jowett kirjoittaa, että Joyce edustaa vakautta ja normaaliutta. Scoobeille hänen kuolemansa tuhoaa sen illuusion, jonka mukaan normaali elämä on ilman vaikeuksia; se on yhtä haastavaa kuin yliluonnollisten voimien kohtaaminen.[14]

Löytäessään äitinsä ruumiin, Buffy ensin kiistää näkemänsä ja jopa kuvittelee vaihtoehtoisen todellisuuden, missä Joyce on kunnossa. Whedon on sanonut, että nämä pienet unisekvenssit olivat kuin dokumentteja; henkilöt, jotka löytävät läheisensä kuolleen kuvittelevat erilaisen, paremman lopputuloksen, ja luovat fantasioita, jotka aiheuttavat paljon enemmän kipua sitten kun heidän pitää palata takaisin todellisuuteen.[9] Myöhemmin sairaalassa, Buffy kuvittelee mitä olisi voinut tehdä pelastaakseen Joycen, vaikkakin lääkäri kertoo, että mitään ei olisi ollut tehtävissä. Willow ja Xander ilmaisevat suuttumusta ja avuttomuutta. Anya, jolle kuolevaisuus ja ihmissuhteet ovat uusia asioita, on lapsenkaltainen viattomuudellaan ja kysymyksillään. Xanderin kiukku ja Anyan hämmennys antavat Willow'lle mahdollisuuden huolehtia heistä. Dawn kiistää kaiken jyrkästi eikä kykene ymmärtämään, että nainen jonka hän luuli tunteneensa koko ikänsä on poissa. Tara, joka on ollut samassa tilanteessa aiemmin, edustaa hyväksymisvaihetta rauhoitellen muita. Loppua kohden Buffykin alkaa hyväksymään tapahtunutta, kun hän kertoo Dawnille, että ruumishuoneella makaava ruumis ei ole heidän äitinsä; Joyce on poissa.[10]

Jaksossa korostuu myös toinen kauden teemoista: Buffyn reaktio voimiin joita vastaan hän ei voi taistella. Hän kohtaa häntä paljon voimakkaamman jumalatar Gloryn läpi kauden, mutta Joycen kuolema tekee hänen olonsa avuttomaksi. Joyce ei kuole minkään pahan hengen kautta; hän vain kuolee eikä Buffy osaa käsittää tilanteen suunnattomuutta.[9][15] Järkyttyneenä Buffy vetäytyy lapsenomaiseen hämmentyneeseen tilaan, kutsuen äitiään, joka ei vastaa: ”Mom? ... Mom? ... Mommy?” Emma Caulfieldia ohjastettiin puheessaan nostamaan äänensävyään lapsen tapaan, jotta saataisiin samanlainen vaikutus. Buffy-tutkija Rhonda Wilcoxin mukaan kypsymisen ja vastuullisuuden teemat alkavat Buffyn poikaystävän Riley Finnin lähdettyä kuusi jaksoa aiemmin, ja ne kiteytyvät edellisessä jaksossa, missä Buffy tajuaa ettei hän tarvitse poikaystävää ollakseen tyytyväinen. Tuon jakson lopussa hän kohtaa Joycen kuoleman, mitä käydään läpi Ruumiissa. Velvollisuuksien kohtaaminen on suurempi teema kuudennella kaudella.[16] Eräs arvostelija kirjoitti näin: ”Vaikka se oli radikaalia, Joycen tapattaminen oli looginen keino tuoda Buffy ja Dawn lähemmäs toisiaan, katkaista Buffyn siteet lapsuuteen ja korostaa Buffyn kykenemättömyyttä hyväksyä hänen voimansa rajat, mikä on kauden toistuva teema.”[17]

Todellisuus

Whedon käyttää useita sekavia efektejä korostaakseen jakson tilanteiden todellisuutta siihen pisteeseen, että ne tuntuvat surrealistisilta. Jakson avaava pitkä otto, missä Buffy saapuu kotiin ja löytää Joycen, kuvattiin yhdellä kameralla jatkuvassa liikkeessä, kun hän kävelee talon läpi puhelimelle ja takaisin äitinsä luokse. Buffyn puhelimen näppäimet tuntuvat epätavallisen suurilta, efekti jonka Whedon lisäsi koettuaan sen, kun hänen äitinsä kuoli. Buffy on niin ymmällään ensihoitajan kertoessa hänen äitinsä kuolleen, että hän pystyy vain keskittymään hänen suuhunsa yrittäessään ymmärtää mitä hän sanoo. Kamera käyttää Buffyn näkökulmaa ja näyttää vain ensihoitajan kasvojen alemman osan. Tavallisen näkymän sijaan, Buffy kuvataan samalta korkeudelta, kuin ensihoitajan olkapää juuri ja juuri ahdettuna ruutuun. Whedon mukaan tämän tarkoituksena kuvata Buffya todellisuuden ansassa.[4][18] Kristine Sutherland totesi käsikirjoituksen olleen ”loistava”, erityisesti kuvatessaan irrallisuutta: ”Sitä ei voi käsitellä. Kuolevaisuus ei vain ole osa sanavarastoasi siinä iässä.”[9]

Kun Buffy kuuntelee sairaalassa lääkärin selostusta Joycen kuolintavasta, lääkäri sanoo jotain, mutta sanat ”minun pitää valehdella, jotta voisit paremmin” puhutaan epäsointuisesti, niin kuin Buffy käsittäisi jotain, minkä hän tietää olevan sanomaton totuus—hänen syyllisyytensä äitinsä kuolemaan.[19] Rhona Wilcox huomasi, että kohtauksessa, missä Buffy ja Tara istuvat odotushuoneessa, Sarah Michelle Gellar nähdään rähjäisenä ja selvästi epätyylikkäänä, varsinkin kun häntä oli aiemmin esitetty tiettyyn tyyliin houkutellakseen miespuolisia katsojia.[16]

Äänten pienistä yksityiskohdista tehdään merkittäviä kohtauksessa, jossa Buffy, löydettyään äitinsä kuolleen, oksentaa lattialle ja seisoo kotinsa takaovella, missä naapuruston elämä jatkuu.

Arvostelijoiden mukaan kaikkein etummaisin jakson hämmentävistä efekteistä on äänien ja hiljaisuuden käyttö. Kun Buffy elvyttää, hän murtaa Joycen kylkiluun hätkähdyttävällä napsahduksella. Sen jälkeen, kun Buffy oksentaa lattialle, hän menee takaovelle ja kuuntelee naapuruston ääniä: lapset leikkivät, joku harjoittelee trumpetin soittoa ja linnut laulavat; elämä jatkuu. Dialogin välissä esiintyvät pitkät tauot ovat kiusallisia, kun hahmot yrittävät keksiä sanottavaa. Tämä on huomattavaa, koska sarja oli tunnettu hahmojen vikkelästä jutustelusta.[20] Siirtymävaihe jouluaterialta olohuoneeseen on äkillinen ja Buffyn ja Joycen huudahdus piirakan pudotessa jatkuu olohuonekohtaukseen, missä Buffy seisoo elottoman äitinsä yllä. Samaa efektiä käytetään, kun Buffy kuvittelee eri aikajanoja, joissa Joyce on kunnossa, ja kohtaus katkeaa äkillisesti todellisuuteen. Kun Anya ja Xander ajavat Willow'n asuntolaa kohti, Anya kuvaava kamera sijaitsee auton etupuskurilla, jolloin tuulilasi erottaa hänet yleisöstä. Xander ajaa autoa ja katsoo toiseen suuntaan; kumpikaan ei puhu ja vain auton äänet kuuluvat.[21] Arvostelija Joyce Millman kirjoittaa ääniongelmasta: ”efekti on miltei bergmanlaisen karu. Aavemainen tyyneys ja pitkät tauot keskusteluissa liioittelivat ajantajun venytystä ja paikallaan olemista.”[17]

Katy Stevens pani merkille, että Ruumiin dialogi on nauhoitettu mikrofoneilla, jotka ovat hyvin lähellä näyttelijöitä, mikä tekee heidän ääntensä särkymisen, nousun ja kuiskaukset kuuluvammiksi. Sitä vastoin kohtaus, jossa Dawn kuulee äitinsä kuolleen kuvattiin ison ikkunan läpi, vaimentaen Dawnin reaktion. Näin Buffy ja Dawn saatin eristettyä muusta luokasta ja yleisöstä. Kohtauksen jälkeen seuraa muutaman hetken kestävä hiljaisuus.[19] Whedon kuvasi keskustelun läheltä muutaman kerran, mutta lopulta käytti etäisempää näkökulmaa.[4] Michelle Trachtenberg sanoi efektistä: ”Selvästikin tiedätte, että kohtauksessa ei ole ääntä, mikä mielestäni on yksi nerokkaimmista ideoista, mitä hän on saanut, koska se mahdollistaa muiden ikään kuin liittää omat kokemuksensa kohtaukseen. Luulen, että se antoi yleisölle mahdollisuuden samaistua Dawnin kanssa ensimmäistä kertaa.”[7]

Jakson esittäminen ilman musiikkia oli Whedonin tapa kieltää yleisöltä kaikenlainen lohdutus, mikä pakotti yleisön erottamaan heidän omat merkityksensä hahmojen teoista ja sanoista.[9] Kaksi musiikkitieteilijää kirjoittivat asiasta näin: ”Ilman musiikin rauhoittavaa tekijää, meidän koko empaattinen huomiomme on hahmoissa ja heidän tyrmistyksen tilassaan... Musiikki tarjoaisi käsitteellistämistä ja katharsista ... mutta katharsis tässä vaiheessa jossain määrin trivialisoisi menetystä.”[22] Televisioarvostelija Gareth McLean kirjoitti päätöksen olleen ”veto, joka tekee siitä rohkeamman kuin esimerkiksi Teho-osasto. Kohoavia jousisoittimia tai surumielistä pianoa ei tarvittu laukaisemaan tunteellista reaktiota. Sen sijaan ääniraita koostui ympäröivistä äänistä, kuten tuulikellojen kilkkeestä, ovien narinasta ja askelista matolla. Keskustelut olivat kömpelöistä ja ei-sujuvia, mutta niiden välisellä ajalla oli aina merkitystä.”[23]

Vastaanotto

Kaikki Buffylle irvailevat tulisi laittaa istumaan hiljaa television eteen kolmeksi vartiksi katsomaan Ruumista; heidän sen jälkeistä ällistynyttä hiljaisuutta voidaan pitää anteeksipyyntönä.
—Ian Shuttleworth, 2004[24]

Arvostelijat kehuivat jaksoa ja pitävät sitä yhä yhtenä parhaista televisiojaksoista kautta aikain. New York Daily Newsin David Bianculli kehui Sarah Michelle Gellarin, Michelle Trachtenbergin, Alyson Hanniganin ja Amber Bensonin näyttelyä. Ruumis on Biancullin mukaan ”Emmy-palkinnon arvoinen ... Se tulee myös kummittelemaan sinua—mutta ei sillä tutulla tavalla, joka liitetään tähän yhä kehittyvään, yhä saavuttavaan sarjaan.”[25] Arvostelija Alesia Redding ja South Bend Tribune -lehden toimittaja Joe Vince kirjoittavat: ”Olin uppoutunut tähän jaksoon ... Tämä ei ole ainoastaan yksi parhaista Buffy-jaksoista. Tämä on yksi parhaista televisiojaksoista kautta aikain.” Redding lisäsi: ”Jos katsot tämän uskomattoman jakson etkä tunnusta sitä erinomaiseksi, olet toivoton ... Tämä ’fantasiasarja’ tuottaa kaikkein karuimman ja realistisimman kuvauksen kuolemasta mitä olen koskaan nähnyt, esittäen näppärästi kuinka kuolleesta läheisestä tulee äkillisesti ’ruumis’.”[26]

The Guardianin Gareth Mclean kieltää Buffyn olevan samankaltainen muiden ”tunteilevien amerikkalaisten teinisarjojen”, kuten Dawson's Creekin kanssa: ”Tämä jakso oli rohkea, rehellinen ja ahdistava kuvaus kuolemasta ja menetyksestä. Tapa jolla Joss Whedon hoiti tämän ... oli mainio. Aika hidastui ja turtumuksen tunne oli käsinkosketeltava, kun Buffy ja hänen joukkonsa yrittävät käsitellä Joycen kuolemaa.” Erityisesti McLean arvosti pieniä yksityiskohtia, kuten tapaa jolla Buffy yrittää säilyttää Joycen arvokkuuden ja hahmojen hämmennystä. Hän päättää: ”Joyce on kuollut, mutta eläköön Buffy, vampyyrintappaja.”[23] Austin American-Statesman -lehden Joe Gross kutsuu jaksoa ”tyrmäävän rauhalliseksi” ja kirjoittaa, että ”koko näyttelijäkaartin ja työryhmän olisi pitänyt saada jonkin sortin Emmy-palkinto Ruumiista”.[27]

Salon.com -sivuston Joyce Millman kirjoittaa: ”Televisiossa ei ole ollut hienompaa tuntia draamaa tänä vuonna kuin ... Ruumis ... On pakko antaa iso käsi käsikirjoittajille; Joycen poismeno tuli täytenä yllätyksenä. Sillä hetkellä Buffyn lapsuus virallisesti päättyy. Vaikka Buffylle tehdään oharit kaikissa muissa Emmy-kategorioissa tänä vuonna, Ruumiin pitäisi saada äänestäjät vakuuttuneeksi siitä, että Gellar on aito ... En muista milloin viimeksi olen nähnyt niin karmaisevan kuvauksen menetyksen järkytyksestä.”[17] PopMatters-sivuston Andrew Gilstrap julistaa sen olevan ”mahdollisesti hienoin televisiotunti, minkä olen poikkeuksetta nähnyt... Se on uskomattoman liikuttava jakso, joka viimein myöntää, että kukaan ei ole vahingoittumaton kohdatessa kuolemaa. Se näyttää myös että, vaikka joukolla on paljon kokemusta vampyyrintappamisesta, he eivät olleet valmiita kuolemaan, kun se vie läheisen.” Gilstrap jatkoi, että sarja ei käsitellyt kuolemaa yhtä painavasti ennen kuin Tara kuolee harhaluotiin kuudennella kaudella.[28] The San Diego Union-Tribune -lehden Jerry McCormic on samaa mieltä ja hän luokittelee Joycen kuoleman yhtä järkyttäväksi kuin Taran jaksossa Seeing Red. Hän listaa molemmat jaksot sarjan surullisimmiksi.[29]

The Patriot-News -lehden Kira Schlecter julistaa Ruumiin ”yhdeksi parhaista jaksoista kautta aikain” mainiten, että sen hiljaisuus ja elokuvaus ovat ”merkittäviä ja käsikirjoitus on loistava”. Schlechter sanoo Buffyn ja Dawnin keskustelun koulussa olevan ”positiivisesti karmivaa”.[30] Kun sarja päättyi vuonna 2003, Boston Heraldin Amy Antangelo ja New Orleans Times-Picayune -lehden Siona LaFrance listasivat Buffyn jaksot paremmusjärjestykseen ja valitsivat Ruumiin parhaaksi yhdessä jaksojen Vaiteliasta väkeä (engl. Hush) ja Kerran vielä tunteella (engl. Once More, with Feeling) kanssa.[31] LaFrance nimitti jakson ”välittömäksi klassikoksi”.[32] The Weekly Standard -lehden Jonathan Last listaa Ruumiin kahdeksanneksi parhaaksi Buffy-jaksoista, kirjoittaen, että se on ”sarjan vaikein jakso, koska se on todellinen—mutta ei Teho-osaston, Oikeuden ja kohtuuden tai Kovan lain, joista kaikki esittävät hyper-versioita todellisuudesta, tavalla todellinen. Jossain vaiheessa elämäämme suurin osa meistä tulee kokemaan samanlaisen päivän kuin Buffy kokee Ruumiissa, ja aistimme, että käsikirjoittajat saivat lähes jokaisen yksityiskohdan—musiikin puuttumista myöden—oikein.”[33] Myös The A.V. Club -sivuston Noel Murray kokee pienten yksityiskohtien olevan mukaansatempaavia, kuten kameran keskittyminen talouspaperiin, jota Buffy käyttää siivotakseen oksennuksen matolta. Hän kirjoittaa kuitenkin, että jotkut otot ”vaikuttavat kepulikonstein tehdyiltä, mutta ne otot, jotka toimivat ovat niin tehokkaita, että tuntuu pikkumaiselta valittaa siitä, että Whedon liioittelee välillä.”[34]

Gellarin usein aliarvostettujen näyttelytaitojen kehumisen lisäksi, Buffy-akateemikko Ian Shuttleworth kommentoi hahmojen vivahteikasta turtumusta ja hämmennystä, sekä jakson hiljaisia hetkiä: ”Se on yksinkertaisesti yksi hienoimmista osista televisiodraamaa ja kaikkein hienoin menetyksen kuvaus missään näkemässäni mediassa.”[24] Nikki Stafford, Bite Me! The Unofficial Guide to Buffy the Vampire Slayer -kirjan kirjoittaja, kutsuu Ruumista ”täydelliseksi mestariteokseksi”, selittäen, että se on ”helposti kaikkein kauhistuttavin, sydäntäsärkevin, tuskallisin ja loistavin televisiotunti, mitä olen koskaan nähnyt.” Hän kehuu koko näyttelijäkaartia tasavertaisesti, mutta painottaa Gellarin, Alyson Hanniganin ja Emma Caulfieldin näyttelyä. Stafford kehui myös Kristine Sutherlandia—kuten Whedon—siitä, että hän joutui makaamaan aloillaan silmät auki monta tuntia kahdeksan päivää kestäneiden kuvausten ajan.[4][10]

Kun jakso esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa The WB -kanavalla 27. helmikuuta 2001, se saavutti 6 miljoonaa katsojaa.[35] Jakso oli viidenneksi katsotuin ohjelma esitysaikaansa nähden ja 82. katsotuin kaiken kaikkiaan viikolla 26. helmikuuta – 4. maaliskuuta 2001. Se oli The WB:n katsotuin ohjelma tuona iltana ja koko viikon toiseksi katsotuin Seitsemännen taivaan jälkeen.[36] Sarjan edellinen jakso oli ollut viikkonsa 87. katsotuin.[37] Vaikka jakso sai positiivisia arvosteluita, se ei ollut ehdolla Emmy-palkintogaalassa. Rhona Wilcoxin mukaan Emmyt ovat ”konservatiivisen suositun maun puolestapuhujia”, hyläten automaattisesti fantasia/sci-fi -genren televisiosarjat.[38] Jakson käsikirjoitus oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen Nebula-palkintoon, joka myönnetään erinomaisuudesta sci-fi/fantasia -genressä.[39]

Lähteet

  • Attinello, Paul; Halfyard, Janet; Knights, Vanessa: Music, Sound, and Silence in Buffy the Vampire Slayer. Ashgate Publishing, Ltd, 2010. ISBN 978-0-7546-6042-2.
  • Davidson, Joy: The Psychology of Joss Whedon: An Unauthorized Exploration of Buffy, Angel, and Firefly. Benbella Books, 2007. ISBN 978-1-933771-25-0.
  • Jowett, Lorna: Sex and the Slayer: A Gender Studies Primer for the Buffy Fan. Wesleyan University Press, 2005. ISBN 978-0-8195-6758-1.
  • Kaveney, Roz: Reading the Vampire Slayer: The New, Updated, Unofficial Guide to Buffy and Angel. Tauris Parke Paperbacks, 2004. ISBN 1-4175-2192-9.
  • Ruditis, Paul: Buffy the Vampire Slayer: The Watcher's Guide, Volume 3. Simon & Schuster, 2004. ISBN 0-689-86984-3.
  • Stafford, Nikki: Bite Me! The Unofficial Guide to Buffy the Vampire Slayer. ECW Press, 2007. ISBN 978-1-55022-807-6.
  • Stevenson, Gregory: Televised Morality; The Case of Buffy the Vampire Slayer. Hamilton Books, 2004. ISBN 0-7618-2833-8.
  • Tropiano, Stephen: Prime Time Closet: A History of Gays and Lesbians on TV. Applause Theater and Cinema Books, 2002. ISBN 1-55783-557-8.
  • Wilcox, Rhonda: Why Buffy Matters: The Art of Buffy the Vampire Slayer. I. B. Tauris, 2004. ISBN 1-84511-029-3.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Kaveney, s. 78–79.
  2. ↑ a b Kaveney, s. 13–31.
  3. ↑ Wilcox, s. 17–18.
  4. ↑ a b c d e f g h Whedon, Joss (2008). Buffy the Vampire Slayer: The Complete Fifth Season; Jakson Ruumis-kommenttiraita. [DVD]. 20th Century Fox.
  5. ↑ a b Stevenson, s. 162.
  6. ↑ a b Ruditis, s. 59. But I don't understand! I don't understand how this all happens. How we go through this. I knew her, and then she's—there's just a body, and I don't understand why she just can't get back in it and not be dead ... anymore! It's stupid! It's mortal and stupid! And ... and Xander's crying and not talking, and ... and I was having fruit punch, and I thought, well, Joyce will never have any more fruit punch, ever, and she'll never have eggs, or yawn, or brush her hair, not ever, and no one will explain to me why!
  7. ↑ a b c Sullivan, Brian Ford: Live at the Paley Festival: Buffy the Vampire Slayer Reunion 21.3.2008. The Futon Critic. Viitattu 31.12.2014. (englanniksi)
  8. ↑ Buffy the Vampire Slayer: The Complete Fifth Season; "Season Overview" -osio. (2008) [DVD]. 20th Century Fox.
  9. ↑ a b c d e Buffy the Vampire Slayer: The Complete Fifth Season; "Natural Causes" -osio. (2008) [DVD]. 20th Century Fox.
  10. ↑ a b c Stafford, s. 267–268.
  11. ↑ a b Davidson, s. 69.
  12. ↑ Stafford, s. 198–199.
  13. ↑ Kaveney, s. 6.
  14. ↑ Jowett, s. 182–183.
  15. ↑ Davidson, s. 74.
  16. ↑ a b Wilcox, s. 178.
  17. ↑ a b c Millman, Joyce: The death of Buffy's mom 21.3.2001. Salon.com. Viitattu 26.12.2014. (englanniksi)
  18. ↑ Wilcox, s. 182.
  19. ↑ a b Attinello et al., s. 87–88, 192.
  20. ↑ Attinello et al., s. 103–104.
  21. ↑ Wilcox, s. 180–181.
  22. ↑ Attinello et al., s. 75.
  23. ↑ a b McLean, Gareth: Review: Last night's TV: A real death in Buffy land. The Guardian, 21.4.2001, s. 19. (englanniksi)
  24. ↑ a b Kaveney, s. 265.
  25. ↑ Bianculli, David: Super Yet Natural: Tonight's 'Buffy' is a gem of realism. New York Daily News, 27.2.2001, s. 87. (englanniksi)
  26. ↑ Redding, Alesia: Slayed to rest ; A few tweaks might have let 'Buffy' go into TV history with a little more bite. South Bend Tribune, 25.5.2003. (englanniksi)
  27. ↑ Gross, Joe: Bye-bye, Buffy: Smart, defiant and utterly original, the show that comes to an end Tuesday had real bite. And you thought it was just about slaying vampires. Austin American-Statesman, 18.5.2003, s. K1. (englanniksi)
  28. ↑ Gilstrap, Andrew: Death and the Single Girl: Buffy Grows Up 10.6.2002. Pop Matters. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
  29. ↑ McCormick, Jerry: The Good, the Bad, the Ugly: Seven Season of Shows Produce Some High Highs and Some Low Lows. The San Diego Union-Tribune, 18.5.2003, s. F4. (englanniksi)
  30. ↑ Schlechter, Kira: 'Buffy' fans share thoughts; Buffy saved the world ... a lot. The Patriot-News, 20.5.2003, s. F03. (englanniksi)
  31. ↑ Amatangelo, Amy: Hits from the Hellmouth; The best and worst of 'Buffy'. The Boston Herald, 18.5.2003, s. 57. (englanniksi)
  32. ↑ LaFrance, Siona: Cult hit series is laid to rest ... for now. The Times-Picayune, 18.5.2003, s. 7. (englanniksi)
  33. ↑ Last, Jonathan: Where Do We Go from Here? A farewell to "Buffy the Vampire Slayer" and a look back at the show's ten best episodes. The Weekly Standard, 20.5.2003. (englanniksi)
  34. ↑ Murray, Noel: Reprise/Epiphany/I Was Made To Love You/The Body" 30.7.2010. The A.V. Club. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
  35. ↑ TV Listings for February 27, 2001 27.2.2001. TV Tango. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
  36. ↑ Ray, Kenneth: BroadcastWatch. (Programming).(television network ratings, February 26 – March 4, 2001)(Statistical Data Included). Broadcast & Cable, 12.3.2001. (englanniksi)
  37. ↑ Ray, Kenneth: BroadcastWatch. (Programming).(television network ratings, February 19–25, 2001)(Statistical Data Included)". Broadcast & Cable, 5.3.2001. (englanniksi)
  38. ↑ Wilcox, s. 174–175.
  39. ↑ The LOCUS Index to SF Awards: 2002 Nebula Awards Locus Online. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
Buffy, vampyyrintappaja
Sarja

Elokuva · Sarja · Sarjakuvat (Eight · Nine · Ten)

Jaksot

”Ruumis” · ”Paluu” · ”Vielä kerran tunteella”

Hahmot

Buffy Summers · Faith Lehane

Spin-offit

Angel · Fray

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ruumis_(Buffy,_vampyyrintappaja)&oldid=14584189”