Timo Aaltonen
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Sisäratojen EM-kilpailut | |||
Kultaa | Gent 2000 | kuulantyöntö |
Timo Antero Aaltonen (s. 11. huhtikuuta 1969 Vehmaa) on Vehmaan Kiistoa ja Turun Urheiluliittoa edustanut entinen kuulantyöntäjä, jota valmensi Markku Aaltonen.
Aaltonen voitti sisäratojen Euroopan mestaruuden vuonna 2000 Belgian Gentissä alkuperäisen voittajan Ukrainan Oleksandr Bahatšin jäätyä kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Aaltosen voittotulos oli 20,62. Vuotta myöhemmin Aaltonen sijoittui neljänneksi sisäratojen MM-kilpailuissa Lissabonissa tuloksella 20,24. Aaltonen edusti Suomea myös ulkoratojen EM-kisoissa vuonna 1998 Budapestissa sekä Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000 sijoittuen molemmissa kisoissa 12:nneksi. Sydneyn kisaa varjosti ensimmäisellä kierroksella tapahtunut loukkaantuminen, joka käytännössä lopetti Aaltosen kisan, vaikka hän taistelikin loppuun saakka. Aaltonen on 189 senttimetriä pitkä ja painaa 130 kiloa.
Aaltonen voitti Euroopan cupin ykkösliigan kilpailun Bærumissa 2000 tuloksella 20,37. Kalevan kisoissa hän saavutti hopeaa 1999 sekä pronssia 1997, 1998 ja 2000. Sisäratojen Suomen-mestaruuden hän voitti 2001. Lisäksi hän sai SM-hopeaa 1999, 2000, 2002 ja 2005 sekä pronssia 1997 ja 1998. Maaottelun kuulakilpailun hän voitti ulkoradoilla Göteborgissa 2004 ja hallissa Uumajassa 2001.
Aaltonen hyväksyttiin kolmantenatoista jäsenenä 20 metrin kerhoon hänen työnnettyään Kuortaneella 20. kesäkuuta 1998 kuulansa 20 metrin ja 12 sentin päähän. Ennätyksensä 20,70 hän työnsi Eurajoella 1. heinäkuuta 2000.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Timo Aaltonen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
|