San Franciscon lahden ympäristö

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta The Bay)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Satelliittikuva San Franciscon lahden ympäristöstä.
San Franciscon lahden ympäristön piirikunnat. On kiistanalaista, tulisiko Santa Cruz lukea tähän alueeseen.

San Franciscon lahden ympäristö (engl. San Francisco Bay Area, usein yksinkertaisesti The Bay Area) viittaa San Franciscon lahtea ympäröivään alueeseen Kalifornian osavaltion pohjoisosassa Yhdysvalloissa. Alue on maantieteellisesti ja etnisesti hyvin epäyhtenäinen. Lahden rannoilla sijaitseva taajama on kuitenkin yhtenäistä. Alueella asuu yli seitsemän miljoonaa asukasta.

Alue on maantieteellisesti monipuolinen metropolialue, joka ympäröi San Franciscon ja San Pablon lahtia. Se kattaa San Franciscon, San Josén ja Oaklandin kaupungit sekä niiden lukuisat esikaupunkialueet. San José on alueen maantieteellisesti laajin ja väestöltään suurin kaupunki, ja siellä sijaitsee teknologia-alan yrityksistä tunnettu Piilaakso.

San Franciscosta pohjoiseen sijaitsee Golden Gate -silta, joka ylittää samannimisen salmen. San Franciscosta itään sijaitsee San Francisco–Oakland Bay Bridge, joka yhdistää San Franciscon ja lahden itäpuolella sijaitsevan Oaklandin. Pohjoisessa sijaitsee Richmond-San Rafael Bridge ja etelässä San Mateo-Hayward Bridge sekä eteläisimpänä Dumbarton Bridge. Silloista pisin on San Mateo-Hayward Bridge.

San Franciscon lahden alueen kokoon verrattuna ilmasto vaihtelee sen eri osissa melko paljon. Ilmasto on tyypiltään välimerenilmasto, jossa kesät ovat kuivia ja lämpimiä ja talvi sateisempi. Talven aikana lämpötila ei kuitenkaan muutu kylmäksi: keskilämpötilat laskevat 10–15 celsiusasteen paikkeille.

Tyynen valtameren kylmästä Kalifornianvirrasta johtuva kylmä merivesi, joka on kesällä noin 12–13-asteista, vaikuttaa voimakkaasti alueen itäisen osan ilmastoon, erityisesti San Franciscon kaupungin alueella. Muihin lahden ympärysalueisiin verrattuna San Franciscon kesät ovat viileitä. Kaupungissa esiintyy sumua, joka työntyy Golden Gate -sillan luota lahdelle.

Meren viilentävä vaikutus vähenee etelämpänä, sillä meren ja lahden välissä on vuoria. Lahden eteläinen osa, jossa San José sijaitsee, on kuivempaa ja kuumempaa kuin pohjoisemmat tai läntisemmät alueet.

Lahden itäinen puoli on lämpimämpi kuin läntinen, sillä itäisellä puolella meren viilentävä vaikutus on vähäisempi. Esimerkiksi Oaklandissa lahden itäpuolella on kesäpäivinä nelisen astetta lämpimämpää kuin lahden länsipuolella San Franciscossa.

San Franciscon lahden alueella kasvaa palmuja, joista San Franciscon alueella huomattavimpia ovat kanarianpalmut (Phoenix canariensis), jotka on tuotu Kanariansaarilta. Kanarianpalmuja on istutettu puistopuiksi ja teiden varsille. Erityisesti etelämpänä San Joséssa kasvaa bulevardipalmuja (Washingtonia robusta), jotka pitävät kuivemmasta ilmastosta.

Aluetta palvelevia lentokenttiä ovat San Franciscon kansainvälinen lentoasema, Oaklandin kansainvälinen lentoasema ja San Josén kansainvälinen lentoasema. Ne sijaitsevat etäällä toisistaan eri puolilla aluetta. Lahden alueelta on säännöllinen junayhteys Los Angelesiin.