Telekarelia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Telekarelia Oy oli Elisan omistama puhelinyhtiö, joka toimi Pohjois-Karjalassa. Sen toiminnan sulauttamisesta Elisaan päätettiin elokuussa 2013.[1]

Telekarelia Oy:n huomattava markkinavoima -alue (HMV-alue) käsitti Enon, Kontiolahden, Kiihtelysvaaran, Pyhäselän (ei Reijolaa) ja Outokummun kunta-alueet. Yhtiö tarjosi sekä matkapuhelin-, että laajakaistaliittymiä (ISDN, ADSL). Outokummussa yhtiö tarjosi myös kaapelitelevisiopalveluita.

Telekarelian nykyinen toiminta-alue sai ensimmäisen toimilupansa puhelinverkolle vuonna 1899. Tällä saatiin lupa rakentaa linja Kaltimosta Joensuuhun. Luvan saaja oli Kaltimon Puuhiomo Oy. Toiminta tehostui vuonna 1905, jolloin perustettiin Kontiolahden kirkonkylään Telefooni osakeyhtiö.

Tämän jälkeen alueelle perustettiin alueellisia puhelinyhtiöitä seuraavasti: Hammaslahden Telefooni Oy (1907), Heinävaaran Telefooni Oy (1910), Enon Telefooni Oy (1910), Jakokosken Telefooni Oy (1911) ja Uimaharjun Telefooni Oy (1914).lähde?

Varsinaisen Telekarelian kantayhtiönä pidetään Pielisjoen Puhelin Oy:tä. Se syntyi vuoden 1955 lopussa, kun Enon Puhelin Oy, Uimaharjun Puhelin Oy, Jakokosken Puhelin Oy ja Kontiolahden Puhelin Oy sulautuivat yhteen. Vuonna 1957 perustettiin Pielisjoen Puhelin Oy:n aloitteesta verkkoryhmätoimikunta, johon tulivat myös mukaan Hammaslahden ja Viinijärven puhelinyhtiöt sekä myöhemmin Kiihtelysvaaran Puhelin Oy.

Myöhemmin yhteistyön tuloksena Hammaslahden Puhelin Oy ja Kiihtelysvaaran Puhelin Oy liittyivät Pielisjoen Puhelin Oy:hyn. Samalla Pielisjoen Puhelin Oy nimi muutettiin Joensuun Seudun Puhelin Oy:ksi. Joensuun Seudun Puhelin Oy aloitti toimintansa vuoden 1960 alusta. Yhtiön nimi muuttui vuonna 1994 Puhelin Oy Telekareliaksi.

Vuonna 2012 Elisa ilmoitti ostavansa Telekarelian.[2]

  1. Telekarelian yhtiökokous hyväksyi Telekarelia Oy:n sulautumisen Elisa Oyj:hin 22.8.2013. Telekarelia. Viitattu 20.11.2013.
  2. Elisa ostaa Telekarelian. Karjalainen, 20.12.2012. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 30.4.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.