Syntymäpäivä
Syntymäpäivä voi tarkoittaa joko päivää, jolloin ihminen on syntynyt, tai toisaalta tuon päivän vuosipäivää. Se toistuu jokaisella ihmisellä kerran vuodessa tiettynä päivämääränä, pois lukien karkauspäivänä (29. helmikuuta) syntyneet, joilla syntymäpäivä on (lähes) joka neljäs vuosi. Syntymäpäiväänsä juhlivan henkilön sanotaan usein täyttävän vuosia ja syntymäpäiväänsä viettävää henkilöä kutsutaan usein päivänsankariksi.
Syntymäpäivien vietto on tapa nostaa päivänsankari hetkellisesti huomion keskipisteeksi. Useissa kulttuureissa on tavallista juhlia syntymäpäiviä esimerkiksi antamalla lahjoja syntymäpäiväänsä juhlivalle henkilölle, syömällä kakkua ja kutsumalla vieraita kylään. Tämä juhlintatapa on käytössä erityisesti lapsilla. Syntymäpäiväkakussa voi olla kynttilöitä, etenkin lapsella saman verran kuin ikävuosia. Länsimaissa on tapana, että päivänsankari yrittää puhaltaa kaikki kynttilät sammuksiin yhdellä puhalluksella. Ennen kynttilöiden puhallusta syntymäpäivän viettäjälle usein lauletaan Happy Birthday to You tai Suomessa siitä oma versionsa Paljon onnea vaan, ja yleensä niin, ettei itse syntymäpäivän viettäjä osallistu siihen.
Joillakin syntymäpäivillä on erityinen merkitys yhteiskunnassa elämisen ja toimimisen kannalta, esimerkiksi useimpien länsimaiden kansalaiset tulevat täysi-ikäisiksi täytettyään 18 vuotta. Lisäksi erityisen merkittävinä on vanhastaan pidetty 50-, 60- ja 70-vuotispäiviä sekä 75 vuoden iästä lähtien joka viidettä syntymäpäivää. Monet sanoma- ja aikakauslehdet julkaisevat ilmoituksia näitä syntymäpäiviä viettävistä ihmisistä sekä usein myös syntymäpäivähaastatteluja. Ilmoitus voi olla samalla myös yleinen kutsu syntymäpäivävastaanotolle. Yleinen kiertoilmaus sille, ettei järjestä vastaanottoa, on ”viettää syntymäpäiväänsä matkoilla”.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syntymäpäiviä on vietetty jo tuhansia vuosia sitten esimerkiksi antiikin Kreikassa, Rooman valtakunnassa ja Kiinassa.[1] Varhaisten kristittyjen keskuudessa syntymäpäivien vietto sai osakseen myös arvostelua. Erityisen ankarasti sitä arvosteli muun muassa kirkkoisä Origenes.[2] Hänen mukaansa kyseessä oli pakanallinen tapa, sillä ainoat henkilöt, joiden Raamattu mainitsee viettäneen syntymäpäiväänsä, olivat pakanoita kuten Egyptin faaraot[3] sekä kuningas Herodes Antipas[4][5] Lisäksi Origenes oli sitä mieltä, että koska ihminen syntyy perisynnin saastuttamana, ei ihmisen syntymä ole juhlimisen arvoinen tapahtuma.[2]
Varsinkin viimeksi mainitun perustelun kirkonmiehet ottivat vakavasti, ja se johtikin siihen, että kirkollisiksi juhlapäiviksi hyväksyttiin vain kolmen henkilön syntymäpäivät, nimittäin Jeesuksen ja Neitsyt Marian, joiden katsottiin syntyneen ilman perisyntiä,[2][6]. Näiden henkilöiden todellisia syntymäpäiviä ei tosin tunneta, mutta jo 300-luvulla Jeesuksen syntymän juhlapäivää alettiin viettää 25. joulukuuta (joulu), Johannes Kastajan 24. kesäkuuta (juhannus) ja Marian 8. syyskuuta.[2] Sitä vastoin apostolien, marttyyrien ja kirkkoisien ja myöhemmin muidenkin pyhimysten muistopäiviä alettiin viettää heidän kuolinpäivinään, jolloin heidän katsottiin syntyneen synneistä puhdistuneina uuteen, iankaikkiseen elämään taivaassa.[2] Näistä pyhimysten muistopäivistä ovat saaneet alkunsa myös nimipäivä.[2]
Ajan jäsentäminen on ollut ajan saatossa tärkeä syy syntymäpäivien järjestämiseen. Kun juhlat ja arki vaihtelevat säännöllisin väliajoin, on pystytty paremmin hahmottamaan aikaa. Esimerkiksi Saksassa syntymäpäivien vietto yleistyi 1500-luvulta alkaen. 1900-luvun alussa myös Suomessa vietettiin usein tasavuosijuhlia 50 ikävuodesta alkaen. Lasten syntymäpäiväjuhlat yleistyivät Suomessa 1940-luvulla.[1]
Merkkihenkilöiden syntymäpäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eräiden uskonnollisten merkkihenkilöiden syntymäpäivät ovat kirkollisia juhlapäiviä. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymäpäivän kunniaksi, ja juhannuksella on kirkollinen merkitys Johannes Kastajan syntymäpäivänä.[2]
Monarkkisissa valtioissa hallitsijan syntymäpäivää vietetään usein yleisenä juhlapäivänä.
Historian merkkihenkilöiden syntymäpäiviä vietetään symbolisesti myös heidän kuolemansa jälkeen, varsinkin täysinä kymmenvuosina tai satavuosina. Suomessa ovat seuraavien merkkihenkilöiden syntymäpäivät virallisia tai vakiintuneita liputuspäiviä:
- Johan Ludvig Runeberg, 5. helmikuuta,
- Minna Canth, 19. maaliskuuta
- Johan Vilhelm Snellman, 12. toukokuuta
- Carl Gustaf Emil Mannerheim, 4. kesäkuuta (puolustusvoimien lippujuhla)
- Eino Leino, 6. heinäkuuta
- Aleksis Kivi, 10. lokakuuta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Lasten tiedekysymykset: Miksi syntymäpäiviä juhlitaan? Helsingin Sanomat. 17.6.2022. Viitattu 28.12.2022.
- ↑ a b c d e f g Vilkuna, Kustaa: ”Kenen nimipäivä ja miksi?”, Suuri nimipäiväkalenteri, s. 9–10. Helsinki: Otava, 1969.
- ↑ esim. 1. Moos. 40:20
- ↑ Matt. 4:3–12
- ↑ Mark. 6:17–29
- ↑ Luuk. 1:13–15
